Tiistai, 18.10.2011

Blogi, tiistaina 18.10.2011

Nyt jo Helsingin eduskuntatalon hytissä. Aamun liikenne veti hyvin ja hieman nousi jälleen kiukku pintaan, kun ilman mitään ruuhkia sain ajella ja samaan aikaan radiossa kerrottiin liikenneministeri Merja Kyllösen hankkeesta laittaa kaikki liikenne ja autoilu jälleen uudelle verolle ja tällä kertaa GPS-seurannalla. Toivottavasti sentään tietullit olemme onnistuneet jo torppaamaan tarpeeksi tiukasti ja saman teemme tällekin. Tuhansien eurojen laitteet ensi kaikkiin autoihin ja sitten käyttöön järjestelmäviritys minkälaista ei vielä missään muualla ole. Siinä sen rinnalla olisi VR:nkin toimivuus varmasti hyvää ja luotettavaa luokkaa. Mutta pääperiaatteenani vastustukselleni on se, että jo nyt liikennettä ja autoilua verotetaan maassamme aivan ennätystiukkaan. Itseasiassa maassamme on jo nyt siis kansainvälisesti hyvinkin korkea tieliikenteen ja myös auton hankinnan verotus ja hidastaa merkittävästi autokannan uudistumista. Mutta siis jatketaan työtä järkevämmän autoilun verotuksen hyväksi tälläkin viikolla. Viime viikolla muuten aiheesta puhuin pitkän puheen istunnossakin ja siitä runsaasti palautetta. Kiitos niistä.

Mutta nyt kirjoitustöihin ja sitten valiokuntiin kun kello kymmeneen ehtii. Sitä ennen onneksi vielä hyvin aikaa.

….

Päivä täynnä. Tänään eduskunnassa kävi töihinsä tutustumassa uusi eduskunta-avustajani. Nykyinen eli Riitta Joutsi-Hänninen jää vuodeksi pois ja nyt tilalle siis uusi tekijä kokoomusnuorista. Tuntuikin, että valinta oli osunut oikeaan vaikka nyt lyhyeen sijaisuuteen ei montaa hämäläistä kokoomusnuorta ilmoittautunutkaan. Mutta sehän riittää, että edes yksi hyvä. Tänään kävimme kokousten ja radiohaastattelujen lomassa läpi työpäivien arkirutiineja ja taloakin. Vahdinvaihto tapahtunee vuodenvaihteessa.

Valiokunnissa jatkoimme tänään kuulemisia. Ympäristövaliokunnassa saamme pikku hiljaa päätökseen varsin ongelmaisen rikkidirektiivikuulemisen ja toivottavasti saamme aikaan sellaisen lausunnon eteenpäin, että asia ei nyt tällaisella hosumisella etenisi. On todella kohtalokas juttu koko teollisuudellemme ja kun lakkovaroituksia on katsellut ja kuunnellut niin ei yhtään enää lisää sotkua ja ongelmia tälle alalle toivoisi. Se kuitenkin meidän kaiken hyvinvoinnin veturi – siis vahva ulkomaankauppa ja siitä hyvin iso osa matkaa meritse. Kerron miten asia ratkeaa.

Sitten täysistunto ja Ylen Radio Hämeen haastattelutunti ja hieman iltatöitä ja sitten kotiin. Huomenna jatkamme.

 

Kommentit