Tiistai, 09.08.2011

Blogi, tiistaina 09.08.2011

Loppijärven hoito- ja kunnostyöt jatkuvat tänään. Kuparisen Karin joukot tulevat niittokoneen kanssa nyt järven läntisen reunalle ja itsekin olen tänään lupautunut talikkomieheksi nostelemaan niittojätettä mantereelle. Talkooväkeä onkin upeasti saatu liikkeelle ja palautetta työstä on tullut valtavasti ja toiveitakin uusista niittokohteista. I love Loppijärvi -keräys on tuottanut jo monta tuhatta euroa ja koko ajan rahaa tulee Loppijärven hoitotöihin lisää. Siitäkin täytyy sanoa suuri kiitos. Mutta nyt aamun sade näyttää hieman helpottavan. Ei muuta kuin kahluuhousuja jalkaan ja talikot heilumaan. 

Tänään niitimme I love Loppijärvi -hankkeen seuraavat niitot järvellämme. Talkoissa kaatui lähes 1,5 hehtaaria sakeaa kaislikkoa ja vielä raivaustöitä teimme aamupäivällä raivaussahankin kanssa. Se kertoo miten sakeaa ja kovaa osa kaislikosta jo on. Mutta viitisentuntia talikkomme heiluivat ahkeraan. Kiitos niittomiehille Kari Kupariselle ja Esko Pälsille sekä talikonvarsissa kanssani olleille Tuomas Pietilälle, Henri Pietilälle ja Esa Nikkolalle. 

Nyt I love Loppijärvi -keräyksen niittoja on tehty jo 960 eurolla eli tässä Sajaniemen osakaskunnan hoitamat niittokoneen työt Sajaniemen ja Läyliäisten uimarannoissa ja sitten vielä tämä tämänpäivän 1,5 hehtaaria metsäalueen kaislikkoa. Tämän lisäksi sitten kymmeniä ja kymmeniä talkootunteja talikkomiesten ja -naisten toimesta ja myös talkookahvien keitossa jne. Iso kiitos kaikille jo tässä vaiheessa ja tänään sovimme jo lisääkin. Kunta selvittää niittoasioita mm. Vanhan kirkon uimarannan alueella, selvittelyssä myös Isosaaren alueita ja sekä Kyyniönlahtea. Niin ja lisäksi tänään sovimme Ahlqvistrin Markun kanssa, että I love Loppijärvi -hanke rahoittaa myös Kirkonkylän osakaskunnan EU-niittohankkeen ns. omarahoitusosuuden kokonaan. Rahalle näyttää olevan käyttöä ja järvemme kiittää!

Ilta sitten tänään Hollollassa. Yksi kesän kohokohta on jo vuosien ajan ollut Hollolan Heinäsuon kesäteatterin Kokoomuksen näytös. Tänään jälleen loppuunmyyty katsomo ja näytelmä olikin superhauska. Oikein perinteistä ja hyvää suomalaista kesäteatteria ja takuuvarmaa Heinäsuota. Kappaleen nyt Pienyrittäjä Pöntinen ja Business Enkelit ja aivan mahtavia roolisuorituksia jälleen. Lisää teatterista ja vielä jäljellä olevista näytöksistä: Heinäsuon Näytelmäpiiri.

Mutta tämän kesäillan yksi juttu on aina tavata kesälomien jälkeen sitten kokoomusystäviä ympäri Hämettä. Juttua riittikin ja hauska oli myös kuulla, että ääneni oli kuultu Neste Oil Rallyn selostuspuuhissakin Lahden satamassa ja Jokimaalla. Tuli sellaisilta tahoilta kiitosta ja kehuja, että lämmittivät kummasti hieman sateen viilentämää iltaa. Hauska oli myös kuulla Mörttisen Tapanilta, että hänkin oli ollut mukana rallissa. Leijonien kanssa Kärkölässä puffettihommissa ja kehui kovasti suomalaista ralliväkeä. Kuulemma hieman hiljaista oli vielä nyt ensimmäisenä vuonna heidän loistavilla katselupaikoilla, mutta sovimme, että ensi vuodeksi lisätään hieman höökiä tiedotukseenkin. Hyviä katselupaikkoja on meillä täällä Hämeessä pätkien varsilla vaikka kuinka, mutta kun perinne on ollut jonkin aikaa katki niin tieto myös hyvistä paikoista on päässyt unohtumaan. Luodaanpa tästä jotain uutta taas.

Mutta nyt aika kiittää. Istujan kädet ovat hieman uupuneet talikkohommista. Eivät ole ihan noin kovaa työhön tottuneet, mutta hyvää se teki niin mielelle kuin järvellekin.

 

Kommentit