Paikka: OITISSA Umpistentien ulkoilualue & kota
Lapsille ilmainen koiravaljakko, tampatut mäenlaskurinteet ja ladut alueen ympärillä (omat pulkat, liukurit yms. mukaan).
Hausjärven Kokoomus tarjoaa nokikahvit, tikkupullaa ja mehua. Paikalla myös kansanedustaja Timo Heinonen.
Puuha-Marit esittelevät partiotoimintaa ja myyvät nälkäisille mäenlaskijoille hernesoppaa ja makkaraa.
Tervetuloa reippailemaan ja nauttimaan hyvät eväät luonnon helmassa!
Satamalakon neuvottelut jatkuvat tänään ja toivotaan, että työantajat ja työntekijät löytävät toisensa ja näkevät tämän vaikean tilanteen yli. Yli viikon venyessään lakon vaikutukset olisivat erittäinkin kohtalokkaita ja osittain jopa pysyviä ja se ei olisi kummankaan osapuolen etu. Eilen mm. Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmark totesi, että yhtiö pohtii jo nyt näiden haittojen ja ongelmien takia tuotantonsa siirtämistä ulkomaille. Syynä siis satamalakko. Lundmark totesi, että ”jokainen lakkopäivä lisää on naula Suomessa tapahtuvan tuotannon arkkuun” ja että esimerkiksi Konecranesin asiakkaat eivät voi odottaa yli lakon. Joustoa ei toimitusajoissa tunneta ja asennukset on usein sovittu jopa tuntien tarkkuudella. Hän totesi, että aikatauluista on pidettävä kiinni vaikka sitten siirtämällä tuontanto pois Suomesta, jos ei muu auta. Mutta toivotaan, että tänään satamalakko saadaan päätökseen ja normaalitilanne palautumaan. Toinen pohdinnan paikka on sitten se miten pysyviä luotettavuushaittoja jo tämä on maallemme tehnyt. Lundmark totesi myös, että jatkossa esimerkiksi Konecranes tulee investoimaan vain sinne missä tavaroiden kuljetus toimii. Tämä tietäisi työpaikkojen katoa Suomesta.
Samaan aikaan Suomen Satamaliiton toimitusjohtaja Markku Mylly pelkää, että kuljetusliikenne siirtyy pysyvästi pois Suomesta. Tämä ns. transitoliikenne vastaa jopa 10 prosenttia koko tavaraliikenteemme voluumista ja lakon pitkittyessä nykyiset hyvät ja käytetyt reitit etsiytyvät muualle. Mylly totesi, että ”ne ei koskaan palaa takaisin”. Niin kuin hyvin tiedämme Venäjä tekee suuria investointeja satamiensa kehittämiseksi kuten myös Baltian maat ja tätä kautta kilpailu tulee tiukkenemaan entisestään.
Ja sama on sanoma myös Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosella. Hän toteaa, että AKT:n lakko voi vaikuttaa myös paperiteollisuuteen pysyvästi. Ahosen mukaan mahdollisesti paperilinjoja joudutaan sulkemaan pysyvästi. Tilaukset siis ovat siirtymässä jo nyt pysyvästi muille toimijoille muihin maihin.
Eilen saimme myös OECD:n arviot työurien pidentämiseen tähtäävien työryhmien esityksistä. Ulkopuolinen arvioijataho ei pitänyt nyt esitettyjä toimenpiteitä riittävinä vaikkakin ns. pehmeämmät toimenpiteet heidänkin mukaan parantavat työelämän laatua ja sitä kautta työssäviihtyvyyttä, mutta eläkeiän nousuun ne eivät OECD:n mukaan riittämiin vaikuta. OECD toteaa, että muista maista saatujen kokemusten perusteella vain rakenteellisilla uudistuksilla voidaan päästä merkittäviin tuloksiin.
Merkillepantavaa oli sekin, että OECD kiinnitti huomiota myös maamme eläkejärjestelmän kannustavuuteen, joka merkittävästi laskee 63 ikävuoden jälkeen. Maamme vanhuuseläkejärjestelmän voimakkaat kannustimet toimivat tänne, mutta sitten tätä vahemmaksi ei työnteko kannata korkean verotuksen takia. Eli paljon puhuttu ja kehuttu ns. superkarttumakaan ei ole riittävä, jotta se kompensoisi siis eläkevuosien vähentymisen vaikutuksen eläkepääomaan. On siis varmasti perusteltua nyt miettiä tätä varsin vakavasti. Miten saamme järjestelmän niin kannustavaksi, että töissä kannattaa ja halutaan ja myös voidaan jatkaa hieman pidempään. Tässä on varmasti yksi ratkaisun avain uudistaa verotusta mm. niin, että työnteko tällaisessakin tilanteessa kannattaa.
OECD nostaa lausunnossaan esille myös erilaiset eläkejärjestelmät maailmalta ja vertaa niiden kannustavuutta. Meidän tapaan myös mm. Ranska ja Iso-Britannia ovat käyttäneet houkuttimia ja lisänneet rahallisia kannustumia pidentääkseen työuria. Monissa maissa on tehty myös toisenlaisia ratkaisuja ja nyt on varmasti aiheellista pohtia laaja-alaisesti miten saavutamme kaikkien kannalta parhaan ja inhimillisimmän mallin. Tavoitteena niin kuin Jyrki Katainen totesi, eläköityminen nykyistä pari kolme vuotta myöhemmin, mutta nykyisen sijaan hyvä kuntoisena ja tyytyväisenä. Se on työpaikkojemme suurin haaste nyt. Nykyisinhän eläkkeelle jäädään jo alle 60-vuotiaana ja usein pakon sanelemana kun paikat eivät kestä.
Toivotaan, että tässä asiassa löytyy hyvä yhteinen sävel ja yhteisymmärrys niin, että hyvinvointiyhteiskuntamme kestää tulevaisuudenkin haasteet ja meidän työntekijöiden paikat töiden haasteet.
….
Hämmentyneenä luin tänään Helsingin Sanomien uutista Perussuomalaiset laivaristeilyltä. En olisi uskonut, että kansanedustaja Pertti Veltto Virtanen lähtee tähän mukaan. Hesarin netti uutisoi risteilyn otsikolla ”Veltto Virtasen rasistinen show hämmensi persujen risteilyllä” ja kertoi miten Virtanen lauluillaan pilkkasi ministeriä ja lauloi mm. Hottentottilaulua. Helsingin Sanomien mukaan sähköt katkesivat ja laulu samalla ja sitä Virtanen kommentoi ”Sensuuri iskee! Menkääs katsomaan, minkä värinen mies siellä on puikoissa”. Ja lehden mukaan perussuomalaisten laivaväki nauroi ja taputti. Samaa ”rasistisia piirteitä saanutta risteilyä” käsitteli myös Helsingin Sanomien aamun sanomalehti ja kertoi mm. miten yksi perussuomalaisten kunnallispoliitikko oli haukkunut laivan hissiaulassa viittä Ruotsiin äänestämään menossa ollutta kurdia mm. ”munattomiksi pelkureiksi” ja toteamalla ”mitä v****a te teette Suomessa”. Samalla laivalla siis perussuomalaisten kanssa oli kuutisensataa kurdia jotka olivat siis matkalla Tukholmaan äänestämään Irakin vaaleissa, mihin ei siis Suomessa ollut mahdollisuutta. No mutta katsotaan miten laivallakin mukana ollut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini asiaa kommentoi. Olen hämmentynyt ja surullinen tällaisesta tavasta toimia. Tämä ei ole kriittistä maahanmuuttopolitiikkaa tai maahanmuuttopolitiikan arvostelua asia-argumentein vaan niin kuin Hesarikin otsikoi ”rasistista showta”. Toivotaan, että Soini laittaa tälle vihdoin pisteen.
Mutta kaikesta huolimatta ulkona upea aurinkoinen kevättalvipäivä. Kotikoneella istuskelen tässä isyysvapaalla ja odottelen, että minua taas unien jälkeen tarvitaan. Elämää.
….
Kello 20.12 ja juuri hetki sitten pienemmän kummitytön perhe lähti kyläilemästä. Päivällä piipahdin asioilla myös Riihimäellä ja samalla katsastamassa uuden Riihimäen Neuvolan. Ei siis aivan tavanomainen neuvola vaan Neuvola nuorten paikka kaupungin keskustassa Graniitin aukiolla. Paikka syntyi nuorisokyselyn tuloksena missä nuoret kaipasivat nimenomaan paikkaa missä voisi piipahtaa koulun jälkeen, syödä omia eväitä, kurkata netin ja myös saada tietoa ja neuvoja ja vastauksia kysymyksiin aikuisilta. Näin syntyi Nuorten Neuvola. Idea on hieno ja toivotaan, että nuoret paikan löytävät. Tänään paikalla ystäväni Aino-Kaisa Pekonen ja olikin mukava pitkästä aikaa jutella hetki rauhassakin. Neuvolassa siis hiljaisempaa. Aino-Kaisa on lähdössä mukaan jälleen myös eduskuntavaaleihin ja toivotaan, että tällä kertaa onnistaa. Olisi hienoa, että Riihimäen seutukunta ja Häme saisi vahvan vasemmistolaisenkin kansanedustajan ja uskon, että Aino-Kaisassa olisi ainesta ja osaajaa siihen. Beniä tässä voisi hyvin lainata. Ben joskus totesi EU-vaalien aikaan tukiessaan ja kompatessaan erästä ehdokasta, että kun EU-parlamentiin joka tapauksessa valitaan keskustalaisiakin edustajia niin miksi ei valittaisi hyviä. Samaa voisi siis todeta Aino-Kaisasta.
….
Riihimäen seudulla puhuttaa tällä hetkellä terveys- ja sosiaalipalveluiden tulevaisuus. Alueemme kuntarakenne on sellainen, että en jaksa uskoa, että yksin 8000 asukkaan maalaiskunnat eikä myöskään Riihimäkikään tulee jatkossa selviämään ja kun kuntaliitos asia ei ole edennyt on palveluiden turvaamiseksi etsittävä muita kestäviä malleja.
Nyt käsittelyssä on THL:n laaja selvitys ja esitys, jossa terveydenhuolto, vanhustenhuolto ja kuntien koko sosiaalitoimet lukuunottamatta päivähoitoa laitettaisiin yhteen ns. muutoskuntayhtymän kautta. Myös erikoissairaanhoidon rajapintaa on tavoitteena madaltaa. Eli suunniteltu muutoskuntayhtymä vastaisi jatkossa kuntiemme koko sosiaali- ja terveystoimista ja niiden varojen budjetoinnista ja varojen käytöstä mukaan lukien erikoissairaanhoito vahvasti kuntien johdolla. Tavoitteena siis nimenomaan pystyä turvaamaan tulevaisuudessakin erilainen osaaminen tällä seutukunnalla ja taata lähipalveluiden toimivuus. Riihimäen sairaalan yhteyteen on tarkoitus myös luoda yhteispäivystä ja taata näin myös kiireellisemmän hoidon saanti alueellamme. Yhteispäivystyshanke odottaa nyt tätä toista isoa periaateratkaisua kunnissa ja sen kannassa edetään vasta sen jälkeen jos tilanne sen järkeväksi osoittaa.
Itse uskon, että olemme ottamassa välttämätöntä, mutta myös ehdottoman oikeaan askelta eteenpäin. Meillä on hyvät kokemukset alueellamme terveydenhuollon kuntayhtymästä Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kesken ja uskon, että tämä hanke vielä vahvistaa yhteistyötämme. Meillä Lopella jo niin perusturvalautakunta kuin myös sivistyslautakuntakin asiaan kantaa ottivat. Kumpikin totesivat, että ”ehdotusta muutoskuntayhtymäksi tulee viedä eteenpäin” ja sivistyslautakunnassa lausuttiin, että ”seutukunnallista selvitystyötä tulee jatkaa”. Juuri näin. Eli asiassahan kyse on siitä, että ensi vuoden alussa muutos alkaisi ja se etenisi asteittain ja vaiheittain viiden vuoden aikana kuntien neuvottelujen ja halujen ja tarpeiden mukaan. Siis mitään suurta ei 2011 vuodenvaihteessa tulisi tapahtumaan vaan se olisi vain lähtölaukaus hallitulle muutostyölle, jonka tavoite kasvavien palveluiden turvaaminen tulevinakin vuosikymmeninä. Riihimäeltä olen saanut viestiä, että asia on siellä myös etenemässä ja myös Hausjärveltä on tullut paljon palautetta asiasta ja hyviä keskustelujakin yli puoluerajojen. Myös henkilöstö on varsin laajasti ottanut kantaa asiaan ja nähneet sen tarpeellisuuden. Itse olen myös vakuuttunut siitä, että tämä tulee olemaan henkilöstönkin kannalta erittäin tärkeä päätös. On tärkeää, että saamme tulevaisuudessa riittävästi osaavia käsiä ja tekeviä ihmisiä jokaiseen kuntaan, mutta myös erikoisosaamisen ammattilaisia. Kilpailu osaavasta henkilökunnasta tulee tiukkenemaan koko ajan ja ei voi olla meidän alueen etu, että kolme, neljä ja jopa viisikin eri toimijaa kisaa samoista tekijöistä. Toisaalta moni erikoisosaaja joutuu toimimaan kunnissa varsin yksin, täysin yksinkin, ja moniin tehtäviin ei tällä tavalla ole edes enää nytkään löytynyt tekijää. Esimerkiksi puheterapeuteista on kova pula ja toivottavasti iso työyhteisö ja sitä kautta samanalan osaajien vertaistuki voisi tässäkin toimia houkuttimena.
Mielenkiintoisia aikoja siis elämme ja katsotaan miten asian kanssa käy. Jos tämä hanke nyt kaatuu niin silloin pitää vakavasti kysyä; ”Mitä sitten?” ”Ovatko nämä varsin pienetkin kunnat (kaikki kolmekin pieniä) maamme ainoat jotka tulevat toimeen yksin tulevaisuussakin kasvavien palvelutarpeiden kanssa?” Itse uskon, että emme ole niin hyviä ja ainutlaatuisia, vaikka meillä monia hyviä vahvuuksia tulevaisuuteen katsottaessa onkin.
Tässä vielä linkki tuohon THL:n laajaa selvitykseen ja esitykseen. Se kertoo mm. miten menomme kasvavat jos emme mitään teen. Kannattaa kurkata ja kommentteja ja ajatuksia otan tästäkin mielelläni vastaan: Riihimäen seudun terveyspalveluiden rakenneselvitys 11.1.2010 – ehdotus muutoskuntayhtymän perustamiseksi (pdf)
Lähiviikkoina olemme viisaampia.