Pääsiäinen on näin takana ja tiukka työnviikko on alkamassa. Hallitusneuvottelut alkavat varsinaisesti tällä viikolla neljän puolueen kesken eli keskusta, kokoomus, RKP ja Vihreät istuvat samaan pöytään ja hallitustunnustelija Matti Vanhasen johdolla. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin uusihallitus ja sen ohjelma voisi olla valmus jo tällä viikolla. Tulevaisuutemme kannalta siis erittäin tärkeä viikko edessä.
Tänään myös muuten eduskunnassa tiukka päivä. Juoksevia asioita, hallitusohjelman tavoiteneuvotteluja ja ryhmäkokouksemme hallitusneuvotteluja silmälläpitäen. Sitten vielä täysistunto ja Radio Hämeen Politiikan puhemyllyn äänitykset. Yhdeksi päiväksi siis kelpo urakka.
Nyt siis kohti Helsinkiä. Vielä hieman viileä aamu, mutta pitäisi tällä viikolla jälleen keväänkin ottaa askelia eteenpäin.
….
Kokouksia tänään riittänyt. Valtaosa luonteeltaan hyvinkin luottamuksellisia ainakin nyt viikon verran. Aiheina siis hallitusohjelman tavoitteet kokoomuksen näkökulmasta ja muutenkin hallitusneuvottelut. Palataan siis niihin sitten kun asiat sallivat julkisen keskustelun. Tämä ei tarkoita sitä etteikö hallitusohjelmatavoitteista olisi hyvä ja saisi puhua julkisuudessa. Minusta suorastaan vaatii niin. Eli on tärkeää, että saamme toiveita ja esityksiä teiltä eri näkökulmista ja niitä lupaan eteenpäin viedä niin kuin monta sähköpostia olen eteenpäin laittanutkin.
Täysistuntokin nyt jo takana. Uusi istumajärjestys tänään käyttöön. Nyt emme siis enää istu aakkosissa vaan nyt puolueiden ja parlamentaarisen iänmukaan. No sattumoisin edustaja Heinonen on istutettu kummallisen eteen Bjarne Kalliksen ja Tanja Saarelan seuraan. Liekö vanhat opettajat kertoneet, että parempi kutsua saman tien etupenkkiin vai mistä kyse. No vieruskaveri Bjarne Kallis taisi tietää oikean vastauksen tai syyn. Minä nuorimpana saan todennäköisesti vielä kerran vaihtaa paikkaa kun puhemiehistö valitaan. Eli silloin taitaa kutsu taaksepäin olla edessä. Lupaan käyttäytyä hyvin sielläkin 🙂
Nyt Radio Suomen Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyn nauhoituksiin. Ohjelma tulee tänään ulos Radio Hämeen taajuuksilta kello 16.35 alkaen. Nyt siis eetteriin.
……
Radio Suomen Hämeen alueradion Politiikan Puhemylly tarjosi tänään minusta ainakin aivan mielenkiintoisen vajaan puolituntisen Hämeen ja valtakunnan politiikan parissa. Paikalla oli todennäköisistä tulevista hallituspuolueista Sirkka-Liisa Anttila ja Kirsi Ojansuu ja oppositiouraan totutteleva Johannes Koskinen ja Päivi Räsäsen. Itse sain luvan edustaa keskustelussa kokoomusta. Pertti Lampelan johdolla keskustelimme hallitusneuvotteluista ja tavoitteistamme. Pääasiassa siis valtakunnantasolla tai oikeastaan tällä kertaa täysin valtakunnan tasolla. Tentin jälkeen sain muutaman viestin. Kiitokset niistä. Olin kuulemma pärjännyt hyvin kokeneiden kansanedustajien puristuksessa. Itse olin siis ainoa uusi kansanedustaja tässä keskustelussa.
Eduskuntapäivä päättyi tähän ja tämän jälkeen kävin vielä keskustassa ja sitten Riihimäen kautta kotiin. Nyt koti-ilta ja huomenna mainostoimistolle Helsinkiin ja sitten AKAVA:n opiskelijavaltuuskunnan AOVA:n järjestämään keskustelutilaisuuteen. Aiheena luonnollisesti opiskelijoiden asiat.