Keskiviikko, 12.01.2011

Blogi, keskiviikkona 12.01.2011

Arizonalaisen kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin salamurhayritys, verilöyly, puhutti eilen myös eduskunnassa. Järkyttävä tapahtumasarja nosti eduskunnassakin keskusteluihin jälleen lukuisat uhkaukset eri ajoilta. Ja luonnollisesti myös tapahtumat Ruotsissa ja monet muut. On ollut onni, että maamme on saanut välttyä tällaisilta tapahtumilta vaikka meitäkin on kohdannut hieman toisenlaiset järkyttävät tämän vuosituhannen tuhotyöt kahden koulusurman muodossa. Joiden haavat eivät ehkä koskaan kokonaan paikkaannu.

Arizonan verilöyly nosti jälleen kerran pintaan myös lukuisat uhkauset joita tässä työssä saa kokea. Itsellänikin neljän vuoden ajalta useampi tappouhkaus ja yksi puolentoistavuoden takaa niin vakavana, että poliisin ohjeiden mukaan jouduin lopettamaan täällä kirjoittamisen etukäteen, etukäteisen kalenterinpidon ja myös twiittauksen ja Facebookinkin käytön. Sellaiset tapahtumasarja pysäyttävät ja laittavat ajattelemaan monenlaista.

Toivotaan, että maassamme säilyy rauha tässäkin valossa. Vastakkainasetteluun ja ainakaan vihaan ei ketään saa lietsoa ja sellainen pitää kaikkien toimesta välittömästi tuomita.

On myös hyvä, että erilaisia nettiuhkausia on nyt viety eteenpäin poliisin ja oikeuslaitoksen toimesta. Ne toimenpiteet ovat osaltaan merkkinä siitä, että sellaista toimintaa ei meillä kukaan halua hyväksyä. Ei missään tilanteessa tehtynä. Ei hetken mielijohteesta tehtynä. Ei vitsaillen. Ei mitenkään. Malttia siis kaikkiin tilanteisiin. 

Aikainen lintu madon löytää. Kello jo nyt hieman yli seitsemän ja kahvit keitetty ja aamun Aamuposti luettu. Kohta taasen Helsinkiä ja työmaata kohden. Pitkät kokoukset edessä.

Eduskunnassa etenee nyt myös ajokorttiuudistus. Itse aikanaan esitin ns. virhepistejärjestelmän käyttöönottoa myös Suomessa sakotuksessa. Se sai hyvän vastaanoton ja paljon keskusteluakin aikaiseksi. Nyt myös eduskunnan liikennevaliokunta esittää tätä eurooppalaismallista sakotusjärjestelmää Suomeen. Se ei siis vielä tässä uudistuksessa käyttöön tule, mutta jos ja kun mietintö näin hyväksytään on eduskunnan kanta asian puolesta aikalailla vahva seuraavalle hallitukselle ohjeeksi.

Itse olen pitänyt nykyistä sakkojärjestelmää alun alkaen varsin epäonnistuneena. Se ei nimittäin ole ottanut lainkaan huomioon erilaisten liikennerikkomusten laatua ja tasoa ja usein pitkätkin ajokiellot ovat tulleet varsin kohttuuttomina mm. monien autoa joka päivä tarvitsevien kiusaksi. Kukaan ei ole arvostellut sitä, että ajokielto ei olisi oikein jos tilille kertyy sakotettuja aitoja ylinopeuksia, mutta moni on arvostellut sitä, että esimerkiksi muutama huomautus kameratolpasta on tuonut tilille kuukauden ajokiellon. Tälläkin hetkellä yksi tuttuvani ”nauttii” tällaisesta rangaistuksesta ja ymmärrän hyvin, että autojen kanssa työtä tekevänä hänenkin arkensa aikalailla tukalaa vaikka asuukin vain noin 14 kilometrin päässä kaupungista ja raideliikenteestä. Ei se julkinenliikenne täällä pelaa edes sellaisilla etäisyyksillä.

Tai sitten eräs kaveri joka sai ajokiellon rekan kuljettamiseen siitä kun kolmantena rikkeenä oli taskulampun puuttuminen rekan ohjaamosta. Hän ymmärsi kyllä ylinopeutensa ja hyväksyi myös lievän ylikuorman tuoman rangaistuksen, mutta ei pitänyt taskulampun puuttumisesta seurannutta ajokieltoa kohttuullisena. En minäkään. Tai joku vartin ajoajan ylitys olisi voinut olla maaseudun yrittäjälle vastaava rike.

Mutta toivotaan, että saamme tuon pistejärjestelmän nyt lopultakin ensi hallituskaudella voimaan. Niin että erilaiset rikkeet olisivat siis erilailla ”arvostettuja” eli pisteytettyjä ja kun pistetili on täynnä on seuraus silloinkin ajokielto. Mutta joku tolkku ylinopeussakon ja huomautuksen välille jne.

Nyt käsittelyssä olevassa uudistuksessa tulee muutoksia mm. mopokortteihin. Itse toivoisin vielä tälle uudistukselle pientä siirtymäaikaa tai ainakin joustavampaa voimaantuloa. Nyt näyttää siltä, että toteutuessaan kesällä 2011 on edessä vaikeita hetkiä nuorille mopon saajille. Itse en olisi tällaista mopokorttia kaikille vaatinut ja täytyy nyt seurata ettei mallista tule kohtuuton esimerkiksi syrjäisemmillä seuduilla asuville. Ja pahaa pelkään, että uudistus tekee kortista niin kalliin että kaikilla ei siihen enää varaa ole. Katsotaan miten asia etenee.

Eduskunnassa esitystä korjattiin myös siltä osin, että jatkossakin ensimmäisen kortin saa käyttöön kahdeksi vuodeksi eli kakkosvaiheen suorittamiseen on jatkossakin aikaa tuo parisen vuotta. Ja samalla myös koko ajokortin voimassaoloaikaa lyhennetään eli tulevaisuudessa kortti on voimassa aina 15 vuotta kerrallaan tämän jälkeen. Minusta ihan hyvä uudistus tässä mielessä. On hyvä tsekata tilannetta ainakin tuolla aikavälillä myös kortin puolesta. Kuorma- ja linja-autokortit ovat voimassa viisi vuotta.

Yleisesti voi kuitenkin todeta, että muutamia muitakin ongelmia ja ihmetyksiä lukuunottamatta tämä uudistus on kokonaisuutena turvallisuutta ajatellen kohtuullisen hyvä.

Tänään minun on tarkoitus ottaa myös esille sivistysvaliokunnassa OKL:n tulevaisuus. Eduskunta joulukuussa edellytti yksimielisesti, että ennen kuin yliopistot tekevät omia ratkaisujaan opettajankoulutuslaitosten suhteen niin opetusministeriön pitää selvittää valtakunnallisesti nykyisten OKL:n tilanne, vaikuttavuus ja merkitys niin alueellisesti kuin opettajien saatavuudenkin näkökulmasta. Tulen tänään esittämään, että sivistysvaliokunta ottaa tämän asian nyt tehtäväkseen. Selvitystyö on käynnistettävä heti.

Mutta palaan tähänkin aiheeseen vielä.

Kello 17.32 ja nyt hetki aika työpöydän ääressä. Valiokunnat ja istuntokin jo periaatteessa takana. Ympäristövaliokunnassa jätevesiasetuksen vääntö jatkui tänään ja söi jälleen koko kokouksen. Huomenna vielä itse ainakin odotan maasuodattamojen Masu-raportin valmistumista ja toivottavasti julkaisuakin. Se on tärkeä tsekata minusta läpi ennen asian loppuunsaattamista. Jos maasuodattamoilla voitaisiin saavuttaa asetettavat jäteveden puhdistusvaatimukset niin moni pääsisi paljon edullisemmalla. Pahaa kuitenkin pelkään, että yksin ne eivät riitä. Mutta katsotaan mitä selvitys paljastaa.

Sivistysvaliokunnassa esillenostamani OKL-asia on nyt etenemässä. Huomenna tarkoitus sivistysvaliokunnan toimesta ottaa asiaan kantaa ja toivotaan, että yliopistojen hallitukset nyt kunnioittaisivat eduskunnan yksimielistä kantaa ja antaisivat toivottavasti mahdollisimman pian käyntiin saatavalle valtakunnalliselle opettajankoulutusselvitykselle. Sitä ennen ei toimenpiteitä minusta pitäisi missäänpäin nyt tehdä. Ei siis hätiköiden vaan huolella laajan kokonaisselvityksen kautta.

….

Euroopan talousrintamalta joskus edes hetkeksi jotain hyvää. Portugali onnistui pelastamaan talouttaan velkakirjahuutokaupallaan ja ainakin hetken Eurooppa voi hengähtää. 10 vuoden velkakirkojen keskikoroksi tuli 6,7 prosenttia ja se enteilee kuitenkin sitä, että vaikka markkinat näin vielä hienoisesti luottivat Portugaliin niin seuraava askel on se, että maa joutunee turvautumaan EU:n ja IMF:n Kansainvälisen valuuttarahaston tukeen.

Ehkä merkittävintä tässä ainakin hetken vakauttamisessa oli se, että Euroopan Keskuspankki oli mukana velkakirjakaupassa ja vain se sai koron painumaan edes alle 10 prosentin. Ja positiivistä on sekin, että myös Japani ja Kiina ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa vakausrahaston velkakirjoihin.

Mutta Portugalin tilanne on siis edelleen tukala ja katsotaan mitä tuleman pitää. Huhtikuussa erääntyy valtion vanhoja lainoja ja lisää kesällä ja 9,5 miljardin lainanmaksu ei ole maalle läpihuutojuttu. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

….

Nyt jatkamaan töitä ja jos illalla vielä ehtisi vaikkapa hevosenkin selkään.

Kello jo 22 ja aika kiittää tästä päivästä. Ehdin kuin ehdinkin hevosenselkään ja upeassa parin asteen pakkasessa ratsastelu olikin upeaa. Vaikeaa, mutta upeaa. Muutama hyväkin hetki Klaaran ja minun iltaan mahtui ja se usein riittävää. Toki joskus tuntuu, että eihän tästä mitään tule, mutta tänäänkin opettajani yksi palaute ”Noin” hyvällä hetkellä lämmitti. Tunsin, että yes, nyt se meni. Ja menikin. Huomenna jatkamme.

 

 

 

 

 

 

Kommentit