Kello hieman yli kolmentoista ja vasta työhuoneeseen ehdin. Päivä siis tänään mennyt todellakin juosten eikä kelloon ole juurikaan ehtinyt. Aamulla ensin yksi tapaaminen liittyen kevään isompiin päätöksiin täällä talolla ja sitten valiokunnat mm. rajajoen lohien ja kulttuuriasioiden parissa. Hieman siis erilaisia aiheita. Mutta nyt vartti huoneessa ja sitten jo rokotukseen. Otan tänään tuon A(H1N1)-rokotteen ja katsotaan mitä se välittömästi vaikuttaa. Kyllä tuo viesti on selkeä, että vaikka epidemian ensimmäinen huippu onkin nyt ohi koko maassa niin rokottaminen kannattaa hoitaa. Itseasiassa näyttää siltä, että tällä tavalla voisimme jopa ehkäistä kokonaan taudin toisen aallon. Eli minäkin kannusta nyt omalla esimerkilläni näin toiminaan. Kaikille suomalaisille tarjotaan mahdollisuus rokotteeseen nyt alkuvuoden aikana ja aikaa omaan rokottamiseen kannattaa kysellä terveysasemalta tai työterveyshuollosta. Peruspalveluministerimme Paula Risikko totesi, että piikille kannattaisi mennä hyvissä ajoin ennen tuo nyt ainakin vielä todennäköisen toisen epidemia-aallon alkamista. Tämän hetken tiedonvalossa se olisi edessä todennäköisesti viimeistään syksyllä, mutta nyt voimme vaikuttaa siihen noi yleisestikin käymällä hoitamassa tuon oman rokotuksemme. Minä teen sen kymmenen minuutin päästä eli nyt mentävä.
….
Kello 21.09 ja juuri pois töistä. Tänään siis päivä jatkui tuon rokotuksen jälkeen aivan normaalisti. Ei kipuja ei mitään. Eli aikalailla erilailla tuo sikainfluenssarokotus meihin vaikuttaa. Mutta edelleen siis kannustan meistä kaikkia tuo rokotteen hakemaan ja taistelemaan näin tuota taudin toista aaltoa ja sen tuloa vastaan.
Täysistunnossa tänään käsittelimme alkuun alkaneen vuoden poliittista tilannetta pääministeri Matti Vanhasen ilmoituksen pohjalta. Vanhanen kävi varsin ansiokkaasti läpi talouden nykytilannetta ja minusta toi hyvin esille ne realiteetit missä elämme. Ryhmäpuheiden aikaan seurasimme mielenkiinnolla millaisella vastuullisuudella eri puolueet nyt tämän hallituskauden viimeiseen vuoteen lähtevät. Täytyy valtaosalle nostaa hattua ja toivoa, että nuo mm. Eero Heinäluoman retoriset lauseet eivät jäisi vain lauseiksi vaan hänen johdollaan demarit ottaisivat nyt aidosti vastuuta yhteisestä tulevaisuudestamme. Niin kuin puheenjohtajamme Pekka Ravi totesi, niin tässä vaalien lähestyessä on se pelko, että, oppositiossa käännetään jo ajatukset vaalikamppailuun ja irtopisteiden keräämiseen siitäkin tänään jo saimme esimakua. Mutta se täytyy todeta, että oli Heinäluoman johdolla SDP aivan erilainen eduskunnassa kuin mihin olemme edellisten johtajien aikana saaneet tottua. Erittäin taitava ja varmasti tulee haastamaan tiukasti viimeisen vuoden aikana.
Olin erittäin tyytyväinen, että keskustelussa valtiovarainministeri Jyrki Katainen selkeästi viitoitti jälleen kerran tietä ulos tästä taantumasta ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Tarvitaan selkeä suunnitelma ja hätiköityihin liikkeisiin ei ole varaa. Itse totesinkin mm. Ylen Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyssäkin samaan henkeen, että nyt ei ole oikea aika kiristää verotuksia eikä suunnitella leikkauksia vaikka oppositio sellaisia vaatiikin. Taantuman pohjalla ei ole mitään syytä vaarantaa nyt orastavaa kasvua ja luottamusta vaan ennen muuta vahvistaa nyt uskoa tulevaan ja antaa kasvulle tukea. Itse nostin kevään ykkösaiheeksi ehdottomasti nuorisotyöttömyyden ja yleensäkin työttömyyden hoidon. Siihen kannattaa ja pitää nyt suunnata kaikki mahdollinen tarmo.
Tänään verokorotuksia salissa vaati jo SDP vaatien mm. esityksiä pääomaveron korotuksista ja lisäveroista energiayhtiöille. Katainen oli eri linjoilla ja ei tässä vaiheessa lamaa luvannut veronkorotuksia. Hän toisti meidän kokoomuksen selkeän verolinjan joka siis nojaa siihen, että työtekoa suositaan eli työnverotusta ei olla nyt korottamassa. Muihin veroihin otetaan kantaa vasta kun kokonaisuudistuksesta saadaan esityksiä pöytään ja samalla on tarkoitus myös katsoa miten verovähennysten kanssa tulevaisuudessa tullaan toimimaan.
Muiden oppositiopuoleiden puheet eivät kummia tarjonneet. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sentään jotain. Hän olisi pakottamassa nuoria kouluun aina 18-vuotiaaksi asti ja lyhentämää työviikkoja. Itse en tähän lääkkeeseen usko. En usko, että pakolla tässäkään päässä nuorten ongelmia ratkotaan kuin ei myöskään ensisijaisesti työuran toisessakaan päässä. Tarvitaan opinto-ohjausta, erityistä tukea sitä tarvitseville, harjoittelupaikkoja, oppisopimuspaikkoja, opiskelupaikkoja ja työpaikkoja. Ei kyse ole siitä, että nuoret eivät töihin haluaisi. Nyt on kyse siitä, että työtä ei ole. Tätä pitää tukea ja tähän myös siis Kataisen lupaama lisäbudjetti tähtää.
….
Illansuussa sitten eduskuntaan kokoontui Riihimäen seudun ja Janakkalan maakuntavaltuutettuja ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen. Tavoitteenamme oli hieman käydä läpi alueemme tulevaisuuden näkymiä ja linjauksia sekä painopisteitä ja täytyy todeta, että en tällaisessa tilaisuudessa ole koskaan ennen ollut. Syytä tosin olisi ollut. Tarvitsemme nyt todellakin yhteistyötä eri seutukuntiemme menestymiseksi ja myös maapolitiikan viemiseksi oikeaan suuntaan ja tämä ilta antoi todellakin ajatuksia siihen. Samalla myös sovimme, että tulemme jatkossa esittämään kunnan- ja kaupunginhallituksillemme, että maakuntavaltuutetut kutsuttaisiin jatkossa kokouksiin silloin kun esillä esimerkiksi maakuntakaava, maakuntaohjelma ja maakuntasuunnitelma. Minusta tämä erittäin järkevä linjaus ja toivotaan, että hallituksen ottavat yhteistyön pallon vastaan.
Nyt siis jo ilta ja kellokin aikalailla paljon. Tarkoitus tästä nukkumaan mennä ja huomenna jo aamusta ennen valiokuntia ensimmäiseen kokoukseen. Huomisillan olemmekin sitten varanneet eduskuntaryhmämme ja ministereidemme seminaarille mm. tämän kevään asioiden tiimoilta. Paljon asioita tulossa mm. yli 200 hallituksen esitystä ja loput hallitusohjelmankirjauksista käsittelyyn.
Yhden asian haluan vielä täällä esille nyt nostaan. Useampi media on ollut viime viikkoina yhteydessä liittyen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin udellen olenko lähdössä mukaan. Olen kaikille vastannut, että meillä Hämeen Kokoomuksessa piirin kevätkokous tulee asettamaan 10-12 kansanedustajaehdokasta keväällä vaaleihin ja olen kertonut olevani käytettävissä, jos puolue näin katsoo hyväksi. Olen pitänyt tästä työstä ja olen yrittänyt tämän tehdä niin hyvin kuin osaan ja pystyn. Katsotaan riittääkö se – parhaani olen tehnyt. Täysillä.
Luopuvia kansanedustajia näyttää kuitenkin olevan nyt paljon. Erikoista on se, että erityisesti SDP:stä näyttää poisjääviä olevan paljon. Mistä lie kertoo? Itse toivon, että meiltä joukko pyrkisi jatkokaudelle ja olen ymmärtänyt, että näin myös tullee tapahtumaan. Osaamista – kokemusta tarvitaan nyt näinä haastavina aikoinan ja on tärkeää, että siihen löytyy nyt tahtoa ja heittäytymistä.
Hämeen kansanedustajista en ole vielä kuullut paljoa. Onko luopujia? Ja ketkä haluavat jatkaa? Iloinen olin kuitenkin siitä, että mm. keskustan Risto Autio lupautui mukaan oman puolueensa ehdokkaaksi. Olemme tässä omalla seutukunnallamme ja koko vaalipiirissämme tehneet hyvää yhteistyötä ja näin hallituspuolueiden kansanedustajina se on ollut erittäin tärkeää ja antoisaakin. Mm. tänään yhtä isompaa asiaa taas kampesimme eteenpäin. Tällä kertaa tosin koko kansanedustajajoukkomme kanssa siis yli kaikkien puoluerajojen. Niin pitääkin tehdä.
Mutta Riston kanssa olemme sopineet jo loppukesään yhden hauskan yhteisen tilaisuudenkin, missä mukana myös Mikko Alatalo ja jotain muutakin. Katsotaan mitä siitä tulee.
Itse toivon myös, että esimerkiksi Kirsi Ojansuu ilmoittautuisi mukaan myös tuleviin 2011 vaaleihin ja näin uskonkin. Olen oppinut hänet tuntemaan tässä tämän vaalikauden aikana paremmin ja nostan hattua. Olen pitänyt hänen tavastaan tehdä työtä, yhteistyötä ja ennen muuta hänen osaamisensa on vakuuttanut minut. Erinomainen vihreiden kansanedustaja. On ollut ilo tutustua näihin ja muihinkin kollegoihin yli puoluerajojen. Voisi Ben Zyckowiczia lainaten todeta, että kun eduskuntaan joka tapauksessa valitaan eri puolueista kansanedustajia niin miksi emme siis valitsisi päteviä.