Tiistai, 13.12.2011

Blogi, tiistaina 13.12.2011

Huomenta. Lucian päivää. Valoa tähän synkkään ja pimeään aikaan kaipaakin. Ja tehdään sitä myös toisillemme.

Kiitokset viesteistä liittyen eiliseen Lopen kunnanvaltuuston kokoukseen niin FB:n kuin puhelimenkin välityksellä. Ja oli muutama sähköpostikin tullut. Suurimmassa osassa kiiteltiin Loppi-lisän parannuksia ja laajennusta ja muutamassa myös Silmänkannon työpaikka-alueen synnyttämistä ja yhdessä myös lisämäärärahaa koululaisten uimahallikäynteihin ja kilpailuihin. Tärkeitä juttuja kaikki ja hyvä, että etenevät. Kiitos siis palautteesta ja kiitos myös muutamasta ideasta jatkoakin varten. Otetaan niistä koppia ja tehdään esityksiä tulevissa kokouksissa. Osa mennee ihan virkamiehille soittamallakin ja ne teenkin jo tänään.

Mutta nyt aamupalaa ja lehdet ja sitten Helsinkiin. Eduskunta odottaa Lopen jälkeen.

Tänään Valtion Liikuntaneuvosto teki esityksensä ensi vuoden liikuntarahoista mm. lajiliitoille ja myös rakentamisrahasta valtakunnallisille urheiluopistoille. Siinä mekin hakemusten ja muiden parissa koko aamupäivä ja iltapäivääkin. Jälleen iso potti rahaa jakoon suomalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi.

Mutta iso asia tänään oli eduskunnan istunnon keskustelu Euroopan taloustilanteesta. Olen enemmän kuin surullinen tavasta millä perussuomalaiset ja ennen muuta heidän johtajansa Timo Soini suhtautuu Euroopan talouskriisiin ja nykyisin yleensä asiaan kuin asiaan. Kun vitsin heitto ja sloganeiden toistelu toi vaalivoiton niin näyttää siltä, että samalla populismi vei vähäisenkin vastuullisuuden. Tänäänkin Soinin puhetta kyllä riitti ja varmaan joku kotikatsomassa sille taputtikin ja montaa se hymyilytti, mutta siihen se sitten jäikin. Todella vastuuton ja silmät ummistava puheenvuoro. Letku irti -politiikkaa jossa ei todellakaan välitetä tipan vertaa suomalaisista työpaikoista tai arkirealismistä. Se hauskin slogan ja heitto vain merkitsee jotain. Mutta se siitä.

Kuvaavaa oli se miten tänään oikeastaan kaikki muut puolueet totesivatkin esimerkiksi Kristillisdemokraatteja lainatakseni, että ”Perussuomalaisilla ei lääkettä ongelmaan”. Vain siis puhetta ja puhetta ja käsien heiluttelua.

Anteeksi nyt tämä purkaukseni, mutta ei varmasti Suomea ole aikanaankaan puolustettu tällaista pelleilyä varten. Silloin tarvittiin muita kuin huuliveikkoja ja niin tarvitaan tänäänkin. Vastuun kantajia.

Mutta onneksi salissa kuultiin vastuullisiakin puheenvuoroja ja kuuden puolueen hallituksen vahvaa tahtoa ratkaista ongelmat ja pelastaa sen kautta nyt uhattuna oleva suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.

Muutamaan pointiin ajattelin hieman täälläkin ottaa kantaa.

Perussuomalaisten Timo Soini esitti hurjia lukuja Suomen vastuista. Ne ovat tuulesta temmattuja. Blogissaan Soini kirjoitti 12.12.11, että maamme kokonaisvastuut olisivat pahimmassa tapauksessa 50 000 euroa/henkilö. Täytyy nyt todeta, että nämä Soinin laskelmat ovat todella harhaanjohtavia. Itseasiassa laskelmanmukaisten vastuiden toteutuminen edellyttäisi eduskunnalta mittavia lisäpäätöksiä ja täydellisen ääriskenaarioiden toteutumista.

On nimittäin harhaanjohtavaa laskea ERVV:n ja EVM:n takauksia tai pääomasta aiheutuvat vastuut täysimääräisesti mukaan Suomen vastuisiin yhdessä tai erikseen [ERVV 13,97 mrd. + EVM 12,58 mrd.]. Suomen konkreettinen takausvastuu voi kasvaa tässäkin tapauksessa nykyisestä vain eduskunnan nimenomaisella suostumuksella.

On epärealistista lisäksi olettaa, että tappiot kaikista eri ohjelmista realisoituvat täysimääräisesti. Tämä siis tarkoittaisi Italian ja Espanjan ”kaatumista” ja siitä aiheutuvia mittavia kustannuksia. EKP:hen liittyvien muiden riskien (TARGET ja pankkien hätärahoitus) toteutuminen laajamittaisesti edellyttäisi tilannetta, jossa pankkeja ja yrityksiä joutuu kriisiin kautta Euroopan. Täytyy todeta, että tämä on niin ikään epärealistista.

Kysymys kuuluukin, mikä olisi vaihtoehto?

On olennaista arvioida mitä tapahtuisi, jos nykyisessä tilanteessa ei tehtäisi mitään.

Ehkä paras vertailukohta on edelleen 2009 tapainen talouskehitys ja sen vaikutus Suomeen. Muistamme mistä 2009 tapahtumat alkoivat ja mikä Suomen rooli ja osuus siinä ja mitä se tarkoitti suoraan meillä Suomessakin. Siis syyttömänä, ei aiheuttaja osapuolena.  Silloin BKT laski meillä 8 prosentilla, n. 13,3 mrd. euroa.  Verotulot supistuivat Suomessa n. 6 mrd. euroa. Ja valtion velka on kasvanut kesän 2008 jälkeen noin 25 miljardia euroa. 

Jo emme mitään Euroopassa tekisi vaan kaataisimme Euron ja toteaisimme, että tehkööt jokainen maa itse mitä pystyy ja voi ja huvittaa niin tulos olisi tuosta paljon paljon rumempi. Siksi itse en voi olla kannattamassa perussuomalaisten letkut irti ja katsellaan -politiikkaa. 

Tällä hetkellä on kyse jo tuohon vuoteen 2009 verrattuna potentiaalisesti vielä syvemmästä ja pitempiaikaisesta kriisistä. Maamme kannalta on tärkeää olla vaikuttamassa tartuntavaikutuksia ehkäisevästi ja varmistaa kyky ja valmius tehdä tarvittaessa omat päätökset jolla Suomen velkakestävyys varmistetaan. Ja tästä ollaan nyt yhdessä Euroopassa päättämässä.

Mutta vielä muutama kommentti ja fakta tilanteesta…

Kriisiin on varauduttava

Lähtö kohtana letkut irti -politiikalle täytyy olla vakaan ja vahvan Euroopan turvaaminen. Vakaa ja vahva euroalue vaatii nyt paitsi akuutin kriisin ratkaisemista, niin myös välineitä tulevien kriisien ehkäisyyn. Mutta samaan aikaan myös keinoja varmistaa, että kaikki sitoutuvat noudattamaan yhteisiä taloussääntöjä. Nyt sääntöjä päätettiinkin tiukentaa uudella hallitustenvälisellä sopimuksella. Me olisimme toivoneet, että kaikki olisivat voineet olla mukana. Mutta Iso-Britannian vastustuksen vuoksi perussopimusmuutoksiin ei voitu mennä. Mutta täytyy samaan aikaan todeta ja alleviivata, että Euromaiden lisäksi useat muut EU-maat ovat tulossa mukaan hallitustenväliseen sopimukseen.

Samalla sopimuksella julkisen talouden rakenteellinen alijäämä rajoitetaan enintään 0,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Me lähdemme siitä, ettei tämä sääntö ei saa estää suhdannepolitiikkaa, elvytystä tai työttömyysmenojen automaattista kasvua taantumassa. Rakenteellinen alijäämä on aina suhdannetilanteesta putsattu.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n rooli vahvistuu

Me olemme johdonmukaisesti ajaneet myös IMF:n roolin vahvistamista kriisin ratkaisemisessa. IMF:ään luotetaan ja sen kautta myös Euroopan ulkopuoliset maat voivat osallistua. Huippukokouksessa Suomen esittämä malli otettiin käyttöön. Eli IMF:n lainanantokykyä vahvistetaan kahdenvälisillä lainoilla – Euromaat lupasivat 150 miljardia, Suomen osuus on noin 3,8 miljardia. Lainan myöntäisi Suomen Pankki. Norja, Ruotsi ja Tanska ovat lähdössä tähän myös mukaan.

Euroopan vakausmekanismi EVM käyttöön aiemmin

Euroopan vakausmekanismi EVM otetaan käyttöön jo heinäkuussa 2012. Tämä on ollut myös meidän tavoite. EVM on tehokkaampi ja selkeämpi mekanismi kuin väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV, joka perustuu takauksiin. Pysyvän vakausmekanismin ansiosta euroalueen velkakirjamarkkinoilla on jatkossa riski menettää rahansa. Se estää liian lainaamisen – ja ylivelkaantumisen. Ja se on huolellisesti suunniteltu vastaamaan mahdollisiin tuleviin ongelmiin euroalueella.

Sijoittajavastuu säilyy EVM:ssä

EVM:n sijoittajavastuun osalta päätelmiin lisättiin meidän ajamat yhteistoimintalausekkeet, jotka mahdollistavat leikkauksen velkojien saatavista määräenemmistöpäätöksellä. Sopimuksen johdannossa lisäksi kerrotaan, että avunsaajamaiden suhteen noudatetaan IMF:n luomia menettelytapoja. IMF on vakiintunut toimija valtioiden velkajärjestelyjen takana, joissa sijoittajien velkapääomia on leikattu.

Tässä nyt jotain faktaa ja realismia siitä missä mennään. Aiheeseen palaan varmasti vielä monta kertaa.

Mutta ilta sitten tänään Hämeenlinnassa. Johdin viimeisen Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen kokouksen. Yli 10 vuotinen rupeaman piirissämme sen hallituksessa ja nyt puheenjohtajana tuli näin päätökseen. Haikea, mutta tulevaisuuteen katsoen ajelin Hämeenlinnasta pois. Uusien tuulien aika on nyt ja hyvä niin. Minäkin suuntaan uusiin myötätuuliin. Kiitos ja kumarrusa. Olen saanut valtavasti ja yritin antaakin parhaani.

 

 

 

Kommentit