Tiistai, 11.03.2008

Blogi, tiistaina 11.03.2008

Tänään iltapäivällä olen RadioPeilin vieraana puolentunnin ajan. RadioPeiliähän voi kuunnella koko maassa ainakin digi-boxin kautta tv:n välityksellä. Sakari Sirkkasen juontama ohjelma alkaa kello 15.05 ja uusinta vielä illalla kello 20.00. Tämä vinkiksi jos joku haluaa kuunnella.

Mutta aamusta hieman faktaa siitä vastuunkannosta jota uusi hallituksemme tekee. Viime vuonna nimittäin valtionvelkaa lyhennettiin reilusti enemmän kuin oli tavoitteena. Velka lyheni 2,9 miljardilla eurolla ja vuoden lopussa kokonaisvelka oli 56,1 miljardia euroa. Jokaista suomalaista kohden velka pieneni siis vajaan kuusisataa euroa ja vuoden lopussa jokaisen suomalaisen harteilla oli velkaa 10 600 ”valtion kautta”. Mutta mielenkiintoisinta on se, että edelleen viime vuonnakin valtio makstoi pelkästään velkansa korkoja 2,4 miljardilla eurolla.

Itse totesin eduskunnan täysistunnossa marraskuussa valtionvelasta ja sen lyhentämisestä näin: ”Nyt kun maamme hallitus jatkaa edellisen hallituksen kokoomuslaista talouspolitiikkaa, tämän vuoden (2007) 3 miljardin lainanlyhennyksen jälkeen tulevina vuosina jää noin 150 miljoonaa euroa enemmän pelivaraa eli rahaa käyttää pysyvästi muihin toimenpiteisiin, eli lainan korot vähenevät tuon verran. Ensi vuonna (2008) lainoja on tarkoitus lyhentää 2 miljardilla. Se luo pelivaraa noin 100 miljoonaa.” Tämä siis on toteutunut ja hieman lisää ns. pelivaraa ns. omaa rahaa on nyt käytettävissä jälleen muuhun kuin korkoina taivaantuuliin.

Tänään mielenkiintoinen päivä. Ensin aamusta työhuoneeseen ja sitten sivistysvaliokunta ja täysistunto, jossa isona asiana esillä valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF) täydentävään toimintaan. Tämän jälkeen illalla Hyvinkää-Riihimäen talousalueen Yrittäjäyhdistykset vieraanani eduskunnassa ja vielä sen jälkeen Riihimäen kaupungintalolla Kokoomuslainen Kuntaseminaari. Paljon aiheita.

….

Pitkä päivä takana. Kello pyörähti jälleen ympäri töissä. Sivistysvaliokunnassa ensin erittäin mielenkiintoisia kuulemisia koskien lasten ja nuorten syrjäytymistä. Tähän aiheeseen tulen palaamaan kun kuulemiset päätöksessä ja materiaalimme sitä kautta julkiseksi. Muutamassa asiassa jo konkreettisia toimenpiteitäkin suunnitteilla, mutta palaan niihinkin myöhemmin, kun saa hieman valmiimpaa aikaiseksi.

Sivistysvaliokunnan jälkeen vain nopea kahvikuppi ja sähköpostien tsekkaus ja sitten täysistuntoon NRF-keskusteluun. Erittäin mielenkiintoinen selontekokeskustelu ja täytyy todeta, että vaikka viime päivinä lehdissä on myllytetty mitä tahansa niin kyllä meillä on työssään osaava ja aikaansaapa ulkoministeri. Itse arvioin häntä tästä näkökulmasta. Keskustelussa oikeastaan kaikki muut puolueet vasemmistoliittoa lukuunottamatta kantoivat vastuuta NRF:nkin kautta ja täytyy kyllä ihmetellä tuota äärivasemmiston vastaanhangoittelua. Salissa joku kysyikin, että taitaisi kelvata, jos esillä olisi yhteistyö Varsovanliiton kanssa. Sellaista se on. Silmiinpistävää tosin oli se, että vasemmistoliiton puheenjohtaja ei ottanut keskusteluun osaa? Äänitorvina Jaakko Laakso, Esko-Juhani Tennilä ja Paavo Arhinmäki ja sen tiesi mitä keskustelusta tuli. Itseasiassa vain rähinä vasemmistoliiton ja SDP:n ja ennen kaikkea Heinäluoman kesken. En sellaistakaan ole ennen nähnyt, mutta se opposition yhtenäisyydestä.

Itse en varsinaisessa debatissa puheenvuoroa yllätysyllätys saanut. Mutta keskustelussa viimeinen puheenvuoro sitten osui kolmen tunnin odottelun jälkeen minulle ja sain asiani esille tuoda. Mutta täytyy todeta, että vaikka jälleen debatin jälkeen sali aikalailla tyhjenikin niin keskustelu oli erittäin hyvää ja mm. ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen ja ulkoministeri Ilkka Kanerva olivat paikalla koko pitkän ja vaiherikkaan keskustelun.

Omassa puheenvuorossani lähinnä hieman käsittelin tämän ns. optio1-tason päätöksen vaikutuksia ja hieman myös problematiikkaa ja myös sitä, että päätös ei muuta tilannetta Natoon. Se on oman keskustelun, selvittelyn ja päätöksenteon paikka jos siihen halutaan mennä. Näitä asioita nyt vain osa halusi jälleen taidokkaasti ja tahallisesti sekoittaa ja aiheuttaa hämmennystä. Onneksi vain nyt siis vasemmistoliiton johdolla.

Täysistunnon jälkeen saimme vieraaksemme Hyvinkää-Riihimäen talousalueen Yrittäjäyhdistysten hallituksen väkiä ja tutustumiskierroksen jälkeen esillä alueemme ajankohtaisia asioita ja Aution Riston kanssa mm. kävimme läpi tänään päätettyjä liikennehankkeita, jossa listassa monta hyvää juttua myös meidän alueellemme. Suurimpana ehkä tuo pääradan lisäraidepari, joka nyt sinivihreän hallituksen listalla ja etenemässä vaikkakin vasta 2011 jälkeen. Sekin tosin paljon odotettua ja suunniteltua aikaisempi vaihe ja siksi siitä oltava enemmän kuin tyytyväinen. Palaan näihin ja muihinkin kehysaiheisiin huomenna. Kotimatkalla nimittäin poikkesin vielä Riihimäen seudun Kokoomuslaisessa kuntaseminaarissa ja nyt vasta kotona. Riihimäelleä alueemme kokoomuslaisia tupa täynnä ja esillä alueemme tulevaisuus ja yhteistyöhankkeet laajasti. Alustajana oli Kuntaliitosta Arto Koski ja anti oli ollut loistava. Itse Helsingistä ehdin paikalle vasta loppukeskusteluun. Mutta todellakin toivon, että tämä oli vain keskustelun alkua vasta.

Kommentit