Tänään saan alleni jälleen autoteollisuuden uutuuden. Itseasiassa todellisen uutuuden, sillä vasta keskiviikkona huhtikuun alussa myyntiin tulleella jätteistä tehtävällä Refuel-bioetanolilla toimivan Flexi-fuel Fordin. Olen tehnyt aikalailla töitä mm. maakaasuautojen ja hybridi-autojen parissa ja nyt on mielenkiintoista saada alle ehkä jopa maailman puhtaimmalla etanolipolttoaineella toimiva bioetanoliauto. Erityisen kiinnostavaksi tämän tekee se, että polttoaine tehdään Suomessa syntyvästä jätteestä ja tulevaisuudessa myös kotitalousjätteestä ja jopa maatilojen jätteistä. Ei siis kuljetus- ja rahtikustannuksia esimerkiksi Etelä-Amerikasta, niin kuin paljon hehkuttelevan länsinaapurimme etanoli-innostuksessa. Tästä voi tulla vielä huikea menestystarina jopa mallina vientiinkin. Katsotaan mitkä tuntemukset kun auton saa alleen.
Viikon erikoisuus oli SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esitys, että Kela-korvaus poistettaisiin yksityislääkärillä käynneistä. Urpilaisen mukaan raha ohjaittaisiin sitten julkisenpuolen hoitoon. Onko Urpilainen nyt aivan ajantasalla esityksensä kanssa. Mitä tapahtuisi esimerkiksi pienituloisille gynekologian erikoislääkärien vastaanottojen ja silmäleikkauksien kanssa? Mm. tällaisia palveluja ei julkinen terveydenhoito lainkaan tarjoa. Eli ne jäisivät 100 prosenttisesti potilaiden itsemaksettaviksi ja siis käytännössä hoitoon ei hakeuduttaisi. Ja miten monien muidenkin lääkärikäyntien hinnat karkaisivat käsistä ja monien tavoittamattomiin. Niistä hyviä esimerkkejä oli viikon aikana mm. eri lehdissä. Uskomaton esitys.
Tai ehkä toinenkin erikoisuus viikkoon mahtuu. Eurooppa-USA -tapaamisessa Prahassa ei näillä näkymin suomalaisten ääni kuulu vaikka lautasia on jälleen vaadittu pöytää katettavaksi useampi. Pääministeri Matti Vanhanen putosi listalta pois, kun presidentti Tarja Halonen halusi myös listalle mukaan. Huippukokouksessa, jossa mukana on nyt myös siis USA:n tuore presidentti Barack Obama on puheenvuoropyyntöjä niin paljon, että kiukutteleville ja sellaisille maille jotka eivät itse pysty sopimaan puhujaansa ei tilaa löydy. EU:n maille oli tarjolla kaksitoista puheenvuoroa ja yksi niistä oli tulossa Suomelle. Mutta kina puhujasta vei paikan listalta ja nyt tuolla paikalla pääsee puhumaan seuraava EU:n puheenjohtajamaa. Eli kukapas muu kuin rakas Ruotsi. Hesarissa tänään olikin iso juttu ”Suomen venkoilusta” mikä siis nyt vei äänemme kokonaan. Ei voi sanoa kuin, että voi voi. Pääministeri Matti Vanahasen talouspuheenvuoro olisi ollut erittäin tärkeä tässä kokouksessa.
No onneksi sentään ulkoministerimme Alexander Stubb pääsee ääneen, kun EU:n ulkoministerit pitävät oman kokouksesa Hillary Clintonin johdolla. Esillä tässä kokouksessa nimenomaan ulkopolitiikka ja Afganistan, jota Halonen olisi halunnut myös tuohon toiseen pöytään nostaa. Ulkoministerikokouksessa on nyt tarkoitus luoda vahva pohja EU-Yhdysvallata yhteistyölle ja lujittaa entisestään transatlanttista kumppanuutta.
Hesarin mukaan pääministerin ja presidentin matkan valmistelun on ollut sekavaa ja jännitteitä on ollut koko viikon. Ja nyt siis häviäjänä Suomen kanssa.
Mutta nyt siis vapaapäivään. Tänään bioetanoliauto alle ja mm. ratsastuskoululle nautiskelemaan tiukan viikon jälkeen.
…..
Sanoinsinko, että täydellinen päivä. Aamulla ensin koeajo automaailman uusimmalla uudella eli Flex-fuel Ford Mondeolla, joka siis käyt suomalaisesta jätteestä tehdyllä bioetanolilla eli Refuelilla. Huippu kova juttu ja kun jakeluverkosto laajenee suunnitelmien mukaan ja kun etanolin teko kotitalousjätteistä ja maatalouden ”jätteistä” alkaa niin olemme todellakin oikealla tiellä. Uutisissa hieman laajemmin tunnelmiani auton ratissa ja kotimaisen bioetanolin tuomista mahdollisuuksista. Myös muutamia ajatuksiani miten meidän tulisi edetä autoilun verotuksen suhteen. Lisäsin myös Kysy-sivulle vastauksen yhteen tuoreeseen kysymykseen liittyen autoverotukseen. Kiitos siitä ja hyvään kysymykseen on hyvä vastata julkisesti kaikille. Kyse siis autoverotuksen uudistuksesta 1.4.2009 alkaen.
Aamun autoilun jälkeen vaihdoin hieman pienempiin hevosvoimiin. En siis kuitenkaan yhteen hevosvoimaan vaikka moni niin luuleekin. Hevosessa on nimittäin enempi kuin yksi hv. On mitattu hevosen sekuntien ajan pinnistävän jopa noin 15 hevosvoiman teholla. Itseasiassa tätä hevosvoima-yksikköä ei aikanaan määriteltykään huipputehon mukaan vaan nimenomaan pitkäaikaisen työtehon perusteella. ”Määrittelyn teki 1700-luvun lopulla englantilainen höyrykoneen kehittäjä James Watt. Hän arvioi yhden hevosvoiman siitä, kuinka nopeasti keskimäärin hevonen jaksoi työpäivän aikana pyörittää tietynkokoista myllynratasta”. ”Wattin arvio vaikuttaa osuvalta. Yhdysvaltalaisbiologi R.D. Stevenson ja kanadalaiskollega Richard Wassersug ruotivat hevosen tehosta tehtyjä mittauksia ja laskelmia Nature-lehdessä vuonna 1993. He totesivat, että terveyttään vaarantamatta työhevonen voi ylläpitää suunnilleen juuri yhden hevosvoiman tehoa.” Näin aikanaa kertoi Markku Saastamoinen, kotieläinten jalostustieteen dosentti Helsingin yliopistosta Tiedelehdessä. Taisi olla muutama vuosi sitten.
Mutta siis hieman monimutkaisesti kerrottu se, että meni ratsaille. Upea päivä tunti ratsailla ja sillä upeilla eli Dom Cafella. Ensi viikolla tarkoitus hieman enemmänkin ehtiä hevosenselkään ja toivottavasti hieman yksityistuntejakin.
Nyt päivä vain sitten oltu ja nautittu tiukan viikon jälkeen. Juuri kävimme kummipojan ovella, mutta siellä pimeää eikä ketään kotona. Mutta pienin kummityttömme oli kotona ja pääsimmekin askartelemaan huomiseksi Elisa-noidalle virpomisvitsoja. Hyvin sujui jo lorukin reilulta kolmivuotiaalta.