Tiistai, 05.04.2011

Blogi, tiistaina 05.04.2011

Eilinen kampanjapäivä oli jälleen osoitus siitä, että hyvä työ kannattaa aina. Forssassa olen tämän neljän vuoden aikana käynyt ahkerasti ja koko seutukunnalla ja se näyttää tuottavan tulosta. Ypäjän ja sen Hevosopisto on tullut enemmän kuin tutuksi. Jokioisilla ja Tammelassa on paljon aktiivisia kannattajia ja myös Forssassa tietenkin. Eilen se näkyi hyvin kun järjestimme ”Vorssan Päiväkahvit” keskustassa K-Marketin Kahvila Pikku-Antissa. Väkeä oli liikkeellä aivan hirmusti ja pasteijoita ja kahvia kannettiin lisää pöytään useammankin kerran. Ja mikä parasta niin moni oli tullut varta vasten tapaamaan ja kauempaakin ja paljon oli myös sellaisia jotka olivat viime vaaleissa äänestäneet toista ja nyt valinta oli osunut minuun ja halusivat tavata kasvotustekin. Ja sitten opettajia ja yrittäjiä enemmänkin. Onnistunut juttu, joka luo intoa ja virtaa vielä tähänkin päivään.

Tänään nimittäin vauhtia jälleen riittää. Aamusta nyt Hämeenlinnaan Kuukausimarkkinoille klo 9-11. Niistä on tullut jo lähes tapa ja perinne, joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Sitten päivällä Kärkölän Senioreiden vieraaksi ja iltapäivällä Riihimäellä ja illalla sitten mukana Hämeenlinnassa Ylen Suuressa Vaalitentissä Verkatehtaalla. Eikös siinä ole yhteen päivään aikalailla hyvä kalenterintäyttö. Sillä siis mennään.

Tukiryhmämme kasvaa myös edelleen koko ajan. Liittykääpä mukaan jos ette vielä ole: Liity mukaan!

Nyt Vaali-Volkkarin nokka jälleen vaalikenttiä kohden. Nähdään!

….

Tukiryhmään liittyneitä:

611. Leena Järvi, yrittäjä, Loppi

612. Jouko Järvi, eläkeläinen, Loppi

613. Janne Salonen, automyyjä, Loppi

614. Jutta Hopearuoho, Loppi

615. Marko Heinonen, nostokoneistovalmistaja, Kalvola, Hämeenlinna

616. Reijo Kimiläinen

617. Kaarlo Österdahl, opiskelija, Riihimäki

618. Timo Saarinen, opettaja, Hämeenlinna

619. Saara-Sofia Sutela, Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, kansanedustajan avustaja, Turku

620. Keijo Nevala, yrittäjä, Hausjärvi

621. Pekka Kaartinen, Hausjärvi

622. Tero Haapala, palomestari, Hämeenlinna

623. Rami Nissilä, jatko-opiskelija, Brysseli

Kello 21.06 ja kiitos jälleen uusille tukiryhmään liittyjille. En enää voi uskoa tätä. Ja samaa upeaa palautetta tänään myös Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla ja erityisesti se loi kovaa uskoa eteenpäin kun uusia tukijoita tuli Hämeenlinnasta ja Hämeenlinnan uusista maalaiskunnista. Monella siis ollut nyt edessä uuden ehdokkaan etsiminen ja hienoa, että valinta on siis osunut minuun. Lämmitti mieltä ja jotenkin samaa tunnelmaa kuin Janakkalassa, Hausjärvellä ja Forssassakin.

Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla tänään talkoilimme koko aamupäivän ja paljon juttukavereita riittikin ja sitten erityisen paljon näitä uusia tuttavuuksia jotka tulivat mm. Hauholta ja Lammilta tervehtimään ”uutta valintaansa”. Katsotaan mitä se sitten vaalipäivänä tarkoittaa ja lupasi muutama jo heti huomennakin käydä äänensä antamassa. Kiitos!

Hämeenlinnasta sitten Kärkölään paikallisten Senioreiden vieraaksi. Mukava iltapäivä Tapani Mörttisen johdolla siellä ja esillä ajankohtaiset ikäihmisten asiat, mutta myös talous ja moni muukin. Tottakai.

Kärkölästä sitten Riihimäen Vaalikahvilalle tapaamaan väkeä siellä ja sitten Lopen kautta Hämeenlinnan Verkatehtaalle edustamaan kokoomusta Ylen ja Hämeen Sanomien Suureen Vaalitenttiin. Oli aika upea juttu saada edustaa kokoomusta tällaisessa suorassa vaalitentissä ja kai se ihan mukavasti menikin ainakin tekstaripalautteesta ja FB-viesteistä päätellen.

Mutta nyt ajattelin laittaa maate. Huomenna aloitamme jo aamusta ennakkoäänestysaamun kunniaksi Hämeenlinnan ja Riihimäen Rautatieasemilta kello 06.30 alkaen. Huippu joukko tiimiläisiä siis kanssani paikalla jakamassa hieman energiaa alkavaan työpäivään. Nähdään siis siellä! 


Kommentit