Tiistai, 03.07.2007

Blogi, tiistaina 03.07.2007

Tänään järjestelin työasioita jo syksyä silmällä pitäen. Aamulla Helsinkiin ja asioiden pariin. Edessä on tiukka syksy eduskunnassa ja sen eteen tehdään nyt jo työtä.

Kuntapuolen asiat myös tulevat työllistämään syksystä valtavasti tai oikeastaan läpi kesän. Järjestämme Lopella ensi viikon maanantaina kokoomuslaisten ja meidän yhteistyötahojen kanssa yhteisen kesäkokouksen. Kesäkokouskäytäntö on uusi, mutta yksi askel aloittamaamme avoimempaa ja keskustelevampaa päätöksentekokulttuuria. Tämän eteen olemme tehneet työtä jo monta vuotta ja palaute on ollut hyvää. Itseasiassa uusia jäseniä ja mukaantulijoita on tämän kautta tullut mukaan hyvin. Mielenkiintoinen vuosi kuntapuolella siis edessä kohti kunnallisvaaleja.

Tänään saimme tietoa myös siitä, että EU ei edelleenkään ole tyytyväinen maamme autoverotukseen. Itse olen tyytyväinen, että autoverotukseemme puututaan vaikka sitten ylhäältä tai mistä päin tahansa. On tärkeää, että saamme autoverotustamme uudistettua niin, että autokantamme uusiutuu ja tulee turvallisemmaksi ja myös ympäristöystävällisemmäksi. Unohtaa ei sovi tässäkään uudistuksessa myöskään autoharrastajia eikä moottoriurheilijoitakaan. Ne unohtuvat liian helpolla kuten monessa muussakin asiassa harrastajat ja asioiden vaikutukset heihin. Itse haluan, että verotus on niin selkeä, että ihminen tietää esimerkiksi autoa EU:sta tuodessaan jo etukäteen mitä veroja menee ja kuinka auton vakuutusten ja muiden asioiden kanssa tulee elää. Tässä riittää työtä.

Nyt jälleen kotona. Huomenna aamulla aikaisin Helsinkiin ja sitten illalla ratsastustunti.

Kommentit