Itse olen kuulunut aina ns. Yle-kriittisiin. Minun on ollut vaikea ymmärtää sitä, että Yle laajentaa koko ajan tarjontaansa mm. nettiin. Miksi näin. Siksi vaikea ymmärtää, että toiminta rahoitetaan tv-lupamaksulla, jonka maksamisesta moni luistaa ja netinkäyttöön sitä ei edes vaadita. Nykyisinhän netistä voi katsoa jo todella paljon Ylen lähettämiä ohjelmia ja täysin laillisesti. Minusta siis aika on ajanut Ylen siihen tilanteeseen, että on aika uudistaa toimintatapoja ja maksujakin. Toinen jota en ymmärrä on Ylen näiden ulkomaisten hittisarjojen tv-oikeuksista kilpaileminen. Se ei mene jakeluuni, mutta annetaan sen nyt tällä kertaa olla.
Mutta rahoitusmalli on nyt sitten onneksi uudistumassa. Asiaahan on jo jonkin aikaa työstänyt oma työryhmä ja nyt tv-maksun sijaan esitetäänkin Ylen toimintojen maksamista verovaroin. Maksajapohja näin laajentuisi, mutta minusta sen jälkeen pitää kyllä myös miettiä tarkkaan sitä mikä on Ylen tehtävä. Millaisia ohjelmia verovaroin tulee tuottaa? Ja näyttää? Silloin voi hyvin kysyä uudestaan tuon edellä esittämäni kritiikin. Onko oikein pakottaa kaikki suomalaiset maksamaan veroa Ylen rahoittamiseksi, jota ei välttämättä edes katso ja joka kilpailee miljoonien tv-oikeuksista esimerkiksi Sopranos ja muut HBO:n sarjat tai urheilusarjat jotka muutenkin näkyisivät tv:ssä. Pitäisikö siis rehellisesti rajata Ylen toiminta sen peruspilareihin? Minusta pitäisi. Ymmärrän hyvin sen, että Ylen tehtävä on tuottaa uutis- ja ajankohtaispalveluita niin tv:hen kuin radioonkin. Tehtäviin kuuluu varmasti vähemmistöryhmien erityismateriaalin tarjoaminen mm. viittomakielisille. Myös ruotsinkielinen tuotanto on perusteltua. Ja luonnollisesti kulttuuri ja urheilu oikeissa rajoissa. Ehkä tätä keskustelua pitäisi myös herätellä jos nyt ollaan siirtymässä kaikille ns. pakolliseen veroon. Mille minusta on näiden erityismateriaalien suhteen erityinen tarve. Muuten antaisin ehdottomasti ihmisten itse valita mitä katsovat ja mitä maksavat.
Vaikka nyt asiaa pohtinut työryhmä hylkäsikin ns. yleisen budjettirahoitusmallin siksi, että se heidän mukaan voisi vaarantaa Ylen riippumattomuuden. Itse en tuohon uhkakuvaan usko kun katson esimerkiksi nykyistä Ylen hallintoneuvoston kokoonpanoa. Eikö se sitten jo vaarantaisi riippumattomuutta jos näin kävisi budjettimallissa. Itse kannattaisin edellä esittämien tuotantorajoitusten jälkeen ehdottomasti juuri budjettirahoitusta. Se olisi oikeudenmukaisin meille kaikille.
Tietojeni mukaan Ylen rahoitusta pohtiva työryhmä saanee työnsä valmiiksi toukokuussa. Katsotaan mitä tullee.
Itse suuntaan tänään Riihimäelle Matkakeskuksen avajaisiin. Suuri urakka ja merkittävä koko Etelä-Hämeen hanke saadaan tänään auki ja meidän ihmisten käyttöön. Olen koko urani ollut ns. vannoutunut Matkakeskusmies eli mallin puolestapuhuja. Tarvitsemme malleja joissa siirtyminen julkisiin välineisiin tai julkisista välineistä toiseen julkiseen välineeseen on helppoa ja nopeaa ja Matkakeskus tässä paras. Esimerkiksi Jyväskylässä mainio toimiva esimerkki. Riihimäelle avataan myös parkkihallia ja silloin siirtyminen junaan myös haja-asutusalueilta esimerkiksi kimppakyydin kautta onnistuu hyvin. Kun se vain on tyly tosiasia, että asiakaskunta ei riitä haja-asutusalueiden bussilinjoja ylläpitämään vaikka yhteiskuntakin niitä tukisi. Mutta tänään yksi Matkakeskus lisää. Erittäin merkittävä päivä siis.
…..
Riihimäen Matkakeskus otettiin tänään virallisesti käyttöön. Erittäin upea kokonaisuus joka nyt siis tulipalon viivästyttämänä saatiin auki muutamaan kuukautta suunniteltua myöhemmin. Se osaltaan tarkoitti sitä, että talouden taantuma painoi päälle ja ainakin yksi isompi liiketila näin jäi tyhjäksi kun tulija peroi paikkansa. Se iso vahinko, sillä paikka kaipaisi nyt kiireellä liikkeitä uusiin tiloihin. On iso pelko, että nykyisetkään yritykset eivät pärjää jos ei asiakasvirtoja saada taloon. Vaikka itse kyllä uskon tähän juttuu erittäin vahvasti ja näen Riihimäen asemanseudun kehittämisessä vielä paljon uusiakin mahdollisuuksia. Uusia seuraavia askelia onkin jo suunnitteilla ja tulossakin ja alue kehittyy edelleen seuraavien vuosien aikana.
Erittäin järkevää tässä Riihimäen matkakeskuksessa on se, että perinteisten juna-aseman ja linja-autoaseman lisäksi samassa kiinteistössä on suuri parkkihalli. Se on tärkeää kun varsinkin tällä seutukunnalla maalaiskunnista ei julkinenliikenne palvele riittävästi jos lainkaan. Silloin omalla autolla voi tehdä tuon ns. saattoliikenteen osan ja jatkaa tästä sitten sujuvasti junalla eteenpäin. Tosin itse haaveilen vielä siitä, että saisimme tuota julkistaliikennettä kehitettyä ja ainakin alkuun voisi kokeilla yksityisenpuolen yrittäjävetoisesti saattoliikennettä esimerkiksi aamu seitsemän junille. Katsotaan jos tässä saisimme askelia eteenpäin.
Nyt päivä mukavasti takana. Asioita hoidettu iso kasa pois ja muutama tapaaminen ja puhelinpalaverikin pidetty mm. talousalueemme yhteistyön haasteista joita nyt talouden ahdingossa on uudelleen taas esille noussut. Emme saisi nyt antaa periksi ja siksi työtä on jatkettava ja oltava johdonmukainen ja tavoitteellinen. Toivotaan, että järki voittaa.
Eilen sain postissa Launosista kirjeen, missä paikalliset pojat lähettivät oman 12540 Records -räp-bändinsä kokoelmalevyn. Olen poikia kuullut ja itseasiassa opettanutkin. Aika makea fiilis oli kun ensi kertaa heitä livenä kuuntelin ja hyvältä tuntui kun autonkin poppilaitteet levyä väänsi.