Tiistai, 10.10.2006

Blogi, tiistaina 10.10.2006

VAALISTARTTI tänään Aleksis Kiven päivänä 10.10.2006 kello 19.00 Riihimäen Aseman tilausravintolassa. Tervetuloa mukaan kaikki! Tarjolla juhlakakkukahvit.

Niin tuo tänään siis minun pääjuttuni. Sitä olemme valmistelleet suuremmalla ryhmällä jo pidemmän aikaa ja tänään saamme sitten kampanjan virallisesti käyntiin. Päivällä vielä töitä toimistolla.

Kokoomus keskittyi jälleen asiaan tämän kaiken julkisuusmyllerryksen keskellä. Puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan Kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa opintorahaan selkeää korotusta. Sarkomaan totesi, että on epäviisasta ja lyhytnäköistä, että hallitus leikkaa opiskelijoilta talouden korkeasuhdanteen aikana. Budjetissa jaetaan rahaa sinne tänne, mutta opiskelijat jätetään tyhjän päälle.

Sarkomaa totesi lisäksi, että on käsittämätöntä, että koko hallitus siunasi tyytyväisyyttä hykerrellen opiskelijoiden aseman heikentämisen, vaikka opiskelijoiden asemaa oli päinvastoin luvattu parantaa. Ei riittänyt, että opiskelijat eivät saaneet yhtään lisäsenttiä, vaan sen päälle hallitus esittää opiskelijalounaiden hinnan nousua. Lisäksi hallitus leikkaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n vuokra-avustusta.

Kiitokset Sarkomaalle tärkeän asian esillä pitämisestä. Samaa asiaahan minä käsittelin kolumnissani heti tuoreeltaan valtion budjetin valmistumisen jälkeen. Tuo kirjoitus löytyy Kynästä -osiosta ja siellä myös hieman uuttakin materiaalia.

….

Sain eilen illalla tietoa, että Hyvinkään uusi kaupunginjohtaja Ossi Savolainen ottaa tänään kantaa talousalueemme kuntarakenteeseen seuraavan päivän Aamupostissa.

Juuri kaupunginjohtaja aloittanut Savolainen ehdotti aamun Aamupostissa, että Hyvinkää, Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi yhdistyisivät yhdeksi kaupngiksi mahdollisimman pian. Osasin odottaa Ossilta tämän suuntaista esilletuloa, mutta sen yksiselitteisyys yllätti minut. Esitys on nimittäin jyrkästi Hyvinkään aiemman linjan vastainen. Aiemmin Hyvinkää on ollut kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa mieluumminkin varovainen ja ehkä vahvemminkin korostanut haluaan säilyä itsenäisenä. Toisaalta Hyvinkään on korostanut haluaan suuntautua mieluummin niin sanottuihin Kuuma kuntiin eli kohti etelää.

Savolainen toteaa päivän Aamupostissa, että kuntayhteistyö ei ole edennyt ainakaan tarpeeksi nopeasti ja nyt Savolainen toteaa, etä liitos poistaisi turhan kilpailun ja päällekkäisen työn esimerkiksi elinkeinopolitiikassa. Siinä Ossi on oikeassa.

Lehden mukaan kaupunginjohtajan esityksellä on Hyvinkäältä ainakin epävirallinen tuki johtavilta viranhaltijoilta ja ennen kaikkea johtavilta luottamushenkilöiltä.

”Tahtotilasta se on kiinni. Miksi emme olisi jo imagomielessä edelläkävijä”, toteaa kaupunginjohtaja Ossi Savolainen lehdessä.

Neljän kunnan liitoksessa syntyisi pian 90 000 asukkaan kaupunki, jonka sijainto olisi Savolaisen mukaan strategisesti aivan loistava. Uusi kaupunki olisi merkittävä tekijä eteläisessä Suomessa ja niin sanotulla Helsingin-Tampereen kasvukäytävällä.

Minä otan Savolaisen keskustelun avauksen tyydytyksellä vastaan. Eilen kunnanvaltuuston avauspuheenvuorossa painotin sitä, että erilaisille avauksille pitää olla avoi eikä ampua niitä keskustelematta alas. Tärkeää on tässäkin tilanteessa pohtia tarkkaan miten turvaamme palvelut myös talousalueemme maaseutukunnissa. Hausjärven ja Lopen asemaa ei pidä missään tapauksessa sivuuttaa vaan taata alueiden kehitys jatkossakin. Uskon, että alueillamme on paljonkin annettavaa koko talousalueelle, jos tämä vain halutaan ottaa voimavaraksi. Haluan neuvottelupyödissä korostaa tätä puolta. Kuntamme on ottanut strategisen linjan minkä mukaan kuntamma haluaa säilyä itsenäisenä, mutta haluaa olla avoin syvenevälle kuntayhteistyölle. Tämä linjaus on edelleen voimassa ja niin kauan kunnes valtuustomme toisin päättää.

Itse olen kuitenkin valmis keskusteluille, mutta en sanelupolitiikkaan. Hausjärven ja Lopen äänen tulee kuulua näissä neuvotteluissa. Riihimäen seutukunnan äänen tulee kuulua näissä keskusteluissa. Hyvinkään äänen tulee kuulua näissä keskusteluissa. Sellaisissa keskusteluissa en halua olla mukana missä sävy on turhankin tutuksi tullut – ” Tehdään vaan yhteistyötä, mutta sillä ehdolla, että kyseinen toimipiste tai kyseinen palvelu keskitetään meidän kuntaan. Muussa tapauksessa emme ole mukana.” Ei niin… vaan aidosti keskustellen.

Minä vastaan keskustelun avauksiin linjani mukaan myönteisesti. Olen avoin keskustelemaan. Olen avoin tekemään ehdotuksia. Olen avoin tekemää yhteistyötä. Esitänkin, että siirrymme pyöreän pöydän ääreen.

Kello 16.35. Päivä ollut aikamoista vauhtia. Hyvinkään kaupunginjohtajan Ossi Savolaisen esiintulo on aiheuttanut paljon yhteydenottoja ja hyvä niin. Ensin kävin asiasta keskustelua kunnajohtajamme kanssa ja päivän mittaa yhteyttä on etettu suunnasta jos toisestakin.

Olin iloisesti yllättynyt, kun myös Ossi Savolainen itse soitti hetki sitten minulle pitkän puhelun asiasta. Tällaiset kontaktit ja keskustelut asioiden kannalta äärimmäisen tärkeitä. Miten nyt asiassa sitten etenemme niin jäitä hattuun. Pureskellaan esitystä ensin kunnista hetki ja käsitellään puheenjohtajistoissa ja hallituksissakin. Ei torpata mitään vaan mietitään ja ollaa avoimia. Niin kuin aiemmin totesin niin meidän kunnan valtuuston päätös on lainvoimainen ja pitävä, mutta se ei estä keskustelemasta asioista.

Minulle nyt tärkeintä, että saamme turvattua palvelut koko laajalla talousalueellamme, mutta myös erittäin tärkeänä pidän sitä, että maaseutua emme tule unohtamaan. Uskon, että näihin kysymyksiin me alueen maaseutupitäjien asukkaat haluamme vastauksia. Eli nyt malttia ja keskustelua – laaja-alaista sellaista.

….

Kohta pukua päälle ja Riihimäen tilaisuuteen. Järvisen Juha vahvisti juuri kaiken olevan kunnossa ja Heimosen Kaitsu soitteli myös tilaisuudesta ja myös tuosta Savolaisen casestäkin. Katsotaan sitten miten käy – kumpi kiinnostaa enemmän Heinosen vaalistartti vai Savolaisen keskustelunavaus. Niinpä.

VAALISTARTTI OLI NAPPI! Kiitos kaikille mukana olleille. Hieman oli sellainen mielenkiintoinen olo kun Riihimäen Asemalla kello 18 jälkeen olin. Mietin, että paljonkohan väkeä tulee jne. jne…

No kun kello tuli yhdeksääntoista niin väkeä oli salin jokainen paikka täynnä. Tuli hyvä olo. Paikalle tuli Viinasen Iirokin jälleen ja upea määrä kuntalaisia koko seutukunnalta ja Hämeenlinnasta ja niin pois päin. Kampanjapäällikkömme Riku Bitter esitteli kampanjamme yksityiskohtia ja tavoitteita ja ihmiset pitivät ilahdutttavia kannatuspuheenvuoroa ja tukipuheenvuoroja. Paloheimon Martti ensimmäisenä, sitten edellinen aluemme ehdokas Hannele Yrjö-Koskinen, Iiro Viinanen, Irmeli Halinen ja Riihimäen valtuustonpuheenjohtaja Kai Heimonen jne. Kauniita sanoja ja tsemppaavia sanoja ja kultaakin arvokkaampia neuvoja.

Niin kuin aavistinkin niin myös Savolaisen Ossin avaus kuntiemme yhdistymisestä nousi esille ja sitä sain kommentoida medialle. No kommenttini oli yksiselitteinen: ”Savolaisen avaus tervetullut. Keskustelun avauksia ei pidä torpata suoralta kädeltä vaan keskustella niistä aidosti. Kerroin olevani valmis pyöreään pöytään. Ja painotin sitä, että päälimmäisenä pitää pitää mielessä nyt se mistä asiassa kyse eli siitä miten pystymme turvamaan palvelut kuntalaisillemme jatkossakin.”

Nyt kello 22.08 ja juuri kotiin. Kiitokset vielä kaikille ja erityisesti Wilhelmiinalle, Matildalle ja Lauralle jotka toivat ihastuttavan tervehdyksen koulustamme. Kivat hyviä muistoja mieleen tuovat laulut lämmittivät mieltä ja saivat jälleen kovan kaipuun kouluun. Nuo lapset niin aitoja ja hurmaavia. Kiitos.

Nyt nukkumaan…

Kommentit