Tiistai, 19.12.2006

Blogi, tiistaina 19.12.2006

Tänään lämmintä glögiä ja piparkakkuja varaslähdön ottavassa Cafe Heinosessa Riihimäellä Hämeenkatu 38:ssa. Tervetuloa siis pysähtymään hetkeksi. Tänään Cafe avoinna kello 14-18 ja sitten tammikuun puolivälistä alkaen päivittäin. Tänään mahdollista myös ostaa kampanjatuotteita vaikkapa joululahjoiksi. Nähdäänhän?

….

Puolueiden kannatusgallupeja tulee nyt tiuhaan ja maalisvaalien lähestyessä varmasti edelleen kiihtyvällä tahdilla. Tänään julkistettiin Taloustutkimuksen tekemä tutkimus Radiouutisille, mikä kertoi, että kaikki suurimmat puolueet paransivat hieman tulostaan marraskuun mittauksesta. Suurimman parannuksen on tehnyt meidän puolueemme. Kokoomuksen kannatus on kasvanut peräti 0,7 prosenttin kuukaudessa. Demarien lukema parani 0,4 ja keskustan 0,3. SDP jatkaa edelleen kuitenkin suurimpana puolueena ennen keskustaa ja kokoomusta. Mutta tämä kokoomuksen trendi on lupaileva. Kova nousu kuukauteen.

Samassa tutkimuksessa näkyy myös se, että Vihreät ovat ajaneet Vasemmistoliiton edelleen suosiossaan ja kauas näiden taakse ovat jääneet Kristillisdemokraattit 5,5 ja RKP:n 4,1. Vasemmistoliiton kannatus on syöksynyt kuukaudessa alamäkeä yli prosenttiyksikön.

Mielenkiintoista nyt nähdä seuraavat tulokset. Toivotaan tämän myönteisen suunnan puolueessamme jatkuvan. Henki ainakin puolueen sisällä on hyvä ja ehdokkaamme puhaltavat yhteenhiileen. Se on tärkeää.

Tänään aamupäivä siis vapaa, kun eilen saimme väännettyä kasaan alkuviikoksi suunnitellut molemmat Enduron Motorforumit. Iltapäivällä sitten glögiä Hämeenkadulla.

….

Iltapäivä meni Riihimäellä glögin merkeissä hyvin. Avasimme tänään joulutunnelmissa Cafeemme yhdeksi iltapäiväksi ja kyllä kannatti. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja tunnelma oli hyvä. Kuuma glögi ja piparkakut tekivät hyvin kauppansa ja jälleen yli puoluerajojen tilaisuutemme keräsi väkeä.

Hyviä ideoita ja ajatuksia kampanjaakin varten tuli ylöskirjattua Korva -teemamme hengessä. Korva ei siis ole kampanja vaan uusi asenne suomalaiseen politiikkaan – kuuntelun ja vuorovaikutuksen asenne. Tämä on otettu hyvin vastaan ja ideoita ja ajatuksia ja ihmetyksiäkin on tullut kirjattua mukavasti ylös. Kiitos niistä kaikista.

Cafemme paikka on kyllä täysi kymppi. Aivan keskellä vilkkainta Riihimäen keskustaa Hämeenkadulla ja kyllä tänään väkeä olikin liikkeellä. Illansuussa glögillä poikkesi myös yllätysvieraana nimipäiväsankari Iirokin. Mutta ennen muuta kiitokset kaikille poikenneille. Tammikuussa avaamme ovet säännöllisesti. Tämä päivä loi hyvää uskoa siihen.

….

Keskustelu opiskelijoiden tilanteesta kuumenee. Tänään puolueemme opiskelijaliitto Tuhatkunta, johon itsekin aikanaan yliopistoaikana kuuluin muistutti, että pääministeri Matti Vanhasen hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa opiskelijoiden opintososiaalista asemaa, mutta punamultahallituksen opiskelijoille antama lupaus petettiin kerta toisensa jälkeen.

Tuhatkunta totesi tänään antamassaan lausunnossa, että Vanhasen hallitus ei lunastanut näitä lupauksia viimeisessä budjetissakaan – päinvastoin hallitus äänesti opintorahan korottamista vastaan.

Viimeistään tämän päivän äänestyksen myötä Keskustan ja SDP:n eduskuntaryhmät kertoivat ensimmäistä kertaa opiskelijoille rehellisesti sen, että he eivät kannata korkeakouluopiskelijoiden opintorahan korottamista. Kyse oli puhtaasti arvovalinnasta, totesi Tuhatkunta ja osuu naulankantaan.

Tänään tiistaina eduskunta hyväksyi sitten budjetin tai vahvisti sen. Opposition kokoomuksen johdolla ajamat kaikki ehdotukset opintorahan korottamiseksi tai opintotuen parantamiseksi muulla tavoin kaatuivat äänestyksissä. Ratkaiseva äänestys opintorahan korottamisesta päättyi luvuin 105-82.

Kaksi hallituksen kansanedustajaa lipesi jälleen hallitusrintamasta ja ymmärrettävästi. Opposition mukana äänesti kaksi hallituspuolueiden edustajaa: SDP:n Marjaana Koskinen ja Esa Lahtela.

Mielenkiintoisesti äänestyksessä oli keskustalaisen Antti Kaikkosen toiminta ja kuuden muun nuoren hallituspuolueiden nuoremman polven kansanedustajan toiminta. Samat henkilöt olivat aiemmin yhteisessä aloitteessaan ehdottaneet opintorahan korottamista juuri 15 prosentilla, mikä oli yleinen tavoite myös opposition ehdotuksissa. Mutta mitäs teki Kaikkonen??? Äänesti opintotuen korostusta vastaan!

Toinen mitä suuresti ihmettelen on opiskelijoiden asioista vastaavan kulttuuriministeri Tarnja Saarelan toiminta. Opintotuen tulorajojen korottamista budjettineuvotteluissa huonolla menestyksellä ajanut kulttuuriministeri ei ollut itse edes paikalla, kun Eduskunta asiasta äänesti. Niin se ministeri kantaa vastuunsa?

Hallitus teki nyt näin… sille emme nyt voi mitään, mutta pian onneksi voimme. On nimittäin hyvä, että näistä asioista puhutaan avoimesti ja rehellisesti. Nyt päällä on sellainen puhutaan kaunista ja tehdään mitä huvittaa meininki Suomessa tai oikeastaan Heinäluoman hallituksessa. Maamme hallitus on pettänyt niin monta kertaa lupauksensa, että sitä voi hyvin kutsua tuolla vitsisivullamme esille nousseella nimellä. Kuuden Ällän hallitus – lupauksia, lupauksia, lupauksia, lupauksia, lupauksia ja lupauksia. Tämä ei siis valitettavasti enää ole vitsi vaan arkipäivää Suomen maassa.

Toivotaan, että opiskelijat ovat rohkeita ja avarakatseisia ensi maaliskuun vaaleissa ja tekevät oikeita valintoja.

Kommentit