Tiistai, 10.06.2008

Blogi, tiistaina 10.06.2008

Aamusta jo kokous takana ja nyt hetki aikaa työhuoneessa. Tänään varapuheenjohtajakampanjamme oma kiertue jatkuu ja suuntaan illalla jälleen Ouluun. Mutta sitä ennen vielä pitkä sivistysvaliokunnan kokous mm. nuorten syrjäytymisaiheen ympärillä ja myös täysistunto.

….

Täysistunnossa tänään vilkaskeskustelu Lissabonin sopimuksesta. On varmasti totta, että sopimus ei ole täydellinen, mutta minusta selkeyttää ja terävöittää EU:ta monessa mielessä ja siksi olen sen kannalla. En yksityiskohtia tässä lähde sen enempää läpikäymään, mutta keskeisiä parannuksia päätöksentekoon, yhteistyöhön, mutta myös uusille sektoreille kuten urheiluun. Päivältä takana jo myös varapuheenjohtajakampajamme aamukokous ja pari neuvottelua ja sivistysvaliokunta. Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyyn en ehdi tänäänkään. Lento Ouluun lähteen kohta ja pakko kiirehtiä ruuhkaan kohti kenttää.

….

Kello 23.16 ja juuri Oulusta takaisin Helsinkiin. Illalla kokoonnuimme siis vielä Oulun kokoomusnuorten kanssa palaveriin ja näin kolmas visiitti Ouluun muutaman viikon sisällä. Mutta mukava oli jälleen käydä. Tällä viikolla vielä Heinolaan missä pääsemme seuraamaan myös Housut Pois -kesäteatterimusikaalin ensi-iltaa ja sitten suuntaammekin jo Tampereelle. Mutta huomenna vielä tiukka päivä töissä ja nyt syytä jälleen painaa pää tyynyyn.

Kommentit