Sunnuntai, 05.04.2009

Blogi, sunnuntaina 05.04.2009

Ikuisuuskysymys Malmin lentokentän tulevaisuudesta voi vihdoinkin olla saamassa vastauksen ja lopun. Malmin ns. korvaavaa kenttää on suunniteltu ja viety vuosikausien ajan ympäri Etelä-Suomea, mutta nyt näyttää siltä, että jatko nykypaikassa voisikin olla mahdollista. Itse olen suhtaunut varsin kriittisesti kentän siirtosuunnitelmiin oikeastaan alusta asti juuri sen erityisluonteen takia, mutta olen toki ymmärtänyt nykypaikan haasteetkin nimenomaan asutuksen suhteen.

Liikenne- ja viestintäministeriö on nyt vielä etsimässä kompromissiä kentän jatkosta. Varsin mielenkiintoinen vaihtoehto onkin nyt noussut esille asuntoministeri Jan Vapaavuoren pohtimana. Siinä Malmin kiitoratoja suunnattaisiin uudestaan ja näin voitaisiin turvata kentän jatko Helsiki-Vantaan rinnalla ja tarjota businesslennoille kenttä vain noin viidentoista minuutin päässä pääkaupungin ytimestä. Jos vielä ratayhteydet ja metrot tulevaisuudessa kehittyvät niin mahdollisuuksia on paljon. Jos tällaiseen ratkaisuun nyt päädytään niin silloin päätöksen pitää olla sellainen, että jatkuva puhe lopettamisesta loppuu ja kenttä saa toimintarauhan kehittyä ja uudistua ja asuntorakentaminen suunnitellaan sen ehdoilla. Minusta selvitettävä ja jopa kannatettava vaihtoehto. Kova menetystekijä maallemme jos tässä onnistutaan.

Tänään aamulla jo virpojia liikkeellä. Piskuinen kummityttömme isoveljensä kanssa jo liikkeellä ja hertaisia olivat. Nyt minä siirryn sohvalle ja nautin päivän annoksen motorsportia. F1 kilpailu on valmiina alkamaan. Ja samalla myös seuraillaan mitä rallin puolella tapahtuu. Täytyy todeta, että kylmät väreet menivät kun katselin hyvän ystävän Jari-Matti Latvalan ulosajoa perjantaipäivältä. Tuli kauheat muistot 80-luvulta mieleen. Onneksi autot ja turvalaitteet ovat kehittyneet valtavasti ja me siviililiikenteenkin kuskit saamme niistä nyt jo nauttia ja turvaa reissuillemme. Se pitää aina muistaa kun moottoriurheilua ollaan kritisoimassa.

….

Olipahan F1-kilpailu. No edes puolikkaat pisteet jakoon kaatosateen keskeyttämässä kilpailussa. Kannattaisikohan jotain oppia vuosien historiasta. Malesiassa vain tuohon aikaan illansuussa yleensä sataa ja kovaa. Surkea juttu.

Tänään latailtu akkuja uuteen viikkoon. Pekkalan mökillä nautiskelin keväisestä ilmasta ja kiertelin hieman metsissä. Ensimmäiset muurahaiset jo töissään ja myös sepelkyyhkyt jo palanneet. Järvisen Tomppa oli myös lintupönttötalkoissa ja päivän mittaan oli joutsenia ja kurkiakin jo tullut. Pian saammekin Lopella auki uuden upean lintutornin Loppijärven rantaan Kyyniönlahdelle ja kevätmuuttoa sieltä hyvä seurailla kun jokisuu aukeaa. Avajaisia lintutornilla vietetään lauantaina 18.4. ja samana päivänä ahkeroimme myös pönttötalkoissa Erälopella. Sinne tarkoitus hieman haastettakin liikkeelle laittaa.

Sen verran politiikkaakin tähän päivää mahtuu, että tuoreimmat puolueiden kannatusluvut saatiin julkisuuteen. Asemamme suurimpana puolueena on kestänyt ja viime kuun alusta olemme pystyneet nostamaankin kannatustamme peräti 0,7 prosenttia. Nyt kannatusluku 23,3 prosenttia. Tai siis oli. Mitä se on tänään ja mitä se on huomenna sitä emme tiedä. Gallupit siis mittaavat aina menneisyyttä ja kannatus tulee ansaita joka päivä uudestaan. Siksi siis työtä pitää jatkaa ja tehdä avoimella ja rehellisellä mielellä tuijottamatta suosiolukuihin. Jos niihin käpertyy ja ylpistyy niin silloin tietää suunnan. Se on vain alaspäin. Siksi olenkin nyt erityisen tyytyväinen näihin lukuihin jotka osoittavat, että olemme pystyneet lisäämään kannatustamme vaikeinakin aikoina. Eli silloinkin kun taloussakkaa ja joudumme tekemään myös vaikeitakin ratkaisuja. Työtä tullee riittämään.

Tyytyväinen olen myös edelleen siihen, että kokoomuksen ja keskustan yhteiskannatus on peräti 42,3 prosenttia. Samaan aikaan SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatus yhdessä 28,8 prosenttia. Hallituksen yhteiskannatus on nyt 56,7 prosenttia. Eduskuntavaaleissa kannatus oli 59,8 prosenttia. Pientä laskua siis yhteensä, mutta edelleen erittäin vahva valtakirja haasteellisten aikojen hoitoon. Tästä on hyvä, mutta ei todellakaan helppo jatkaa eteenpäin.

Kommentit