Maanantai, 06.04.2009

Blogi, maanantaina 06.04.2009

Niin siinä sitten kävi, että tuplakattaus EU:n ja USA:n huipputapaamisessa vei maaltamme sen ainoankin puheenvuoron. Vanhasen piti pitää aiheeseen liittyvä puhe taloudesta, mutta kun presidentti Halonen olisi halunnut myös ääneen ja vielä toisen tapaamisen aiheesta niin puheenvuoromme oli ja meni ja sen piti lopulta Ruotsi. Pitäisiköhän tämä lautaskiista nyt hoitaa kuntoon ja selvittää pelisäännöt. Tällä pelillä häviäjä on aina pieni ja sisukas Suomi.

Tänään suuntaan aamusta jo Helsinkiin. Olen sopinut tapaamisia päiväksi ja myös illaksi ja illansuussa tarkoitus ehtiä vielä Silmäkeskus Laseriin tarkistuttamaan kymmenvuotistarkastukseen leikatut silmäni. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni nuorena ja lopputulokseen silloin ja nytkin. Annetaan nyt maamme johtavan silmälääkärin Timo tervon tarkistaa kuitenkin, että kaikki kunnossa. Muistan miten hän jo silloin löysi silmästi rappeumaa etukäteistarkastuksessa ja taitavana leikkaajana korjasi ne ennen taittovirheleikkausta. Se olisi jäänyt monelta huomaamatta ja tekemättä. Ammattimies on aina ammattimies.

Tänään aamulla saimme uutisia Italiasta, missä maanjäristys on vavisutta maata ja kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Toivotaan, että uutiset eivät enää jo tulleista pahene.

…..

Kello 22.45 ja hetki sitten takaisin Lopelle ja kotiin. Tällä viikolla eduskunnassa ei siis täysistuntoja ja aika hiljaista oli kun päivän siellä tänään olin. Yksi ahkera – tuttu mies – Ben Zyskowicz kuitenkin jälleen paikalla ahkeroimassa ja huomenna aamulla tv:ssäkin. Aamun aiheesta jonkin aikaa tänään juttelimmekin. Paljon tänään sain muutenkin aikaiseksi ja tästä hyvä lähteä kohti pääsiäistä. Paljon on töitä ja tapaamisia vielä viikoksi sovittuna. Huomenna mm. Riihimäen Matkakeskuksen avajaiset. Se on todella kova juttu koko seutukunnallemme. Ainoa huoli on se, että julkisenliikenteen yhteydet maaseutukunnista ovat luvattoman huonot ja itse en uskalla enempääkään luvata. Valitettavasti käyttö ollut niin vähäistä, että linjat eivät ole edes tuettuina kannattaneet. Mutta ehkä nyt kannattaisi jälleen kokeilla. Otetaan pohdintaan ja katsotaan jos sellaista mallia voisimme kehitellä esimerkiksi yrittäjä ja asiakaslähtöisesti.

Tänään kävin illansuussa myös tarkistuttamassa silmäni. Timo Tervo leikkasi vuonna 1999 silmäni ja nyt halusin kymmenenvuoden kontrolliin vaikkei sellaista varsinaisesti olekaan. Aikanaan nimittäin alan johtavana lääkärinä Tervo huomasi etukäteistarkastuksessa kolme pientä silmänpohjan rappeumaa tai jotain sellaista. Ne silloin korjattiin ja halusin nyt tarkastuttaa nekin. Kaikki kunnossa. Näkö ns. nollassa kummassakin silmässä ja leikkauksesta ei muistoakaan. Myös nuo rappeumat ok silloisten polttojen jälkeen. Hyvä mieli ja voin suositella. Nykyisin Tervo toimii soveltavan silmälääketieteen professorina Helsingin Yliopistossa. Muistan kuinka silloin ei professuurista edes puhuttukaan. Mutta nyt mies näinkin saanut arvostusta ja sen hän todellakin ansaitsee.

Tänään myös puhuimme siitä miten silmäleikkaukset ovat yleisesti menneet eteenpäin. Nykyisin joa NASA sallii näönkorjaukset ja toivotaan, että meilläkin kohta voitaisiin hyväksyä tällaisetkin nuoret miehet mm. Ilmavoimiin. Onko enää mitään syytä evätä heiltä tätä mahdollisuutta. Asiaa on syytä selvittää. Myös Jutta Urpilaisen uskomaton esitys lääkärikäyntien Kela-korvauksen poistosta aiheutti aikalailla keskustelua. Ei kyllä yhtään ymmärtämystä. Moni potilas jäisi hoitamatta ja moni vaiva hoidattamatta.

Uutiset Italiasta tuoneet lisää surua. Toivotaan, että pelastustyöt sujuvat hyvin ja toivotaan, että tästäkin opitaan jälleen jotain. Uhraus liian suuri toki.

Kommentit