Vakuusneuvottelut eivät näytä millään ratkeavan. Eduskunta on kuulemma joustanut vielä tämän päivän aikaa valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle ja VM:n neuvottelijoille. Toivotaan, että Espanjassakin nyt ymmärretään tilanteen vakavuus ja myös se kuka tässä tarvitsee apua ja kuka on auttamassa. Me tässä nyt päivystämme sitten tämän viikon. Katsotaan tuleeko töitä.
Mutta aikainen herätys tänäänkin. Aamusta liikkeelle ja hieman kotikunnan Lopen asioita hoidettavana ja myös hieman eduskuntajuttujakin. Ja syksynkin asiat hieman jo esillä.
…
Kalevalainen jäsenkorjaus.
Suosittelen.
Tänään kävin kokeilemassa mitä kalevalainen jäsenkorjaus tarjoaa minulle. Ratsutallillamme Eeva Tyllillä otti aikanaan asian esille ja kutsui tutustumaan ja tänään sitten parituntinen menikin hetkessä. Eeva on kansanlääkintäseuran vahvistama ja koulutettu kalevalainen jäsenkorjaaja. Keskustelumme lähti aikanaan liikkeelle siitä, että heidän palvelut eivät ole Kela-korvauksen piirissä ja palveluista maksetaan myös alv mm. hierontapalveluista poiketen. Halusivat minulle hieman tätä perinteikästä hoitomuotoa esitellä ja täytyy sanoa, että kokemus oli upeampi kuin odotinkaan. Olo on rentoutunut ja hoito oli todellakin kokonaisvaltainen kokemus. Tuntui siltä, että kalevalainen jäsenkorjaus pääsi hierontaa syvemmälle tai ainakin monipuolisemmin kiinni ”kipuun” ja kipukohtiin. Merkille pantavaa oli myös se miten hoidossa olin myös itse aktiivisesti mukana ja myös se miten upeasti kehoani hoidon aikana tulkittiin.
Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu siis vanhoihin kansanparannusperinteisiin. Samaa ideaa on siis jo kuvakielellä kirjoitettuna Kalevalassa. Täältä ajoilta on sitten perinne elänyt ja levinnyt sitten Pohjanmaalta sukupolvilta toisille ja ympäri maankin. Nykyisin yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kokonaisvaltaisinta osaamista edustaa Kalevalainen jäsenkorjaus.
Lisää aiheesta: www.kansanlääkintaseura.fi.
Minulle siis kokemus enemmänkin kuin mieluisa. Lupasin mennä uudestaan ja katson mitä jännittyneet niskani ja polveni ja jalkani tästä sanovat. Ainakin nyt ensimmäisen kahden tunnin jälkeen loistofiilis. Suosittelen siis ehdottomasti.
Lupaan pitää teidätkin ajantasalla ja mielelläni kuulen aiheesta teidänkin kokemuksia.
Vuosina 2003-2005 kalevalaisesta jäsenkorjauksesta tehtiin muuten myös laajempi tutkimus, jonka tuloksia pidettiin merkittävinä. Mm. Kela:n asiantuntijalääkäri Paavo Rissanen piti silloin hoitonäyttöjä riittävinä siihen, että kalevalainen jäsenkorjaus voitaisiin hyväksyä ns. kuntoutushoidoksi. Kaivoin tuon tutkimuksen tuloksiakin esille kun olin Eeva Tyllilän hoitoon ilmoittautunut. Tämän tutkimuksen johon osallistui myös Kuopion Yliopisto mukaan korjaushoitoa saaneiden potilaiden sairauspoissaolot vähentyivät ja särkylääkkeiden käyttö jopa väheni lähes 70 prosenttia.
Mielenkiintoinen kokemus. Ja menen uudestaankin.
….
Nyt siis mukavan rento olo. Kahden tunnin kokonaisvaltaisen perinteikkään hoidon aikana Eeva Tyllilä kävi läpi kehoni jaloista päähän. Nyt pari lasia vettä ja rennosti.
Muuten päivä tänään liikkeellä aamusta asti ja hetki sitten myös tieto siitä, että vakuusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos Espanjan kanssa. Eduskunta siis kutsutaan istuntoon torstaiksi ja perjantaiksi. Huomenna vielä yritän hieman pitää vapaata. Mutta Helsinkiin jo pakko suunnata.