Sain pari viestiä liittyen eiliseen turvesuovierailuumme. Haluan nyt vielä alleviivata ja korostaa, että itse en ole missään arvostellut turpeennostoa ja sen hyötykäyttöä energiakäytössä tai muussakaan. Minusta se on erittäinkin perusteltua jos vaihtoehtona on ulkomaalainen kivihiili. Turve työllistää suomalaisia ja on maaseudulle tärkeä elinkeino ja energialähteenäkin monelle kaupunkilaiselle tärkeä. Tämän eilen vierailullakin toin esille.
Ainoa mitä olen kritisoinut on turpeenoston vaikutukset lähivesistöihin. Vapo ja turvesoilla toimivat yritykset ovat tehneet erittäin paljon vahinkojen minimoimiseksi. Ja eilenkin kävi hyvin selville, että lupaehdotkin täyttyvät.
Itse kuitenkin olen peräänkuuluttanut jatkuvaa lähivesiin tulevien päästöjen seurantaan. Minusta olisi tärkeää saada aikaan sellainen toimintapa mikä ei rasittaisi lähivesistöjä ainakaan luonnontilaista ojittamatonta suota enempää. Uskon, että siihenkin Vapolla ja toimijoilla on olemassa keinot, jos näin lupaehdoissa vaadittaisiin.
Itse olen myös todennut moneen kertaan, että minusta kaikki ihmisten tekemät ojat ja uomat jotka vesistöihin tulevat pitäisi saada toteutettua niin, että järvien ulkoinen kuormitus saataisiin mahdollisimman pieneksi. Eiliselläkin vierailulla kävi hyvin ilmi se, että niin asutus, metsätalous kuin maatalouskin kuormittavat vesistöjämme ja huomattavasti enemmän kokonaisuutena kuin turvetuotanto. Mutta monilla alueilla jonkun toimijan kuormitus voi olla paljonkin suurempi kuin maan keskiarvo osoittaa. Näin on myös turvesoiden kanssa niin kuin eilinenkin Vapon esityksessä paljasti.
Mutta jatkamme tästä varmasti keskustelua ja ainakin minulla oli erinomainen keskusteluyhteys niin Vapo:n toimijoihin kuin paikalliseen yrittäjäänkin. Olen varma, että meille kaikille puhtaat lähivedet on erittäin tärkeä yhteinen tavoite.
…
Eilinen ilta meni kertakaikkisen upeassa Urheilugaalassa. Nyt kolmatta kertaa järjestetty Gaala keräsi Hartwall Areenan täyteen väkeä ja tunnelma oli mahtava. Tällaisesta varmasti alunperin saanut se sanontakin alkunsa, että ”ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua”. Sitä eilen todella oli.
Minulla oli ilo ja kunnia istua yhdessä Gaalan pääpöydässä ja kun koko illan suunnistaja Minna Kauppia pöydässämme kiusasin, että varaudu nyt hakemaan Vuoden Urheilijan palinkonto. Minna ei todellakaan sitä itselleen odottanut. Toivoi tottakai ja minusta aivan erinomaisesti hieman ”moittikin” blogissaan maamme eri urheilulajien arvostusta. Viime vuosihan oli varmasti perinteisten urheilulajien ihannoijille ankea, mutta meille kaiken urheilun ystäville upea. Tätä Minnakin blogillaan halusi hieman arvostella. Ja onhan se niin, että ei tässä maassa endurokuljettaja Mika Aholaa koskaan Vuoden Urheilijaksi valittaisi, sillä aina joku keihäänheittäjä tai painija sattuu viiden parhaan joukkoon EM-kisoissa. Ja kyllähän se suomalaisten urheilutoimittajien arvostuksessa on aivan eriluokkaa kuin enduron MM-kulta.
Itse vielä toivon, että joskus taistelija ja urheilija Mika Ahola voisi olla vuoden arvostetuin urheilija. Vuoden Urheilija. Tai joku muu moottoriurheilija. Kyllä eilen jälleen luvattoman vähälle huomiolle jäi mm. Jari-Matti Latvalan MM-hopea, Sami Seliön MM-kulta (ei kai mainittu lainkaan) ja muut menestykset. Valitettavaa.
Mutta no nyt yksi ihme sentään tapahtui ja Minna Kauppi kukitettiin Vuoden Urheilijaksi. Pöydässämme on aivan mahtava tunnelma sillä hetkellä. Tulos yllätti Minnan täydellisesti. Hän ei meinnannut tuolista ylöspäästä ja silmäkulma kostui heti. Aivan huikea hetki.
Mutta kaiken kaikkiaan aivan mahtava Gaala. Ja juuri tuossa hetki sitten näin surullisen kuvan. Illan yhden päätähden Lasse Virenin Uno oli rikkoutunut jäisellä pihalla. Sirut tuovat onnea!
…
Mutta nyt jo päivä eduskunnassa pitkällä. Valiokunnat takana ja nyt täysistuntoon ja sitten Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyyn. Suoralähestys Ylellä klo 15.30-16.00.
….
Kello 20.47 ja juuri Lopen Kokoomuksen järjestäytymiskokouksesta ja valtuustoryhmän kokouksesta kotiin. Hahmottelimme hieman luottamushenkilövalintoja valtuustokauden kahdelle viimeiselle vuodelle. Asia ei vielä valmiiksi julkistamiseen asti, mutta saamme pakettimme kasaan valtuuston kokoukseen.
Eduskunnassa tänään aivan hirveä avaus uuteen vuoteen. Jos joku väittää, että hallitus ei saa asioita eteenpäin niin valehtelee. Nytkin esityksiä vielä niin paljon pöydällä, että saa nähdä miten kaikesta selviämme. Tänäänkin tasan kaksi tuntia ympäristövaliokuntaa ja tasan kaksi tuntia sivistysvaliokuntaa ja sama rumba jatkuu tästä koko kevään. Pöydällä siis iänikuinen jätevesiasetus, josta ei näytä tulevan valmista eikä mitään muuta kuin sitä ja edessä vielä mm. lähes yhtä kimurantti jätelaki, jota en siis itse ole esitetyssä muodossa tukemassa. Siihen pitää saada vielä isoja korjauksia ennen kuin valmis päätettäväksi. Mutta uskon, että tästä selviämme vaikka joskus tuntui, että olisi tämän hallituskauden voinut hyvin päättääkin jo. Niin vaikeaksi on muutamat heittäytyneet vaalikuumeessaan. No parhaamme teemme, että saamme tämän vaalikauden valmiiksi. Valmiiksi maailma ei tässä kuitenkaan tule 🙂
Politiikan Puhemyllyssä Ylellä tänään esillä hieman vielä eilinen turvesuovierailumme ja pääaiheena kilpailutukset ja sen kiemurat sekä veikkauspeliemme monopoliasema. Pahaa pelkään, että nykyinen tripolimme ei EU:ssa kelpaa monopoliksi ja olemme sen edessä, että joudumme luomaan yhden uuden toimijan alalle. Itse en sitä ongelmaksi näe, sillä voimme hyvin rakentaa toimijan jonka alla toimii omia edunsaajiaan tukien vanhat Toto, RAY ja Veikkaus. Tai siis nykyiset. Uskon, että tämä ainoa tie turvata mallia. Ja toisaalta ehkä pitäisi nyt jo muidenkin myöntää se, että osittain kannattaisi avatakin markkinoita monopoliaseman mahdollistamalla osittaisella ja rajoitetulla lisenssijärjestelmällä. Saisimme nettipelaamista näin edes johonkin omaankin kansalliseen valvontaan ja näistä rahoista edes osan kotimaisen taiteen, kulttuurin ja urheilun hyväksi. Nythän ne hukkuvat 100% ulkomaille. Ja näin tulee tapahtumaan kasvavassa määrin, jos pidämme silmämme kiinni ja yksisilmäisesti luulemme niin pelastavamme vanhan monopoliasemamme. Se rapisee jo. Uskokaa nyt.
Huomenna jatkamme.
…
ps. Tänään sovimme muuten Kokoomuksen seminaarin Riihimäelle liittyen sähköiseen E-kouluun. Paikalle tulee myös viestintäministeri Suvi Linden. Alustavasti ilta kalentereihinne eli ti 25.1. Huomenna tästä lisää!