Tiistai, 05.09.2006

Blogi, tiistaina 05.09.2006

Tiistai aamuna ympäristöä verhosi aikamoinen usva. Tänään kilpaillaan perinteinen Kirkonkylän koulun ja Kissankellon koulun GP-yleisurheilukilpailut ja olen lupaunut selostamaan tavan mukaan kilpailut. Luvassa mukava päivä.

Eilen sain Hämeenlinnasta hyvää palautetta kannanotoistani. Kirjoitukset oli huomattu ja luettu ja niistä tullut hyvää palautetta. Hyvä niin, sillä viimeisissä kirjoituksissani olen nostanut esille omastakin mielestä erittäin tärkeitä asioita eli opiskelijoiden talousasiat ja lasten ja yleensäkin liikenneturvallisuudeen. Näihin teemoihin tulen palaamaan jatkossakin ja kampanjassani ne tulevat näkymään varmasti.

Nyt uutiset ja aamupalaa ja sitten urheilukentälle.

Historian 6. GP-kilpailut alkoivat tavan mukaan kello 9.00 lipunnostolla ja avajaisilla. Tämän jälkeen juoksujen alkuerät sitten pituus, korkeus, turbokeihäs jne. Lounaan jälkeen sukkulaviestit ja sitten pitkät matkat ja lopuksi pikamatkojen loppukilpailut. Kilpailut ohi aikataulussa kello 13 mennessä ja nyt hieman sateen kastelemana kotiin ja suihkuun. Aikanaan nämä kilpailut syntyivät oikeastaan minun ideastani kun halusin tarjota kaikille koululaisille mahdollisuuden kilpailla. Aiemmin ns. kaikkien koulujen välisissä kisoissa ei tätä mahdollisuutta avautunut ja niinpä Gp-kisat saivat alkunsa yhdessä Kirkonkylän koulun ja Kissankellon erityiskoulun kesken. Yksi tavoite oli myös luoda yhteishenkeä erityiskoulun suuntaan ja täytyy sanoa, että siinä onnistuimme ja yhteishengessä yleensäkin. Tänäänkin tunnelma oli mahtava ja kaikkia kannustettiin tasapuolisesti.

Nyt kuitenkin pesulle ja vähän lämpimään. Sitten töihin.

Tänään urheilukilpailujen jälkeen hoidin hieman yritykseni asioita. Olihan tänään tuo Yrittäjien päivä 🙂 Yrittäjyydessä paljon hyvää – minulle yhtenä tärkeimpänä haasteet. Halu tehdä ja kehittyä – se saa jaksamaan.

Toimistolta sitten vielä Riihimäelle. Varmistin eduskuntavaalikampanjani materiaaleja. Mainospäällikkönäni toimiva Juha Järvinen oli jo valmistellut korttia Riihimäen Asematapahtumaan ja samalla kävimme vielä läpi myös kampanjanavausta Riihimäellä. Hyvältä näyttää.

Kampanjani on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja myös henkilövalinnat ovat keränneet kiitosta. Itsekin olen tyytyväinen – etten sanoisi ylpeä. Mukana ryhmässä Riihimäen politiikkojen ykkösryhmä valtuustonpuheenjohtajasta lähtien ja vaalipäällikkö Riihimäen kokoomuksen puheenjohtaja Riku Bitter etc. etc. Koko ryhmä julkistetaan kampanjanavauksessa ensi kuu alussa. Ennen kaikke aolen tyytyväinen siitä, että koko seutukunta on nyt mukana hankkeessamme Iiro Viinasen kampanjoiden tapaan. Tatotila on vahva. Kova porukka.

Tänään tukiryhmään liittyi hyvien ystävieni äiti Nousiaisen Tuula. Tuulan lapsista useammasta on tullut vuosien aikana hyviä ystäviä minulle ja ovat mukana vahasti myös kampanjassanikin. Tuula toivoi, että kampanjassani näkyisi myös perheiden ja ykishuoltajien asiat ja lasten ja nuorten vapaa-ajan asiat ja voin luvata, että ne näkyvät. Lähellä minua – opettajana ja ammattikasvattajana.

Illalla vielä sain pika komennuksen kirjoittamaan yhden ohjelman käsikirjoituksen Urheilukanavalle. Kello nyt 22.02 ja juuri sain työn loppuun. Huh ja puh!

Kommentit