Keskiviikko, 14.02.2007

Blogi, keskiviikkona 14.02.2007

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Tänään Päijät-Hämeen kierros. Aamulla kuitenkin vielä sitä ennen kello 9.00 pidämme Kunta- ja palvelurakennehankkeen Riihimäen seutukunnan ohjausryhmänkokouksen Riihimäellä.

Päijät-Hämeeseen suuntaamme heti aamupäivällä. Mukaan on lähdössä vaalibussiimme teamiläisiä ja kierrämme Sauli Niinistön kanssa kolme kuntaa. Kello 14.10 pysähdymme Orimattilassa Kahvila Marengissa ja sieltä jatkamme matkaa kello 15.30:ksi Nastolaan Rakokiven torille ja päivä päättyy kello 17.00 Heinolassa Torin Pekan Leipään. Luvassa varmasti hyvä ja mielenkiintoinen päivä. Presidentinvaalien vastaavat Niinistön vierailut keräsivät uskomattoman väkimäärän ja esimerkiksi tuonne Heinolan Tori Pekan Leipään oli ulkona pitkä jono kun kaikki eivät mahtuneet sisään. Katsotaan miten tänään.

Illalla sitten avaamme vielä ehkäpä Suomen ensimmäisen ehdokkaan oman vaali-chatin. Nuoriso- ja opiskelijakampanjamme tiimoilta tuli toiveita, että pääsisi netissäkin keskustelemaan ja nyt se sitten on mahdollista. Tänään kello 20-21 illalla chatti on ensimmäisen kyselytunnin auki ja ensimmäisen tunnin aihe on vapaa. Chattiin pääsee osoitteesta http://www.timoheinonen.fi/index.php?page=chat. Mielenkiintoinen kokeilu mikä saa jatkoa teemojen ympärillä vaaleihin ja vaalien jälkeenkin.

….

Kello 19.15 ja juuri Päijät-Hämeen kierrokselta kotiin. Lähdimme aamulla ensin Lahden keskustaan kampanjoimaan. Yli 500 korttia teki hyvin kauppansa ja väki oli aidosti kiinnostunut teemoistani. Jälleen kerran tuo nuorisolle ja opiskelijoille suunnattu kampanjamme herätti erittäin hyvää huomiota. Opiskelijat ja nuoret selkeästi kaipaavat omaa ehdokasta ja ovat olleet tyytyväisiä ajamistani asioista. Lahden keskustassa vietimme aikaa reilun kaksi tuntia ja sitten suuntasimme hyvissä ajoin Orimattilaan.

Orimattilassa oli hyvin väkeä liikkeellä ja yli 200 korttia löysi nopeasti omistajansa. Kiitos Veikon. Itse sain keskittyä väkeen joka oli odottamassa Sauli Niinistön saapumista paikalle. Monta hyvää keskustelua jälleen. Saulin tultua paikalle väkimäärä tuplaantui hetkessä.

Seuraava pysähdyksemme oli Nastolassa. Nastolan torilla oli myös hyvin väkeä liikkeellä vaikkei aivan Orimattilan määrä ollutkaan. Yrittäjäasiat nousivat nyt esille useamman henkilön kanssa ja myös nuoria oli jälleen kivasti liikkeellä. Toista sataa korttia Veikko jakoi jälleen liikkeillä.

Sitten Heinolaan Tori Pekan Leipään ja nyt Ihamäen Timon isännöimään tilaisuuteen. Tupa oli viime vuoden presidentinvaalien tapaan jälleen lähes yhtä täynnä ja olikin kiva välillä olla sisätiloissa. Nyt keskusteluissa esille nousi sairaanhoitajien tilanne. Paikalla oli kolme nuorta sairaanhoitajaopiskelijaa. Olivat ajaneet paikalle Lahdesta varta vasten Saulia tapaamaan ja ennen Saulin tuloa ehdimme hetken jutella. Mukavan aktiivisia nuoria ja hyvä, että kantavat huolta omasta alastaan mikä eittämättä kaipaa todellakin parannusta.

Heinolassa esille nousi myös kouluasiat muutamassa pöydässä ja myös opiskelijoiden asiat. Asian nosti esille työikäinen mies, joka oli aidosti huolissaan siitä, että opiskelijat eivät tänään voi keskittyä opiskeluun vaan on elääkseen on pakko tehdä töitä ja ottaa lainaa. Hyvä, että tästä asiasta huolta kannamme yhdessä ettei asia jää pelkästään nuorten ja opiskelijoiden harteille. Oli myös mukava huomata se miten hyvin minut uutena ehdokkaana otettiin vastaan. Eräskin rouva ensin ilmoitti varsin suorasukaisesti että minä äänestän tätä ja mene sinä pois. Hetkeä myöhemmin hän tuli uudestaan luokseni. Pyysi anteeksi, halasi ja totesi, että ihana, että olit paikalla. Teitä nuoria aikuisia tarvitaan.

Nyt kotona. Kello 19.47 ja avaan ensimmäisen Vaali-chat tunnin. Katsotaan mitä saamme aikaan. Eli jos nyt juuri täällä olet ja kello on 20-21 niin poikkea tuolla Chat sivulla.

….

Ensimmäinen Chat-tunti takana. 21 keskustelijaa kävi chatissa ja täytyy myöntää, että hetkessä meni tuo tunnin aika. Hyviä kysymyksiä ja kivaa keskustelua. Aika kiperiäkin. Kiitos niistä. Sellaisista pidän. Toivottavasti ehdin kaikkiin esitettyihin kysymyksiin vastatakin. Ensi viikolla jatkamme. Mennään toinen kerta vielä ilman teemaa eli yleiskeskusteluna. Laitan ajankohdan Chat sivulle ylös mahdollisimman pian. Kiitos kaikille chattailijöille – taisimme tehdä jonkin sortin historiaa.

Nyt nukkumatin maahan. Huomenna pitkäpäivä.

Kommentit