Tänään aloitamme eduskunnassa budjettikäsittelyn. Mielenkiintoinen keskustelu varmasti tulossa ja itse toivon ennen muuta vastuullista keskustelua soinilaisen populismin sijaan. Eli tuotaisiin keskustelussa esille aitoja vaihtoehtoja, jos nyt tehtyjä ratkaisuja arvostellaan. Vaihtoehtoja niin, että talouden tasapaino tulevaisuudessa voitaisiin saavuttaa. Eli loputonta rahahuutokauppaa en ainakaan minä eduskuntaan kaipaa. Aina miljoonalla paremmaksi paneminen opposition penkistä ei luo aitoa keskustelua erilaisista vaihtoehdoista ja maamme tulevaisuudesta ja odotankin tämän viikon keskustelulta paljon enemmän kuin viime perjantain jalkapallohuutelun tasolle jääneeltä talouskeskustelulta. Se on tosin sanottava vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen sulaksi, että uutena puoluejohtajana hän on selkeästi ottanut nyt oppostion ykköshenkilön ja -puheenjohtajan paikan. Vielä viime vuonna tämä paikka oli ainakin jollain tasolla perussuomalaisten Soinilla, mutta nyt viitta ehdottomasti vasemmalla reunalla. Tilanne tietenkin erittäin erikoinen ajatellen esimerkiksi isointa oppositiopuoluetta SDP:tä. Heidän puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei esimerkiksi viime perjantaina ottanut lainkaan kantaa ja osaa eduskunnan talouskeskusteluun ja lähti salista hyvin nopeasti pois nopeatempoisen keskustelun alettua. Mielenkiintoista nähdäkin tällä viikolla onko Urpilaisella halua osallistua nyt isompaan talouskeskusteluun vai jääkö pelikenttä jälleen aktiiviselle ja sanavalmiille Arhinmäelle yksin. Pelataanko palloa koko ajan Arhinmäelle maalintekopaikkaan? Se on mielenkiintoista nähdä ja kuulla.
Huolemme kauppojen ale-ruokahinnoittelusta on saanut ansaittua huomiota. Nostimme viime viikolla asian esille Benin kanssa myös eduskunnassa ja vaadimme nopeita toimia asetuksen korjaamiseksi. Ainakaan toistaiseksi ei korjausliikettä ole tehty ja epätietoisuus on jatkunut. On minusta järjetöntä pohtia edes jotain aletaulukoita tuotehyllyihin. Ne vielä onnistuvat tasahinnoilla, mutta kilohintaisesti hinnoiteltujen tuotteiden ale-hintojen kertominen taulukoissa on mahdotonta, kun jokaisen tuotteen hinta on senttien osalta erilainen. Tästä aiheesta on tullut teiltäkin kiitettävästi palautetta. Kaikkien palaute ollut samaa eli pilkuviilaaminen ei saa mennä maalaisjärjen ja toimivan käytännön edelle. Nykymalli -30% tai -50% -punaisine lappuineen on toimiva ja kertoo meille kaupan asiakkaille riittävästi ja on kaupalle työmäärältään järkevä ja kohtuullinen. Itse en tule hyväksymään sitä, että asetuskikkailun takia veisimme jatkossa nämä syömäkelpoiset ruuat kaatopaikoille. Mietitäänpä nyt vähän millainen on maailmankin ruokatilanne ja eletään senkin valossa vastuullisesti.
Tänään aamulla eduskuntaan. Ennen valiokuntarumbaa kokoonnumme Hämeen kansanedustajien syksyn ensimmäiseen tapaamiseen. Aloitin siis keväällä ryhmän puheenjohtajana ja nyt olemme saaneet syksyn ohjelman jo aikalailla hyvään malliin ja tänään käymme sitä läpi sitten yhdessä isommalla porukalla. Aamupäivällä sitten lyhyt tauko, kun lakivaliokunnasta minut vapautettiin jo perjantain täysistunnossa ja ympäristövaliokunnan paikkani vahvistetaan vasta tänään täysistunnossa. Aamuvaliokuntapaikka siis minun kohdalta tänään tyhjä. Mutta iltapäivällä sitten sivistysvaliokunta vielä ennen talouskeskustelua ja tänään myös vahvasti näkyvissä myös kansainvälinen demokratiapäivä. Siinähän sitä tehtävää yhdeksi päiväksi.
….
Tässä muutamia poimintoja tänään keskusteluun tulevasta ensi vuoden talousarviosta. Palailen aiheeseen laajemmin täällä ja salissakin. Lähde tähän koontaan verkkouutiset.fi:
Kunnallisverotuksen perusvähennystä korotetaan 1 480 eurosta 2 200 euroon.
Ansiotason nousun verotusta kiristävää vaikutusta kompensoidaan noin
300 milj. eurolla. Palkansaajamaksuihin odotettavissa olevien korotusten verotusta kiristävää vaikutusta kompensoidaan vajaalla 500 milj. eurolla.
Valtio- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä korotetaan.
Työsuhdematkalippu säädetään verovapaaksi eduksi 200 euroon asti.
600-3 400 euron hintaisen lipun verotusarvo on aina 400 euroa.
Savukkeiden ja muiden tupakkatuotteiden veroa korotetaan 5 prosenttia ja
irtotupakan veroa 15 prosenttia vuoden 2010 alusta.
Arvonlisäverokannat uudistetaan kokonaisuudessaan 1.7.2010 lukien siten, että yleinen arvonlisäverokanta nostetaan 22 prosentista 23 prosenttiin, elintarvikkeiden 12 prosentista 13 prosenttiin ja kirjojen, lääkkeiden ym. 8 prosentista 9 prosenttiin. Samanaikaisesti ravintolaruuan arvonlisäverokanta alennetaan 22 prosentista 13 prosenttiin
Pitkäaikaissäästämistä tuetaan laajentamalla vapaaehtoisiin yksilöllisiin eläkevakuutuksiin kohdistuva verotuki koskemaan myös muuta pitkäaikaissäästämistä.
Maatalouden rakennekehitystä edistetään väliaikaisella vuosia 2009 ja 2010 koskevalla peltojen myyntivoittoverovapaudella.
Yritysten maksuvaikeuksien helpottamiseksi verotuksen viivästyskorko alennetaan 7 prosenttiin vuodeksi 2010.
……………
Kello 23.04 ja juuri eduskunnalta kotiin. Ensimmäinen budjettipäivä näin siis pakettiin. Tänään en itse vielä päässyt ns. pääpuheenvuoroni kanssa ääneen, mutta valtiovarainministerin debattiosuudessa sain sentään onneksi yhden puheenvuoron ja pääsin nostamaan jo esille mm. panostukset t&k-toimintaan ja huoleni peruskoulujen luokkakoista. Huomenna tarkoitus jatkaa ministerikierroksen aikana puheita ja varsinainen puheenvuoroni ehkä huomenna sitten jo myös vuorossaan. Katsotaan miten keskustelu juoksee. Tämän päivän ehdoton ykkönen opposition puolelta oli vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Paavo on aloittanut puheenjohtajana erittäin mallikkaasti ja jättänyt jo lähtötelineissä mm. SDP:n Jutta Urpilaisen täydellisesti varjoonsa. Tänään salissa ja kahvilassa opposition tilanne puhutti enemmänkin ja kyllä taisi lähes yksissä tuumin väki olla samaa mieltä – Arhinmäki on ottanut ykköspaikan opposition kärjessä ja johdossa. Tänään itse jaoinkin kiitos myös Politiikan Puhemyllyssä Ylessä vasemmistoliitolle ja myös kristillisille, jotka ovat aidosti esittäneet omia vaihtoehtojaan hallituksen nykyesityksille iänikuisen miljoonajaon sijaan. Olen kuitenkin monesta asiasta erityisesti vasemmistoliiton kanssa hyvinkin eri mieltä, mutta niin saakin olla. Minusta kuitenkin tärkeää, että esitetään aitoja vaihtoehtoja ja perustellaan ne hyvin niin kuin Arhinmäki tänään teki. Pisteet siitä hänelle.