Talouden elvytystoimenpiteet ovat olleet alkuvuoden ja jo viime loppuvuodenkin ykköspuheenaiheita. Itsekin olen esityksiä täällä kommentoinut ja pohtinut myös hyviä vaihtoehtoja mm. liikuntapaikkarakentamisen kiirehtimisestä mikä ei varsinaisesti ole muuten keskusteluissa esille noussut. Toivotaan, että vielä nousee sillä siellä paljon hyviä valmiita hankkeita joita olisi helppo aikataulullisesti aikaistaan ja kertaluontaisina panostuksina ne olisivat mitä parhaimpia työllisyydenkin näkökulmasta. Niin ja puhumattakaan samaan nippuun kuuluvista korjausrakentamishankkeista mm. uimahalleista ja liikuntasaleista. Ne kannattaa nyt nostaa opetusministeri Henna Virkkusen esille nostamien homekoulujen rinnalle toiseksi isoksi saneerausryppääksi.
Tyytyväinen olen siihen, että opetusministeriö nosti esille nyt myös veikkausvoittovarat tässä työssä. Viime vuosihan oli Veikkaukselle erinomainen ja voittoja kertyi alustavien tietojen mukaan noin 40 miljoonaa euroa alkuperäisiä suunnitelmia enemmän eli tuon alkuperäistä 408 miljoonan euron voittovarapottia voisi ainakin jonkin verran vielä tästä kasvattaa. Se voisi olla siis jotain 450 miljoonan euron paikkeilla. Tämä korotus olisi siinäkin mielessä järkevää, että tavallisestihan ylimenevä voitto on siirretty ns. jakamattomien voittojen rahastoon, mutta tuo maksimissaan 100 miljoonan varaustili on nyt jo lähes täynnä ja sieltä siis muutenkin purkupaineita jakosuhdelain mukaan tieteen, taiteen, urheilun ja nuorisotyön tukemiseen. Esimerkiksi liikunnan tukiosuus on voitoista aina 25 prosenttia. Eli pelisäännöt tässä mielessä hyvin selkeät ja toimivat. Näille sektoreille siis veikkausvoittovarat tullee käyttää ja on perusteltua, että nyt voittoja käytetään aktiivisesti ja myös tuota tällä hetkellä noin 95 miljoonan euron suuruista rahasto-osuuttakin purettaisiin lisää. Rahastossa voitoista saa siis 100 miljoonaa euroa siis olla mutta enintään viisi vuotta ja siksi nyt tuon aktiviinen purku elvytyksen takia olisi enemmän kuin perusteltua. Hankkeita tältä sektorilta löytyy vaikka sen Valtionliikuntaneuvostoon kuuluvana tiedän ja erityisen aktiivisesti olenkin tätä Opetusministeriön suunnitelmaa tukemassa.
Eilen sain myös erittäin hyvän yhteydenoton kovan luokan yrittäjältä omalta alueeltani. Itseasiassa tämäkin yhteydenotto ylipuoluerajojen ja lupasin tänään olla senkin aiheen kanssa yhteyksissä ministeriöön. Tässä esityksessä kyse jo aiemmin hyväksi koetuista toimista yrityspuolella. Kiitos tästäkin yhteydenotosta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki ajatukset ja viisaat päät ovat tässä tilanteessa otettava käyttöön ja se on osa yhteistä urakkaamme jossa saamme parhaan mahdollisen tuloksen vain ja ainoastaan vahvana yhteisrintamana yli kaikkien mahdollisten rajojen. Vastakkainasettelun ajan täytyy tässäkin suhteessa olla ohi.
Katsotaan siis rohkeasti tänäänkin eteenpäin.
….
Tänään saimme valtavasti asioita eteenpäin. Kuntatasolla luottamuspaikat on jo lähes kaikkialla jaettu, mutta jumppaamista maakunta- ja seutukuntatasolla vielä riittää. Tänään jatkoimmekin koko pitkän illan aiheen ympärillä Hämeenlinnassa, kun samassa pöydässä ensin oli eri puolueet Hämeenliitossa ja sitten vielä myöhäiskokouksessa Kokoomuksen Kanta-Hämeen puolen eri seutukunta-alueet. Paletti alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja luottamuspaikat mm. sairaanhoitopiirin, pelastuslautakunnan, HAMK:n ja maakuntahallituksen osalta olemaan järjestyksessä. Nyt paketti alkaa olla jo sellainen, että pääsemme pikkuhiljaa myös nimiä pohtimaan eri alueilla ja jo ensi viikolla puolueiden kesken neuvottelut jatkuvat seuraavalla askeleella.
Tänään illalla kokoontui myös uusi Lopen kunnanvaltuusto ensimmäiseen viralliseen koulutukseensa. Jouduimme hieman remontoimaan vanhaa 70-luvun lopussa tehtyä valtuustosaliamme, kun nyt uusi aloittava valtuusto on kooltaan suurempi ja myös hieman vanhat lattiamatot ja mm. valaistus aiheuttaneet ongelmia. Niin ja isona myös äänentoiston puuttuminen. Nyt ne saadaan kuntoon ja uusi valtuusto pääseen aloittamaan työn uudistetussa salissa joka sai tänään juuri ennen koulutusta pöydät ja tuolit. Koulutuksessamme oli tänään aiheena kuntamme talousasiat eli koulutus aloitettiin heti madonluvuilla. Paikalla kuntamme koko keskeinen virkamiesjohto sekä kuntatarkastajamme. Meille jatkaville aihe oli jo tuttu ja esityksetkin, mutta olen varma, että Silvo Kaasalainen puheenvuoro antoi monelle uudelle valtuutetulle myös miettimisen aihetta. Työtä ei siis tule puuttumaan.
Tänään olin myös yhteydessä valtiovarainministeriöön eilisen saamani yhteydenoton takia. Eräs pitkän linjan yrittäjä ja myös kuntapäättäjä oli yhteyksissä ja sovimme, että viemme muutamaa hyväksi havaittua yrityspuolen asiaa eteenpäin nyt tässäkin taloustilanteessa. On tärkeää, että tällaisten kokeneiden ja tietävien tekijöiden, yrittäjien, kokemuksia vuosikymmeniltä kuunnellaan ja otetaan niistä opiksi ja sovimmekin, että asian työstämistä jatketaan vielä uusilla yhteyksillä. Itse arvostan myös tällaisia yhteydenottoja todella paljon. On hienoa, että yhteyttä otetaan, tällä kertaa myös yli puoluerajojen, ja erityisesti tässä finanssikriisissä on tärkeää, että puhallamme todenteolla yhdessä hiileen ja yhteen hiileen. Eli jatkossakin pidetään yhtä ja ollaan yhteyksissä.
Tänään sain myös eteenpäin muutamaa isompaa työjuttua tälle vuodelle, mutta niihin palaillaan myöhemmin. Nyt aika jälleen kiittää päivästä ja painaa pää tyynyyn.