Vakuusneuvotteluista saatava kattava ja avoin päätös. Sellainen joka kestää julkisen käsittelyn.

Blogi, maanantaina 16.07.2012

Hallitusohjelmamme kirjaus on yksiselitteinen eikä sen muuttamiseen ole tässä vaiheessa haluja. Tämä siis tarkoittaa sitä, että valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tulee joukkoineen neuvotella nyt kattava ja riittävä vakuus Espanjan tukipaketille. Riskejä ei siis saa enää kasvattaa ja tästä on pidettävä kiinni tiukassakin paikassa.

Vakuusneuvottelut ovat jatkuneet jo monta päivää kuitenkin ilman lopullista ratkaisua. Eilen illallakaan ei vielä sopua saavutettu, mutta edistystä kyllä. Toivotaan, että tänään jo asia saadaan ratkaisuun ja näin kokonaisuus käsiteltyä meilläkin sen vaatimalla tavalla eduskunnassa.

Puhemies Eero Heinäluoma on luvannut nimittäin eduskunnalle muutaman päivän varoitusajan ennen kokoonkutsumista ja se tarkoittanee sitä, että jos asia halutaan nyt eduskunnassa torstaina ja perjantaina saada käsiteltyä onko eduskunnan virallinen kokoonkutsu saatava tänään maanantaina. Muussa tapauksessa näyttää siltä, että meiltä ei asiaa eduskuntakäsittelyn läpi saada ennen perjantaita jolloin euroalueen valtiovarainministereiden on tarkoitus lopullisesti hyväksyä Espanjan lainaohjelma.

Vakuussopimuksen syntyminen on kuitenkin ehdoton ehto maamme osallistumiselle lainaohjelmaan. Ja tästä ei ole mahdollista eikä syytäkään tinkiä. Tämä itseasiassa erottaa nykyisen pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen edellisestä Mari Kiviniemen hallituksesta. Keskustan aikana ei vakuuksia Euro-tuille vaadittu. Nyt linja on muuttunut ja tiukentunut. Ja hyvä niin.

Eli nyt toivotaan, että Urpilaisen johdolla saadaan ratkaisu aikaan ja sellainen joka kestää julkisen käsittelyn.

Seurataan tilannetta. 

Kello 19.38 ja ei vieläkään neuvottelutulosta. Erikoinen tilanne ja saa nähdä kelpaako Espanjalle apu lainkaan. Luulisi nyt jo siellä järjen voittavan. Mutta odotellaan ja ollaan edelleen hälytysvalmiudessa palaamaan töihin. Meneehän ne päivät päivystäessäkin.

Tänään sateen tauotessa juurikin sopivasti saimme juhlia hieman metsäpuutarhassa. Suomalaisen metsän parissa elämäntyönsä tehnyt, kotiseutumies, Antti Koskimäki vietti syntymäpäiviään Kormussa ja oli ilo saada olla mukana näissä juhlissa. Puutarha oli sateen jälkeen vehreänä ja tunnelma Aimo Kokkolan ja Rannanmaan Tapsan tahdein kertakaikkisen ihana. Kesäinen. Antilla riittikin onnittelijoita tuntien jonoksi asti ja eikä ihme onhan mies tehnyt sellaisen elämäntyön monessa. Lopella hänet tunnetaan kotiseutumiehenä ja historian kerääjänä ja taltioijana ja kirjojen tekijänä. Mutta myös maanpuolustusmiehenä ja monesta muusta. Ja tietenkin työelämästä suomalaisen metsän parissa. Koskimäkien talon puutarha olikin upea kokonaisuus perinteikästä suomalaista pihaa ja metsää, mutta myös erikoisempia puita. Näin puuhulluna piha todellakin puhutteli. 

Viimeisenä isona urakkana teimme kolme vuotta Antin kanssa samassa työryhmässä Lopen Veteraanimatrikkelia ja sitä ennen edelliset vuodet Lopen Lotta- ja Suojeluskuntakirjaa. Siinä sitä tultiin enemmänkin tutuiksi ja tänään jo pöydässä naureskelimmekin kirjatoimikuntamme puheenjohtajan Jorma Mikkolan ja kirjaprojektien työmyyrän kirjastotoimenjohtajamme Tarja Toivosen kanssa, että mikähän se olisikaan sitten seuraavan kirjaprojektin aihe. Muutaman jo keksimmekin.

Mutta hienot juhlat hienolle ja aikaasaavalle miehelle. Kiitokset siis Antti hienosta työstä eri jutuissa ja projekteissa. Niistä uskallan kiittää myös kunnanhallituksen puheenjohtajana varmasti kaikkien loppilaistenkin puolesta. Näistä projekteista saavat tulevat sukupolvet vielä monta kertaa nauttia ja ammetaan Antin kädenjäljistä omiakin juuriaan.

Kormusta sitten Riihimäelle ja sieltä Hämeenlinnaan. Töitä siis koko päiväksi. Illansuussa vielä yksi tapaaminen Lopen Kalamyllyllä. Siitä sitten joskus lisää. Niin ja hieman värinää myös yrittäjäkin puolella. Toivottavasti niistäkin voin pian kertoa lisää.

Nyt sadetta pitämään sohvalle. Vettä tulee…

 

 

Kommentit