Maanantai, 19.03.2007

Blogi, maanantaina 19.03.2007

4521 kertaa kiitos ja vielä kerran. Olen hämmilläni ja otettu. Kiitos Teille kaikille luottamuksesta, avusta ja työstä. Ilman kovaa tukiryhmää en olisi selvinnyt emmekä olisi saavuttaneet yhteistä tavoitettamme. Myönnän. Jännitti. Yllätyin. En uskonut itse näihin hyvään.

Kaikista iloisin olen kuitenkin puolueemme loistavasta tuloksesta. Kokoomus nousee yhteisen työmme ansiosta ja saamamme uskomattoman luottamuksen ansiosta väistämättä hallitukseen. Puolueemme saavutti vaaleissa historiansa toiseksi parhaan tuloksen: 50 kansanedustajan paikkaa. Paikkaluku kasvoi peräti kymmenellä vuoden 2003 vaaleihin verrattuna. Enemmän edustajia olemme saaneet vain vuoden 1987 vaaleissa silloin kokoomuksella oli 53 kansanedustajaa. Kiitos tästä

Itseasiassa ennen eilisiä eduskuntavaaleja Kokoomus ei ole kertaakaan koko itsenäisen Suomen historiassa ollut suurempi puolue kuin SDP. Mutta nyt on. Niin ikään kertaakaan itsenäisen Suomen historiassa Kokoomus ja Keskusta eivät ole molemmat yltäneet eduskuntavaaleissa SDP:n ohi. Mutta nyt on. Kiitos teille.

Olen pahoillani. Eilen puhelimeni tukkeutui totaalisesti. Puheluja, satoja tekstiviestejä. Kaikki eivät tulleet läpi ja puhelut katkesivat. Yrittäkää tänään uudestaan. Kiitos sadoista sähköpostionnitteluista. Kiitos. Olen otettu.

Nyt kello 8.36 ja uusi viikko alkamassa. Tänään pari kokousta omassa kunnassa ja illalla HPK:n ja HIFK:n välinen playoffottelu. Koitetaan nyt hieman levätäkin.

Mielenkiintoinen päivä takana. Aamulla en tiennyt mihin oikeastaan heräsin. Yli 1000 tekstiviestiä ja sähköpostiviestiä odotti ja vauhti ollut hurjaa. Haastatteluja, yhteydenottoja monesta eri suunnusta ja lisäksi kaksi tärkeää kokoustakin päivään mahtui.

Mutta kaikista liikuttavin hetki oli heti aamulla. Ensimmäisenä halusin aamulla käydä katsomassa vanhoja oppilaitani ja työkavereitani koululla. Koulun pihalla yksin kävellesi tuli kummallinen olo. Tuntui ääretön haikeus ja silmäkulma kostui. Minulle rakas paikka ja rakkaat ihmiset. Koulun sisällä vastaanotto oli tutun lämmin. Tiukkoja halauksia, onnitteluja, hymyä ja iloa. Kiitos teille.

Koululta sitten kiiruhdin Riihimäen kaupungintalolle Hyvinkää-Riihimäen talousaluetoimikunnan johtoryhmän kokoukseen. Kuntayhteistyön asioita ja kuntaliitosasioita eteenpäin ja sitten Hämeen Sanomien ja Talous-Sanomien haastattelut ja iltapäivällä Lopen kunnan puheenjohtajiston kokoukseen. Asialla listalla jälleen paljon mielenkiintoisia asioita – maapolitiikkaa, elinkeinopolitiikkaa ja muutakin. Niistä taas lisää kun asiat etenevät. Mielenkiintoisia juttuja kuitenkin luvassa.

Illalla vielä menin hyvän ystäväni Tarkkalan Markon kanssa Hämeenlinnaan HPK:n ja IFK:n peliin. Make voitti viime viikonloppuna kaksi MM-osakilpailua Ruotsissa ja sovimme lauantaina aamuna, että otetaan yhteensä ne kolme voittoa. Pelkäsin, että jäämme kahteen, mutta lopputulos oli toivottu.

Tänään päivällä puolueemme taholta tuli myös ensimmäiset yhteydenotot. Listasin valiokuntatoiveitani ja samalla myös toiveet työhuoneesta Eduskunnassa. Olen joukkomme nuorimmasta päästä iältä ja eduskuntakokemukselta ja siis viimeisenä valitsemassa. Itse nostin pintaan luonnollisesti sivistysvaliokunnan, hallintovaliokunnan ja liikenne- ja viestintävaliokunta. Katsotaan mitä saan.

Nyt siis jälleen kotona. Alan pikkuhiljaa ymmärtää mitä olemme tehneet. Kiitos sadoista tekstiviesteistä ja sähköposteista. En kaikkiin ole vielä pystynyt vastaamaan, mutta toivon, että ymmärrätte tilanteen. Tässä kuitenkin teille kaikille tuhannesti kiitoksia. Toivon, että avoin ja kummankin suuntainen yhteydenpito jatkuu tulevaisuudessakin.

Huomenna Ylen radio kutsui ensimmäisen kerran minut suoraan haastatteluun kello 16.30. Aamupäivällä hieman aikaa järjestellä asioita ja myös olla yhteydessä Helsinkiin. Tästä tämä etenee.

Kommentit