No niin, nyt aletaan mennä aivan eri luokan summiin vaalituissa kun ammattiyhdistysliikkeiden tuet alkavat pikkuhiljaa SDP:n vastustelusta huolimatta tulla julki. Tänään Ilta-Sanomat kertoo, että maamme suurin ammattilitto JHL on tukenut demarien toimintaan 2006 lähtien noin 450 000 euroklla. Myös Vasemmistoliitto on nauttinut JHL:n tuista. JHL kuuluu kuntien ja valtion työntekijöitä eli luonnollisesti eri puolueisiin kuuluvia ja eri puolueita kannattavia ihmisiä. Eli heidänkin maksamat ay-maksut on kanavoitu näin vasemmistopuolueille. Ei siis aivan muutamasta soppatykistä ole ollut kyse miten aiemmin on annettu ymmärtää ay-liikkeen tueasta. Myös samalla selvisi, että valtion yhtiöistä Destia on yksi SDP:n vaalitukija. Tuen suuruutta ei ainakaan aamulla vielä tiedetty. Huikeita summia nuo Ay-rahat ja niiden rinnalla näyttää nyt kaikki aiemmin esille tulleet vaalituet niin keskustalle kuin kokoomuksellekin kalpenevan. Eli soppa varmasti jatkuu.
Tänään aamu-tv:ssä Jyri Häkämies otti minusta aivan oikein kantaa tähän soppaan. Häkämies totesi, että ”niissä yhtiöissä, joissa valtio on määräävässä asemassa, siis vähintään 50 prosentin omistajana, näiden yhtiöiden ei ole jatkossa syytä tukea puolueiden toimintaa”. Myös muissa yhtiöissä eli esimerkiksi Sampossa jossa valtio on selkeä vähemmistöosakas tulee Häkämiehen mukaan selville valtio-omistajan linja. Mutta olen täysin samaa mieltä keskustan Mauri Pekkarisen kanssa, että on tottakai iso ero omistaako valtio jotain pörssiyhtiötä yhden prosentin vai 40 prosenttia. Varmasti omistajan ääni kuuluu silloin eri tavalla.
Tänään minun oli tarkoitus aamusta mennä yritysvierailulle, mutta tuo vierailu peruuntui nyt sairastapauksen vuoksi. Päivän ohjelma olikin niin tiukka, että mielelläni uutta aikaa ensi viikolle etsinkin. Nyt töihin.
….
Nyt juuri metsähommista takaisin mökille. Rivaussahan kanssa kolmatta tuntia menin rajoja metsässä läpi ja tekikin hyvää. Upea muutaman sateen kostuttama metsä ja hyvä tuoksu. Vain koneen ääni sotki. Mutta liikuntaa sai mukavasti ja nyt sellainen mukavan rento olo. Tänään siis päivän ohjelma uusiksi. Yritysvierailu jäi väliin tai siirtyi, mutta muuten ohjelmaa päivään mahtuikin kiitettävästi. Hämeen Kokoomuksen asioita, hieman Päijät-Hämeen asioita ja sitten eniten alkavan syksyn juttuja ja niiden valmistelua. Hyvään vaiheeseen paljon sainkin.
Päivää on edelleen värittänyt paisuvat vaaliraha-asiat. Jos aamulla SDP otti ylivoimaisen ykköspaikan vaalirahoituskohussa jo yksin JHL:n 450 000 euron vaalituella niin iltapäivällä pieni ja sisukas RKP pisti vielä monin kerroin paremmaksi. Paljastui nimittäin, että Kielisäätiön tuki RKP:lle on aivan omissa sfääreissään. Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland jakoi eduskuntavaaleihin RKP:lle vaalitukea 800 000 euroa ja viime syksyn kuntavaaleihinkin 300 000 euroa ja vielä tämän vuoden kesäkuun Eurovaaleihinkin samanlaisen 300 000 euron potin. Kolmen vuoden yhteenlaskettu tuki noussee näin noin 3,2 miljoonaan euroon. Tämän vaalirahoituksen päälle on tullut vielä valtaisa lähes 1,8 miljoonan tuki vain yleisesti RKP:n toimintaan. Eli näyttää siltä, että tuet vain paisuvat mitä pidemmälle soppa kiehuu.
Tänään Kristilliset ottivat sitten asiassa seuraavan askeleen. Puolue pohtii välikysymystä valtionyhtiöiden antamasta vaalituesta. Itse en oikein tälläkään kertaa ymmärrä Räsäsen logiikkaa. Välikysymyshän tehdään nykyiselle hallitukselle. Mutta välikysymys pitäisi oikeasti osoittaa edelliselle SDP:n ja keskustan punamultahallitukselle. Näistä tuistahan päätettiin luonnollisesti ennen 2007 eduskuntavaaleja ja vastuuministereinä toimivat demari ja keskusta ministeri silloin. Mielenkiintoista olisi siis istua salissa kun käsittelyssä olisi välikysymys jonka asian päätöksentekon tapahtunut toisen ei nyt hallituksessa olevien ministerien ja jopa puolueiden (SDP) aikana. Mielenkiintoista olisi sekin.