Tiistai, 13.02.2007

Blogi, tiistaina 13.02.2007

Julkisten palveluiden turvaaminen edellyttää lähivuosina selvästi oletettua nopeampaa tuotannon kasvua ja kasvun tulisi olla 2010 vuoden jälkeen olla noin 2-3 prosenttia suurempaa, kuin on arvioitu. Tämä ilmenee tuoreesta Valtiovarainministeriön globalisaatioselvityksestä. Sama selvitys toistaa faktan mikä on hyvin tiedossa. Hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää ennen muuta, että työllisyysastetta on nostettava 75 prosenttiin.
Selvityksen tehnyt Pentti Puoskari toteaa samalla, että ulkomaille siirtyvien työpaikkojen määrä on mahdollista pitää vähäisenä jos yritysverotus Suomessa on kilpailukykyistä ja palkkaratkaisut ovat maltillisia.

Ei tarvitse aivan hirveän kauaa miettiä mikä puolueistamme on puhunut juuri näistä samoista asioista ja kantanut huolta nimenomaan työllisyydestä, työllisyyttä tukevista veron alennuksista, yritysveron kilpailukyvystä ja työnantajien ja työntekijöiden välisestä joustosta ja luottamuksesta.

Toivotaan, että saamme maahamme ensi vaalikaudella hallituksen joka ottaa tulevaisuuden haasteen tosissaan. Uskon, että siihen on mahdollisuuksia kokoomuksella sekä keskustan että SDP:n kanssa. Nyt vaalien alla vain taitaa olla niin, että demarien on kuin pakko tavan mukaan muuttaa linjaansa ja puhua vain jaosta palveluihin unohtaen perustan menestymiselle. Näin uskon.

Tänään osallistun Hämeen piirin eläkeläisjärjestöjen ikäihmisille tarkoitettuun VAALIPANEELIin Hämeenlinnan Raatihuoneen juhlasalissa klo 11 – 13. Mukana tilaisuudessa järjestöistä Seniorit, Eläkkeensaajat, Eläkeliitto, Eläkeläiset ja Kristilliset eläkeläiset ja tilaisuuden vetäjinä Timo Lahtinen ja Ulla Murtonen. Sen tiedän, että väkeä on paljon paikalla ja toivotaan, että saamme aikaan myös hyvän ja antoisan keskustelun.
Minusta liian usein puheissa ja kirjoituksissa tänään vanhukset nähdään ongelmana mikä pitää ratkaista. Rasitteena mikä pitää kantaa. Pulmana mikä pitää hoitaa. Minusta tässäkin asiassa voisi tai pitäisi ottaa elämän myönteinen asenne. Uudellamaalla kokoomuksen ehdokkaana oleva Riikka Komulainen totesi minusta hyvin – ”eläkkeelle työstä – ei elämästä”. Siinä on ohjenuoraa meille kaikille.

En tarkoita sitä että huolta ei pitäisi kantaa sairaanhoidosta ja terveydenhoidosta, mutta itse haluaisin lähestyä asiaa elämä edellä – tämän Riikan lauseen hengessä. Niin että meistä jokainen voisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Siinä ensimmäinen ja tärkein tavoite. Se vaatii sitä, että voisimme pysyä hyvässä kunnossa, saisimme niitä palveluita mitä tarvitsemme ja meistä välitettäisiin. Keskeinen seikka ikäihmisten kotona selviytymiselle mahdollisimman pitkään on myös se, että he saisivat itselleen tärkeitä ja oikeita palveluja eikä vain sairaanhoitoon liittyviä.

Siksi itse olisin ehdottomasti ohjaamassa lisää rahaa kotipalveluun. Kunnat ovat talousahdingossa leikanneet juuri näistä ennaltaehkäisevistä avuista. Siivousapua, kaupassakäyntiä, ruualaittoa yms. niitä selvitysten mukaan ikäihmiset ennen muuta odottavat ja toivovat.

Sitten haluaisin tehostaa kotisairaanhoitoa ja tässä yhtenä tärkeänä mahdollisuutena olisi palvelusetelien käytön ulottaminen myös kotisairaanhoidon puolelle. Tärkeä juttu.

Kun tästä mennään eteenpäin niin tulemme omaishoitajiin. Omaishoitajiin on minusta järkevää panostaa. Tällä hetkellä arvioiden mukaan Suomessa on noin 300 000 perhettä, joissa on omaishoitajatilanne, mutta virallisen järjestelmän piirissä näistä on vain noin 28 000 perhettä. Tälläkin hetkellä siis monet vaikeissa hoitotilanteissa elävät perheet jäävät vaille virallista kuntakohtaista tukea. Eikö tämä olisi ihmillistä ja myös taloudellista.

Tutkimusten mukaan arvioimalla ja suunnittelemalla omaishoitajien tukipalvelujen todellinen tarve voidaan säästää nykykäytäntöön verrattuna jopa 5000 euroa perhettä kohden vuodessa ja lisätä inhimillisyyttä mittaamattomasti. Noin puolet säästöstä saadaan kotihoitoon panostamalla laitoshoidon lykkääntymisestä. Samalla myös omaishoitajien elämänlaatu ja turvallisuudentunne kohenee. Tukipalveluita tuleekin kehittää aktiivisesti tarpeen kasvaessa ja lisätä omaishoitajien oikeutta vapaapäiviin.

Lisäksi kotihoitoa vahvistamalla ja vanhustyötä tekeviä järjestöjä tukemalla lisätään vanhusten turvallisuutta ja lievennetään yksinäisyyttä. Eli toisaalta palvelujentarve ei kasva yhtä räjähdysmäisesti, jos vanhukset pysyvät terveempinä. Ennaltaehkäisyn merkitys siis kasvaa. Ja toisaalta työntekijöitä ei tarvita niin paljoa enempää mutta tarvitaan käsien lisäksi päätä eli hyvää suunnittelua ja kuntouttavaa työotetta.

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän tulee lisätä myös terveydenhuollon osaavaa henkilökuntaa jatkossa. Meidän pitää saada alasta houkutteleva. Sitä ei tee nyt alalla muodissa olevat pätkätyöt ja pieni palkka. Puolueemme ajaakin ensi vaalikaudelle tasa-arvo tupoa, missä koulutettujen, naisvaltaisten alojen palkat nostetaan oikealle tasolle. Tarvitaan siis keskimääräistä korkeammat palkankorotukset ja tässä valtiolla tärkeä rooli.

Niin summa summarum… monipuolinen eläkeikä ja turvallinen vanhuus on luotava siis ihmisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Tämän kun pidämme mielessä niin uskon, että menestymme. Hyvä myös muistaa se vanha viisaus – tänään hieman kalliimpi voi olla huomenna paljon halvempi.

….

Nyt kohti Hämeenlinnaa.

…..

Hämeenlinnan ikäihmisten seminaari keräsi hyvän yleisön. Hämeen eläkeläisjärjestöt Seniorit, Eläkkeensaajat, Eläkeliitto, Eläkeläiset ja Kristilliset eläkeläiset olivat kutsuneet ”sisarpuolueidensa” kansanedustajaehdokkaita Hämeenlinnan Raatihuoneen juhlasaliin ja tällä kertaa paneeli järjestettiin niin, että kysymykset tulivat aina yleisöltä ja pienille vasta- tai tukikommenteillekin oli aikaa. Kaikin puolin onnistunut juttu.

Itse korostin puheenvuoroissani nimenomaan ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Itse olisin halukas vahvistamaan mm. kotipalvelutoimintaa kunnissa. Tarjottaisiin ikäihmisille niitä palveluita mitä he tarvitsevat eikä vasta sairaanhoitoa silloin kun sitä tarvitaan. Kaupassakäyntiapu, ruuanlaittoapu yms. olisivat toimia mitkä ylläpitäisivät vanhusten kuntoa ja mahdollistaisivat omassa kodissa asumisen mahdollisimman pitkään. Minusta se on kaikista inhimillisin ratkaisu.

Sitten tottakai omaishoitajiin olisi syytä panostaa selkeästi nykyistä enemmän. Otankin siihen vahvasti kantaa myös ohjelmassani. Omaishoitajiin panostaminen on nimenomaan inhimillistä, mutta myös kustannuksiltaan järkevää. Kuitenkaan näitä asioita ei minusta pidä ratkaista vain euron kuvat silmissä vaan inhimillisellä tavalla – ikäihmisten toiveita kuunnellen.

Keskustelussa esille nousi myös verotus ja eläkkeet. Toistimme Raution Sarin kanssa kokoomuksen yhteiset tavoitteet mm. eläkeindeksien korjaamisesta niin, että ne ottaisivat niin työ- kuin kansaneläkkeenkin kohdalla huomioon aiempaa korostetummin lääkkeiden hinnannousun ja hoivan. Toisena korostimme kokoomuksen tavoitetta siitä, että eläkkeiden verotus tulisi korjata niin, että eläkkeitä ei verotettaisi työtä enempää. Minusta puolueemme yhteiset tavoitteet selkeät ja kannatettavat.

Itse vielä toimin vahvasti esille sitä, että veron alennuksia on syytä jatkaa työllisyysnäkökulmasta. Se ei siis tarkoita sitä, että olisimme leikkaamassa palveluita tai heikentämässä nyky tilannetta. Työllisyysasteen nousu 75 prosenttiin vain on yksinkertaisesti ehto sille jos haluamme säilyttää nykyisen palvelutason. Ne kulkevat käsi kädessä.

Hämeenlinnassa kävin vielä hakemassa Riihimäelle hieman kokoomusmateriaalia piiritoimistoltamme ja sitten Riihimäelle ensin vaalitoimistolle ja sitten mainostoimistolle. Lehti-ilmoitukset olivatkin jo valmiina ja ne oli helppo laittaa eteenpäin. Järvisen Juha oli jälleen tehnyt ammattimiehen työtä. Kiitos.

Vaalitoimistollakin oli tänään ollut jälleen hyvän vilkas päivä. Hausjärven Heinosen Veikko oli isäntänä ja kahvia oli saanut keittää useammankin pannun. Toimistomme ja kahvilamme Hämeenkadun varressa parhaalla paikalla on kyllä lunastanut kaikki odotuksemme. Joka päivä on ollut sopivaa pikku vilskettä ja sitä toivoimmekin.

Vilskettä varmasti riittää jatkossakin. Torstaina tukiryhmä on leiponut täytekakkua syntymäpäiväni kunniaksi ja samalla juhlistamme myös numeroiden saantia. Oma ehdokasnumeroni on siis 75. Syntymävuoteni. Tervetuloa siis torstaina 15.2. kello 14-17 Vaalitoimistollemme Syntymäpäivä ja Numeronsaanti kakkukahville.

Ensi viikolla toimistolla keskiviikkona 21.2. kello 11-12 paikalla kansanedustaja Leena Harkimo ja kokoomusehdokkaista lisäkseni Raution Sari Hämeenlinnasta. Nähdään siis silloinkin.

….

Illalla vielä tapasin Rengon kokoomuksen väkeä. Kiitos tapaamiskutsusta. Oli mukava jutella kuntiemme yhteistyön mahdollisuuksista, mutta myös kokoomusyhdistysten yhteistyönmahdollisuuksista. Sovimmekin jo muutamia juttuja mitä viemme yhdessä eteenpäin.

Ja sitten vielä yksi kokous ja nyt kello 22.00 ja juuri kotiin. Huomenna Sauli Niinistön kanssa Päijät-Hämeen kierros. Nyt nukkumaan.

Kommentit