Hoivapaikan saanti esimerkiksi sukulaisten läheltä on helppottumassa vihdoinkin. Tapauksessa joissa yksin jäänyt ikäihminen on pakotettu hoitoon kotikaupungissaan kaukana lapsistaan on siis vihdoin saamassa järkevämmän ratkaisun. Peruspalveluministeri Paula Risikko on asiaan tarttunut ja siitä on puhuttu nyt paljon ja nyt myös asia on hoitumassa. Tilanne hieman samanlainen kuin vammaisten henkilökohtaisen avun kanssa josta kauan puhuttiin ja Risikko asian sitten hoiti kuntoon.
Mutta nyt tässä toisessa asiassa siis kyse siitä, että laitoshoitopaikan voisi jatkossa hakea miltä tahansa paikkakunnalta. Näin siis kotikuntalain muutoksen jälkeen ikäihminen voisi päästä vanhainkotiin lähelle omaisiiaan. Enää siis vanhuus ei olisi este perustuslainkin takaamalle oikeudelle valita kotikunta vapaasti. Nythän hoitoon on pitänyt aina hakeutus omalle kotipaikkakunnalle. Eli jatkossa idea olisi kutakuinkin maksusitoumustyyppinen eli vastuu kustannuksista säilyisi jokseenkin nykyisellään. Itse pidän Risikon ajamaa muutosta varsin perusteltuna ja järkevänä. On enemmän kuin inhimillistä antaa mahdollisuus päästä lähemmäksi omaisia jos sairaus elämää muuttaa tai iäntuomat yksinelämisen mahdollisuudet muuttuvat. Tällaisia järkimuutoksia maamme varmasti tarvitsee jatkossakin kun haluamme tarjota inhimillisiä vaihtoehtoja laitoshoidollekin. Ja toisaalta vastaavia esimerkkejä jouston ja järjen käytön järkevyydestä löytyy kuntapalveluista ja rajoista muitakin.
Tänään päivä varattu Lopen kunnan ja hieman myös maakuntammekin asioille. Illalla viime valtuustokauden kunnanhallitus kokoontuu viimeiseen kokoukseensa ja tänään vielä työstämme hieman luottamuspaikkajakoemme. Kuntaliitolta odotamme vielä lopullisia vastauksia ja sen jälkeen teemme illalla vielä ylimääräisessä kokouksessa ratkaisumme jos niihin ilmenee tarvetta. Tänään en kuitenkaan Helsinkiin siis joudu suuntaamaan vaan tehdään nämä nyt koneella tai koneilla.
….
Tänään vahvistimme lopullisesti kotiyhdistykseni eli Lopen kokoomuksen luottamuspaikkajaon seuraavalle nyt alkaneelle valtuustokaudelle. Hieman vielä siis viilasimme viime viikkoista jakoamme Kuntaliiton lakimiesten lausuntojen pohjalta. Tarpeelliseksi muutokset tulivat lähinnä esteellisyys tai oikeastaan vaalikelvottomuuden kautta ja näin ollen muutamat paikat hieman muuttuivat. Sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi nousee yksi kokeneimmista kuntapääättäjistämme Maunulan Kari. Karilla on pitkä kokemus kuntatason eri päätöksentekoportaista aina nyt viimeistä hallituskautta myöten ja aiemmin myös sivistyslautakunnasta pitkä kokemus. Nyt saamme Karista erinomaisen puheenjohtajan paikkaan jos häntä tarvitaankin. Alunperin paikalle suunnittelemamme Tarkkalan Pasi miehittää nyt kunnanhallituspaikan ja lopputuloksena uskon, että saamme Pasin laajan osaamisen ja tietotaidon tätä kautta vähintäänkin yhtä hyvin käyttöömme. Pasin lisäksi kh:n tulevat varapuheenjohtajaksi Saija Grönholm Läyliäisistä ja kirkolta Eeva Pyhälammi. Kumpikin jo kokeneita ja osaavia tekijöitä kuntamme ja Eeva myös seurakuntamme keskeisimmiltä paikoilta. Puheenjohtajapaikkamme ottavat siis sivistyslautakunnassa Maunulan Kari ja Seppälän Tiina ottaa ison paikan kun saa johdettavakseen vapaa-aikalautakuntamme. Tiedän ja tunnen Tiinan ja olen varma, että valintamme on kymppi. Lisäilemme tuon meidän koko paletin Lopen kokoomuksen kotisivuilla mahdollisimman pian eli sieltä voi tarkemmin kurkata eri lautakuntien edustukset ja myös maakunnalliset ja seutukunnalliset paikkamme.
Tänään kunnahallitus vahvisti kaikkien puolueiden paketin ja lopullisesti sen siunaa valtuusto parin viikon päästä kuun viimeisenä maanantaina. Nämä oikeastaan tämän viimeisen kunnanhallituksen viimeiset ja ainoat asiat mitä tänään enää oli. Uusi hallitus saa pian ottaa ohjat käsiinsä ja itseasiassa itse jo sitä odotan. En jää kaipaamaan tätä kaksivuotiskautta kyllä yhtään. Tai oikeastaan omaa hallitusryhmäämme kylläkin jonka kanssa yhteistyö pelasi ja oli mukava tehdä työtä sekä muutamia hyviä tyyppejä kh:n pöydän ympäriltä, joista onneksi tärkeimmät jatkavat edelleen pöydässä. Omat odotukseni nyt alkavalle valtuusto ja ennen muuta hallituskaudelle ovat korkealla.
Tänään saimme julkisuuteen Veronmaksajain laskelmat joiden mukaan palkansaajien ostovoima eli siis veroilla ja inflaatiolla vähennetty nettotulo noussee tänä vuonna jopa yli viisi prosenttia. Jos siis nyt alkavana vuonna ennustukset inflaatiosta 1,5 prosentin paikkeilla pitävät paikkansa niin keskituloisen palkansaajan ostovoima kasvaa peräti 4,6 prosenttia. Tällaisiin lukuihin on viimeksi maassamme päästy lähes viisi vuotta sitten, mutta sen jälkeen vuodesta 2005 alkaen ostovoiman kehitys on ollut surkeaa. Itseasiassa tähän suurimmat syyt ovat olleet hintojen nopea nousu sekä veronkevennysten lykkäykset.
Kun tuota ostovoimaa tarkastellaan niin nimenomaan inflaatio on tässä keskeisen tekijä. Vaikka esimerkiksi viime vuonna ansiot nousivat keskimäärin 5,5 prosenttia niin tästä hintojen nousu söi peräti 4 prosenttia. On hyvä, että tämä kehitys nyt saadaan katkaistua mm. ruuan alv. alennuksella sekä reippailla veronkevennyksillä. Näin ostovoima siis lähtee jälleen kasvuun. Veronmaksajain laskelmien mukaan nyt alkaneena vuonna noin 2 900 euroa kuukaudessa tienaaban käteen jäävä tulo kasvaa tänä vuonna 5,2 prosenttia. Rahassa keskituloisen käytettävissä oleva ostovoima kasvaa tänä vuonna 1 130 euroa. Se jo näkyy ja tuntuukin. Ja itse ainakin uskon, että tämä raha on juuri sitä mikä laittaa rattaisiin jälleen vauhtia kulutuksen kautta ja toisaalta en kyllä näe siinäkään mitään pahaa jos vaikka perheet haluavat tuolla rahalla lyhentää esimerkiksi lainoja hieman enemmän. Minun siis vaikea ymmärtää opposition vastustuksia näille veronkevennyksille. Itse toivon, että tänä vuonna ja jatkossa elvytystä tehdään nimenomaan tällä vaikuttavalla mallilla.
Huomenna jatkamme töitä kunta-asioiden parissa. Päiväksi olen sopinut jälleen monenlaista eli se siitä istuntovapaasta mitä moni lomaksikin kutsuu ja illalla meillä Lopella uusien valtuutettujen talouskoulutus ja minulla itselläni lisäksi maakunnallinen puolueiden välinen paikkaneuvottelu Hämeenliitossa. Eli nyt kello jo puoli yksitoista. Kunnahallituksen jälkeen ehdin vauhdilla vielä ratsutallille yllätystunnille ja täytyy todetakin, että tuli hyvään saumaan. Upea myöhäisillan tunti Vaahteramäellä teki kutaa.