EIlen illalla kävin vielä muutaman kollegan kanssa upeassa illassa Kaarle XII:sta. Hopearahasto Syöpäsäätiö järjesti Silven Night Sijoita suomalaiseen mieheen -illan. Tommy Tabermann lausui iltaa ja kampanjaa varten tekemänsä Oodin miehelle ja pöytälätkän parissa näimme taistelun Esa Tikkanen vastaan Raipe Helminen ja lavalla todella hienossa muotinäytöksessä mm. Pekka Allinen Vanajanlinnasta, Lorenz Backman ja Maikkarin Uutisten väkeä. Illan tuotto ja koko suuren kampanjan tuotto siis menee Hopearahston keräykseen turauhasen syövän tutkimukseen ja asiantuntevaan neuvontaan. Niin kuin eilen Tommy totesi ”rakastetaan eturauhasia” ja toisessa puheenvuorossa, että ”meissä jokaisessa miehessä asuu pieni syöpä”. Niin se vain tämän viesten kiusan kanssa on. Kannustan siis itsekutakin mukaan kampanjaan www.hopearahasto.fi.
Tänään todella huima päivä. Ohjelma oikeastaan liiankin tiukka kun päivää mahdutettava normiohjelman eli valiokuntien ja istunnon lisäksi vielä Valtion Liikuntaneuvosto rakentamisen ympärillä. Tulemme esittämään ja päättämään tänään mm. Hausjärven Hikiän koulukeskuksen valtionavusta ja yritämme tuolle hankkeelle saada vielä hieman enemmän kuin taloussuunnitelmassa on varattuna. Sitten esillä Hämeeseen mm. Ahveniston maauimalan peruskorjauksen valtionapu sekä Riihimäen tekojääradan kattaminen. Riihimäelle myös yrityksenä saada täysi tuki tuolle hankkeelle. Toivotaan niin. Myös Hyvinkäälle tulossa valtionrahaa Sveitsin uimalan peruskorjaukseen. No tässä nyt muutama ns. meidän alueelle Hämeeseen tulevia hankkeita. Mutta lopullinen duuni vielä edessä eli tuo kokous tänään kympiltä. Mutta sitä ennen jo lakivaliokunta ja yksi muukin tapaaminen. Tukka putkelle siis.
…
Päivä ja viikko näin paketissa. Ei tällaisia päiviä viikkoon saisi mahtuakaan kuin yksi. Sellaista juoksua tänään. Mutta kaikki tuli hoidettua ja kokoukset käytyä. Isoin urakka tänään valiokuntien rinnalla oli ehdottomasti Valtion Liikuntaneuvoston kevään tärkein kokous. Kävimme läpi liikuntapaikkarakentamisen vuoden 2009 hankkeet ja valtionavut ja myös kaikki elvytyshankkeet tälle puolelle. Liikuntapaikkarakentamisessa saimme Hämeeseen monta kovaa juttua nyt läpi. Hausjärven Hikiän liikuntasalin valtionosuus nousi taloussuunnitelman 310 000 eurosta 380 000 ja myös Hämeenlinnan hieman kiisteltykin Ahveniston maauimalaremontti sai ison tuen yhteensä 700 000 euroa. Merkittävä juttu oli myös Riihimäen tekojääradan kattamishanke jolle saimme myös tälle vuodelle 600 000 valtionavun ja toivotaan, että tärkeä hanke, itseasiassa koko seutukuntamme kannalta tärkeä hanke, saadaan nyt toteutukseen. Hieman keskustelu aiheutti se, että yhtään hanketta ei Lahden seudulta esillä ollut eikä Forssastakaan. Tämä aina luo sen paineen, että rakentaminen kasautuu ja useamman hankkeen rahoittaminen samana vuonna on aina haastavampaa. Tänään jo olinkin yhteyksissä lahtelaisiin ja toin asian esille ja toivotaan, että ensi vuoden pottiin saadaan myös hankkeita esille sieltä. Tarvetta uskon löytyvän. Isona hankkeena lähtee liikkeelle myös Olympiastadionin remontti, johon valtio tullee nyt laittamaan yli 4 000 000 euroa tavoitteena mm. se, että arvokas Olympiastadiomme täyttäisi jatkossakin kansainvälisen jalkapallon vaatimukset ja on toki totta sekin, että muutenkin paikka vaatii kyllä nopeaa remonttia. Itse nostin esille mm. sen, että nyt kun remonttia tehdään näin osissa olisi tärkeää saada aikaa suunnitelma joka takaa sen, että palaset ja parsimiset osuvat yhteen kokonaisremontin kanssa.
Rakentamisen lisäksi esillä oli myös huippu-urheilun kumppanuushankkeet jonka kautta mm. Levin maailmancup ja HorseShow saavat valtion tukea. Tyytyväinen olin nimenomaan siihen, että aikalailla iso korotusesitykseni HIHC:n osalta meni yksimielisesti läpi. On äärimmäisen tärkeää, että saamme nostettua ratsastuksen arvotapahtumamme tasoa entisestään ja näin tarjottua suomalaisratsastajille hyvän paikan lähteä mukaan maailmankin kisoihin.
Tänään vieraanani kävi myös Riihimäen Karan 9-luokkalaisia. Vaikka päivä oli supertiukka niin sain nipistettyä mukavalle vierajoukolle myös hieman aikaa. Mutta nyt siis päivä takana ja viikonloppu edessä.
Olen tässä jo jokusen vuoden pitänyt tätä nettipäiväkirjaani ja kiitos teille ahkerille lukijoille sen seuraamisesta ja palautteesta. Tästä on tullut äärimmäisen tärkeä keino asioiden esilläpitämiseen ja myös keskustelun herättelyyn. Ei ole yksi eikä vain kaksi viestiä ja sähköpostia mitä tämän innoittamana viikottain tulee ja usein tuo keskustelu jatkuu useammankin sähköpostin verran. Suora kommentointi täällä ei ainakaan toistaiseksi ole vielä mahdollista. Katsotaan jos senkin saamme jossain vaiheessa uusiin sivustopäivityksiin mukaan. Mutta jotain uutta aina. Nyt olen jonkin aikaa pitänyt myös ping.fm:n kautta yllä mikrobloggia. Aivan mahtava juttu. Ketä kiinnostaa lyhyt – vain 140 merkin blogi – ja sen kautta ihmisten seuranta niin ei muuta kuin www.twitter.com. Minut löytää sieltä www.twitter.com/timoheinonen. Mitähän seuraavaksi.