Eilisen teatteri-iloittelun jälkeen paluu jälleen arkeen. Tänään aloitamme työn Valtion liikuntaneuvostossa uudelle nelivuotiskaudelle. Valtioneuvosto asetti liikuntaneuvoston kesäkuun lopulla ja tänään tiistaina 17.7. uusi kausi alkaa. Valintani kovaan seuraan puheenjohtaja Tapio Korjuksen, Marjo Matikainen-Kallströmin ja liikunta-alan pitkäaikaisten vaikuttajien ja tekijöiden rinnalle on saanut hyvän vastaanoton. Odotukset ovat korkealla myös minulla ja toivonkin, että näissäkin asioissa olemme aktiivisesti yhteydessä toisiimme.
Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana tänään aloittava Tapio Korjus vaati viikonloppuna mediassa nuorten liikuntamäärien selvää korottamista. Korjus oli huolestunut ennen muuta koululiikunnan vähäisestä määrästä ja ongelmista, johon nuorten liikkumattomuus johtaa. Korjuksen mukaan perussyy suomalaisten urheilumenestyksen heikkenemiseen löytyy yhteiskunnan toimintamalleista ja erityisesti liikunnan määrän vähenemisestä kouluissa. Hän painottikin liikunnan määrän kasvattamisen tärkeyttä kouluissa. Kyse on Korjuksen mukaan paitsi huippu-urheilusta myös koko yhteiskunnasta, kansanterveydestä.
On totta nimittäin, että eri tutkimusten mukaan suomalaiset lihoavat ja samaan aikaan fyysinen ja psyykkinen kunto heikkenee kovaa vauhtia. Huolestuttavaa vauhtia. Olen puheenjohtajamme kanssa samaa mieltä, että lasten ja nuorten liikkumiseen tulee kiinnittää suurempaa huomiota. Tiedän kuitenkin opettajana senkin, että koululiikunnan tuntimäärää ei ole helppo nykyjärjestelmässämme lisätä. Tuntipulasta kärsii moni muukin oppiaine ja tarpeita on elämän kannalta monella muullakin sektorilla osaamisen alueella. Itse en temppuhankkeisiin usko eli lapset ja nuoret tulee saada liikkumaan itse. Tarvitaan innostusta ja liikunnan merkityksen ja mahdollisuuksien esittelyä. Tarvitaan tavoitteellista koululiikuntaa, mutta ennen kaikkea sitä, että koululiikunta toimii innokkeena vapaaehtoiseen liikuntaan. Koulu ei pysty kuntoa ylläpitämään tai saatikka nostamaan pelkkien oppituntien sisällä. Tarvitaan samaan aikaan myös panostusta koulupihoihin. Ei riitä, että lapset menevät pihalle – pitää on mahdollisuus liikkua, pelata ja leikkiä. Nykypihat ovat usein liian ahtaita ja virikkeet ovat vähäisiä. Itse nostaisin yhdeksi kehittämiskohteeksi nimen omaan koulujen piha-alueet. Laitteita ja telineitä, mutta ennen kaikkea tilaa. Lapset kyllä keksivät ja kehittävät.
Mutta haluan tänään uuden tehtävän käynnistyessä nostaa esille vielä koululaisia nuoremmat lapset. Varhaiskasvatuksessa liikunnan merkitys on vähintäänkin yhtätärkeää. Hoitoikäiset lapset kehittyvät hurjaa vauhtia ja silloin tekemisen ja liikkumisen merkitys korostuu. Varhaiskasvatuksen suunnitelman eli VaSu:n mukaan lapsi tarvitsee joka päivä kaksi tuntia reipasta liikuntaa. Lapsen tulee saada päivittäin harjoitella motorisia perustaitoja monipuolisesti eri ympäristöissä. Samassa suunnitelmassa todetaan, että varhaiskasvattajien tehtävänä on luoda lapsille liikuntaan houkutteleva ympäristö, poistaa liikuntaan liittyviä esteitä ja opettaa turvallista liikkumista eri ympäristöissä. Tässä riittää vielä työtä. Yksi haaste on liikkumisen ongelmat esimerkiksi perhepäivähoidossa rakennetuille liikunta- ja leikkipaikoille puhumattakaan uimahalleista ja muista. Meidän täytyy luoda säännöt ja kriteeristöt niin, että ne eivät tapa mahdollisuuksia ja halua liikkua ja tarjota liikunnan ja leikin mahdollisuuksia. Aina tilanteisiin liittyy myös vaaroja ja uhkia, mutta täydellisen turvallista tai riskitöntä ympäristöä emme pysty luomaan – paikallaankin olo voi olla ja usein on turmiollista.
….
Tänään aamupäivä lehtihaastattelun ja kuvausten parissa. Paljon pyyntöjä eri suunnista haastattelujenkin suhteen ja olen niitä pyrkinyt kesällä hoitamaan pois kohtuullisessa tahdissa. Nyt pinnassa luonnollisesti nämä liikuntaneuvostoa lähellä olevat asiat, mutta myös kunta-asiat. Siis töihin.
….
Päivän lehtihaastattelu veikin ihan mukavasti aikaa. Ensin reilu tunti keskustelua ajankohtaisista asioista liikenteestä, liikunnasta, urheilusta ja vaalilupauksista jne. Sellainen hieman erikoinen väite mitä saa oikoa koko ajan on syyte siitä, että olisimme pettäneet lupauksemme naisvaltaisten alojen palkankorotuksista. Se on yksi asia missä oppositio on valitettavan hyvin onnistunut. Samaan aikaan kuvan, että hallitus pettää äänestäjät vaikka nimen omaan tämä uusi sinivihreä hallituksemme tekee historiaa ja on kirjannut hallitusohjelmaansa lupauksen olla tukemassa sellaista palkkaratkaisua erityisellä valtionosuudella mikä korjaa ja tasoittaa naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa. Yksin hallitus ei asiaa pysty ratkaisemaan, mutta ensi syksynä siihen on mahdollisuudet ja hallitus on tässä pelissä omalla merkittävällä panoksella mukana. Hallitusohjelmassa sanotaan: ”Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä. Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta.” Toivotaan, että tulos on kansan tahdon mukainen vaikka osa oppositiosta näyttää selkeästi toivovan, että tässä työssä epäonnistutaan. Valitettavaa ilakointia sairaanhoitajien ja muiden kustannuksella. Mutta me uskomme, että ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisempia palkkoja otetaan nyt ja tämä askellus jatkuu määrätietoisesti tästä eteenkin päin.
Muuten tänään nousi haastattelussa esille Etelä-Hämeen merkitys ja mahdollisuudet metropolipolitiikan keuhkoina ja myös liikennekysymykset Riihimäen asemalaiturien ja toisen raideparin ja matkakeskuksen kanssa. Unohtamatta minusta erittäin tärkeää saattoliikenteen mahdollisuuksia missä pienemmät tieverkon tiet ja yksityistiet huutavat apua.
Upea kesäpäivä kaiken kaikkiaan. Hevosen selkäänkin hetkeksi ehdin. Tosin vain kuvausten ajaksi, mutta kuitenkin. Ehkä hieman liiankin kuumaa olisi Pokkerille tänään ollut. Nyt päivän lehdet ja sitten kummitytön Feetu-veljen nimppareille. Huomenna Porin Jazzien Suomi Areena eli jos Porissa olette niin nähdään Korva-kiertueen tai Suomi Areenan parissa. Paikalla olen heti aamusta alkaen.