Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Jyri Häkämies nosti eilen esille eläkeläisten tilanteen. Häkämies totesi, että ensi vaalikaudella eläkeindeksiin kansaneläkkeen sekä työeläkkeen osalta tulee saada parannusta, sillä nykyinen indeksi ei riittävän hyvin turvaa eläkeläisten ostovoimaa. Nykyiset kuluttajahintojen kehitykseen vahvasti perustuvat indeksit eivät nimittäin ota riittävästi huomioon ikäihmisten menoja kuten lääkkeiden ja terveysmenojen hintakehitystä. Onkin hyvä, että Häkämies nosti tämän asian esille ja vaati sitä samalla myös kirjattavaksi uuteen hallitusohjelmaan.
Häkämies ymmärsi hyvin, että eläkeläiset ovat tyytymättömiä punamultahallituksen eläkepolitiikkaan, mikä onkin ollut lupausten pettämistä.
Muistammehan hyvin keskustan vaalilupaukset viime vaalien alta. Liisa Hyssälän lupaukset ovat oma politiikan ennätys jo sinänsä. Hyssälähän lupasi vaaliesitteessään mm. että ”Minimieläke on saatava nykyisen 400 euron tasosta noin 700 euroon kuukaudessa.” No Hyssälästä tuli kyseisen alan ministeri – peruspalveluministeri ja hänen johdollaan punamultahallitus korotti kansaneläkkeitä lopulta vain 12 eurolla. Mutta myös keskusta puolueena lupasi vuonna 2003 vaaliohjelmassaan mm. yhtenäistää indeksit, mutta mitä. Sekin unohtui ja kun meidän puolueen eduskuntaryhmä esitti syksyllä 2004 kansaneläkelakia muutettavaksi niin, että kansaneläkkeeseen olisi tehty 15 euron tasokorotus kuukaudessa. No keskustalaiset hallituspuolueiden rintamassa kaatoivat sitten saman vuoden lokakuussa tämän kokoomuksen esittämän kansaneläkkeen tasokorotuksen.
Nyt Häkämies muistutti myös, että indeksin tarkistamisen lisäksi kokoomus ajaa eläkeläisten verotuksen oikaisemista 13 000 – 36 000 euroa vuodessa ansaitsevien eläkeläisten osalta sekä lääkkeiden arvonlisäveron poistamista. Minusta erittäin hyvät tavoitteet ja ikääntyvien ihmisten tilanteeseen pitäisi minusta puuttua nyt muutenkin kuin vain vaalilupauksissa ja juhlapuheissa.
Samaan aikaan puolueemme nosti esille myös toisen tärkeä asian ja haluaa myös siihen aitoja toimenpiteitä ja ratkaisuja. Tänään aamulla MTV3:sen uutisissa kansaedustaja Ben Zyskowiczin totesi, että palkkatulot, verotus, työttömyysturva ja muun sosiaaliturva pitäisi sovittaa yhteen niin, että työn vastaanottaminen olisi aina taloudellisesti kannattavaa. Zyskowicz toivoi, että ongelmaa selvittämään asetetaan selvitysmies ja paikalle Zyckowicz toivoi esimerkiksi Osmo Soininvaaraa.
Osmo Soininvaara Zyskowicz piti hyvä tehtävää ammattitaitonsa ja tietomääränsä takia ja myös siksi, että tämä ei ole sitoutunut mihinkään kolmesta suuresta puolueesta. Tämä antaisi hänelle liikkumavaraa ja toisaalta Soininvaaran esitys voisi sisältää elementtejä myös vihreiden perustulomallista.
….
Tänään kampanjamme etenee Hämeenlinnaan. Toiset kuukausimarkkinat nyt vaalien alla minulla siellä ja yhteydenottoja onkin tullut kivasti. Hämeenlinnaan tulemmekin palaamaan vielä ennen vaaleja myös päivä että ilta että yökin teemoilla. Niistä kuitenkin lisää taas myöhemmin.
Tänään sitten vielä illalla Lopella Suuri vaalipaneeli. Mielenkiinnolla odotan pääsyä ”kotiyleisön eteen”. Niin ja vaalitoimistossakin tänään jälleen säpinää. Kahvipannu kuumana tiistaiseen tapaan kello 10-13 Riihimäellä Hämeenkatu 38:ssa ja isäntänä Salokanteleen Jukka tukiryhmästä. Siellä paikalla siis puoli kahdestatoista eteenpäin minäkin.
Nyt Hämeenlinnaan. Siellä kuukausimarkkinoilla olen paikalla kello 9-11. Nähdään.
…..
Hui….. nyt oli kylmä. Aamulla jo ennen yhdeksää olin Hämeenlinnassa ja torilla. Perinteiset Hämeenlinnan kuukausimarkkinat olivat jälleen mukana kalenterissani ja torille olikin kiva mennä. Hämeenlinnalaiset olivat Raution Sarin johdolla laittaneet paikan kuntoon ja vastaanotto oli Sarin tyyliin lämmin. Pari pitkoa pullaan viemisenä ja ei muuta kuin ihmisten ”kimppuun”.
Hieman oli rauhallisempi nyt meno. Pakkasta kun oli yli 20 astetta niin ihmekös tuo. Mutta tuttujakin liikkui ja uusia tuttuja tuli ja erityisesti minua tänään lämmitti opiskelijat jotka olivat liikkeellä torin poikki, mutta ennen kaikkea Reskalla ja Kauppakeskus Linnalla missä aina pikku lämmittelylenkillä kävin.
Seppälän Tiinan johdolla tehtävä nuorisokampanjamme on huomattu ja vastaanotto on ollut hyvää. Tavoitteeni on ollutkin, että nostan esille ne minusta tärkeimmät jutut ja jätän ”liirumlaarumit” pois. Nuoria ja opiskelijoita on jo höynäytetty puheilla niin monta kertaa, että en yhtään ihmettele, että ilmapiiri tuppaa hieman olemaan sellainen epäilevä. Onneksi nämä epäluulot eivät kohdistus kokoomukseen ja siksi nuorten kanssa helpompi päästä puhumaan. Erityisesti viime vuoden tyhjät puheet ja lupaukset ja tekemättömät teot ministeri Tanja Saarelan ja koko hallituksen toimesta ovat aika pinnassa. Ja se on helppo ymmärtää.
Itse olen ehdottomasti nyt sitä mieltä, että opintotuen kokonaisuudistus tulee hoitaa kuntoon mitä pikimmin. Tämä on tärkeää siksi, että opiskelijoiden elanto voidaan turvata, mutta myös siksi, että se on tie opiskeluaikojen lyhentymiseen. Pian meitä odottaa työvoimapula ja pula ammattinaisista ja miehistä. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa on viimeksi tarkistettu vuonna 1992 ja siitä kuluneen yli 14 vuoden aikana elinkustannukset ovat nousseet noin 20 prosenttia. Että eiköhän olisi aika tehdä jotain.
En myöskään ymmärrä miksi opiskelija ei saisi tehdä töitä, jos hänen opintonsa etenevät siitä huolimatta Kelan määrittelemällä tahdilla. Eikö silloin olisi oikein antaa ahkeralle nuorelle mahdollisuus tehdä töitä nykymallin sijaan mikä pakottaa lainanottoon? Tilanne mitä on minusta vaikea ymmärtää.
No vuosi sitten keväällähän alle 20-vuotiaiden itsenäisesti asuvien toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavien vanhempien tulorajoja tosin tarkistettiin ylöspäin 15 prosentilla. Tästä huolimatta rajat ovat edelleen minusta liian alhaiset vai tarvitaanko sellaisia rajoja lainkaan?? Pitääkö Tampereella asuvan äidin ja isän tuloilla olla vaikutusta Hämeenlinnassa opiskelevan tyttären tai pojan opintotukeen? Minusta ei.
Myös toisen asteen opintotuki vaatii uudistamista. Ongelmia aiheutuu etenkin silloin, kun vanhemmat eivät kykene tai halua rahoittaa täysi-ikäisen, 18-vuotiaan, kotoaan poissa asuvan opiskelijan arkea ja opiskeluja. Etenkin haja-asutusalueilla, jossa nuoren on pakko muuttaa toiselle paikkakunnalle saadakseen esimerkiksi ammatillista perusopetusta, vaikeutuu monen opiskelijan toimeentulo ja arki. Nämä ovat epäkohtia mitkä vaikuttavat jo nyt siihen, että nuoret eivät voi lähteä opiskelemaan sitä alaa mitä haluaisivat ja missä olisi varma työ tulevaisuudessa vaan joutuvat valitsemaan opiskelupaikan muilla perusteilla. Silloin ollaan metsässä.
Hyvä nuoret, että pidätte näistä asioista ”meteliä”. Minäkin lupaan pitää ja lupaan tehdä.
Hämeenlinnan torilta kiiruhdin sitten toiseen tilaisuuteen Riihimäelle. Salokanteleen Jukka tukiryhmästämme oli jo laittanut kahvit tippumaan vaalitoimistossamme ja heti avauksen jälkeen väkeä olikin ollut liikkeellä. Itse ehdin paikalle ennen puoltapäivää ja olikin mukana olla välillä sisätiloissa. Seuraavan kerran kahvipannu kuumana vaalitoimistossamme jälleen tavan mukaan torstaina ja silloin 14-17 ja silloin emäntinä Tarkkosen Marja ja rakas äitini.
Samalla sain eteeni myös kuvat tienvarsiin tulevista suurista mainostauluista. Kiitos Juha. Upeita olivat. On kiva olla kun tapahtuu eikä itse tarvitse huolehtia kuin itsestään. Tukiryhmämme tässä aivan uskomaton apu ja juttu.
Nyt hieman lämmittelemään ja illalla Lopen Suureen Vaalipaneeliin yhdessä Raution Sarin kanssa. Kotiyleisö. Onko se se kuudes kenttäpelaaja?
…..
Kello 22.00 ja juuri kotiin Lopen suuresta vaalipaneelista. Paikalla Loppi-salissa oli kaikki alueellamme edustettuina olevat puolueet kahden kansanedustajaehdokkaan voimin ja salissa oli varmaan puolentoista sataa kuuntelijaakin. Hieno saldo.
Kuusi puoluetta ja siis 12 ehdokasta. Se hieman hillitsi keskustelua ja kunnon keskustelu ja mielipide-erot ja väittely jäi hieman uupumaan. Asialista oli pitkä ja aiheet vaihtelivat laidasta laitaan niin kuin tällaisessa yleiskeskustelussa pitääkin. Itse olin mukana hämeenlinnalaisen Sari Raution kanssa pitämässä esillä kokoomuslaisia ja tottakai omiakin ajatuksia ja täytyy sanoa, että oli kiva olla, kun vieressä istui fiksu ja hyvä ehdokas. Niin toinen sellainen. Yhteispeli toimi moitteettomasti ja niissä kysymyksissä missä vain toinen puolueen ehdokkaista sai vastata niin vuorojenkin jako oli helppoa. Luotimme toisiimme. Kiitos Sarille ja tsemppiä kampanjaan.
Tänään sain illansuussa ennen vaalipaneelia mielenkiintoisen puhelinsoiton. Perjantaina menen vielä tässä vaiheessa täysin salaiseen juttuun. Vaaleihin se liittyy ja tulee olemaan todella kova juttu, mutta siitä vasta myöhemmin lisää. Valitettavasti en saa paljastaa enempää. Myöhemmin. Lupaan ja pidän senkin lupauksen.
Huomenna Lahden kuukausimarkkinat. Aamulla aikaisin suunnistan Lahteen. Perinteiset kuukausimarkkinat nyt siellä ohjelmassa ja itse olen paikalla kello kymmenestä eteenpäin. Nähdäänhän?