Tiistai, 08.05.2012

Blogi, tiistaina 08.05.2012

Eilisen Hämeen maakuntapäivän ja Loppi-päivän jälkeen nyt jälleen siis pääkallopaikalla. Aamusta ensin Hämeen kansanedustajien yhteistapaaminen sote-asioiden parissa ja sitten ympäristövaliokunnan laaja kuuleminen liikennepoliittisesta selonteosta. Hetki sitten vieraanani kävi myös tavan mukaan Tervakosken koulun oppilaskunta. Mukava puolituntinen heidänkin kanssa vielä ennen lounasta ja nyt hieman murkinaa ja sitten jatketaan.

….

Nyt kello jo 21.00 ja jääkiekon parissa. Tänään eduskunnassa päivä jatkui enää täysistunnolla jossa lähetekeskustelussa esitys varusmieskoulutuksen lyhentämisestä 15 vuorokaudella. Nopeasti esitys voisi kuullostaa säästötoimenpiteellä. Mutta sitä se ei ole. Lyhennys toki säästää rahaa noin 6,5 miljoonaa euroa vuosittain, mutta uudistustarve nousee suoraan varusmiesten koulutuksesta ja ennen muuta varuskuntien vuosirytmityksen järkeistämisestä. 15 vuorokautta nipistetään pois muutamista tyhjäkäyntipätkistä pääosin nimenomaan juuri ennen kotiutumista olevista päivistä. Nythän kotiutumisajankohdat ovat vuodenvaihde ja juhannus ja tämä osaltaan on synnyttänyt noin parin viikon hieman hiljaisemman ajan varuskuntiin. Ja kuitenkin reserviin siirtyvän ja uuden varusmiesjoukon välissä ei ole ollut aikaa kuin yksi viikonloppu. Nyt väliin saadaan hieman pidempi vaihtoaika ja näin koulutusta tehostettua. Uudistus siis lähtee suoraan puolustusvoimista ja tänään salissa tätä esitystä tukivatkin kaikki puolueet.

Omassa puheenvuorossani isoin huoleni kohdistuikin siihen, että vaikka nyt virittäisimme ja panostaisimme kuinka varusmiesten koulutukseen niin se ei auta mitään jos laiminlyömme reserviläisten koulutuksen. Peräänkuulutunkin toimia kertausharjoitusmäärien palauttamiseksi entiselleen mahdollisimman pian. Sain esitykselle vastakaikua kaikista puolueista ja toivotaan, että saam kertausharjoitusrumban jälleen pyörimään pian normaaliin malliin. Kokonaisuudessaan puheeni löytyy täältä: Täysistuntopuheenvuoroni 8.5.2012.

Mutta nyt jääkiekon toisen erän pariin. 1-0 lukemissa jatketaan. Niin ja Facebookissa tänään kannustin myös muita kouluja tulemaan eduskuntaan vierailulle Tervakosken koulun tapaan. Kolme ryhmää jo kutsuuni vastanneet. Ja uusitaan kutsu täälläkin eli jos teidän lapsen tai nuoren luokka on halukas tulemaan eduskuntaan tutustumaan niin mielelläni taloamme ja työtämme esittelen. Ja kyllähän talo on mielenkiintoinen myös muillekin ryhmille eli kaikille tervetuloa. Laittakaapa sähköpostia timo.heinonen(a)eduskunta.fi niin katsotaan sopivaa vierailuajankohtaa. Taloon voi tulla tutustumaan yksin, kaksin, pienellä ryhmällä tai vaikkapa bussilastinkin kanssa. Tervetuloa siis! Ajat menevät nyt siis isompien ryhmien osalta ensi syksyyn, mutta pieniä porukoita tällekin keväälle mielelläni mahdutan.

Nyt maailmanmestaruustaistoon….

Kommentit