Silmistä Pois -musikaalin ensi-ilta lähestyy jo kovaa vauhtia. Täytyy myöntää, että olen odottanut sitä siitä lähtien, kun keväällä sain olla mukana seuraamassa Nelosen STAGE-tv-kisan finaalia. Finaalissa lukiolaisten välisen musikaalikisan voittajaksi selviytyi Tampereen Yhteiskoulun Lukio ja heti kesällä ryhmä ryhtyi valmistelemaan palkintomusikaaliaan Linnanmäelle. Lavalla nähdään myös tv-kisan yksilösarjan Back To Stage -kilpailun voittaja porvoolainen Juska Reiman ja muutama vahvistus vielä musiikkiteatterikoulu Skenestä. Peacockissa näin syntynyt Silmistä Pois -musikaali saa ensi-iltansa nyt perjantaina ja siitä starttaa tiivis kaksiviikkoinen esitysjakso ennen uuden lukiovuoden alkua ja monen esiintyjän abivuotta.
Silmistä Pois rakentuu osittain tv:ssä nähtyjen ja treenattujen kilpailuesitysten ympärille ja uudella materiaalilla niistä on rakennettu ohjaaja Marco Bjurströmin ohjauksessa ehyt tarina. Tietenkin mukana on myös lukion oppilaita kisassa auttanut tähtivalmentaja Tume Uusitalo ja isoa roolia tällaisessa esityksessä näyttelee myös koreografi Peter Pihlström. Näin lukiolaisten tähdittämänä on syntynyt sitten uusi rockmusikaali, jossa kuullaan musikaaliklassikoita, rockia ja poppia Hairin ja Spring Awakening-hengessä.
Jo tv-kisan aikaan nuoret olivat taitavasti saaneet kohtauksiin jännitettä ja tunnelmaa ja ainakin itse odotan mielenkiinnolla sitä, miten 2010-luvun nuoret saavat omaan musikaaliinsa tämän päivän kritiikin ja sanoman. Mitä tämän päivän suomalainen nuorisomusikaali arvostelee ja mitä arvostaa? Se selviää siis nyt perjantaina alkavan esityskauden aikana. Juttelin tuossa jokin aika sitten musikaalin yhden tuottajan kanssa ja hän kertoi lipunmyynnin käynnistyneen hyvin. Ja en sitä yhtään ihmettelekään. Ainakin viime keväänä Marco Bjurströmin ideoima täysin uusi tv-formaatti sai sellaisen hypen päälle suomalaisissa lukioissa ja yläkouluissa ja muuallakin, että meitä Peacockiin haluavia varmasti riittää. Kannattaa siis varata pian oma lippunsa ja koota vaikkapa oma ryhmä matkaan tai miksi ei vaikkapa tehdä syyslukauden starttimatka koko lukion tai oman lukioluokan kanssa katsomaan musikaalia. Jos vaikka siitä saisi kärpäsen tehdä oman ensi talven aikana. Varmasti myös Stagen toinenkin tuotantokausi on tulossa alkavan lukuvuoden aikana. Itse odotan silloin mukaan Lahden lukioiden lisäksi myös lukioita ainakin Riihimäeltä ja Hämeenlinnasta. Napataan seuraava voitto Hämeeseen.
Stage – Live on Stage
Silmistä Pois
Ohjaaja ja vastaava tuottaja: Marco Bjurström
Kapellimestari ja laulujen harjoitus: Antti Vauramo
Koreografi: Peter Pihlström
Valo- ja äänisuunnittelu: Jaakko Peltomäki Oy
Tuottajat: Lasse Lindqvist & Meikku Ilander
Esitykset:
Pe 5.8. 19:00 (Ensi-ilta)
La 6.8. 14:00
La 6.8. 19:00
Ma 8.8. 19:00
Ti 9.8. 19:00
Ke 10.8. 19:00
To 11.8. 19:00
Pe 12.8. 19:00
La 13.8. 14:00
La 13.8. 19:00
Ma 15.8. 19:00
Ti 16.8. 19:00
Ke 17.8. 19:00
To 18.8. 19:00
Pe 19.8. 19:00
La 20.8. 14:00
La 20.8. 19:00
Tässä vielä suora linkki Lippupalvelun lippujenvaraussivulle.
Perjantain jälkeen lupaan sitten kertoa oman mielipiteeni showsta. Odotukset ovat todella korkealla! Katsotaan, miltä puolen rimaani nuoret vetävät.
…
Nyt uuden päivän pariin. Tänään aamusta vain yksi työkeikka ja sitten jo vapaata iltapäivä ja ilta. Tehdään ahkerasti aamu niin sitten saadaan vielä tähän päivään hieman vapaatakin.
…
Kello jo taas 21.17 ja päivä valmiiksi. Niin valmiiksi kuin tämä päivä osaltani voi tulla. Hämeen Sanomien kirjoittajavierasjuttua tänään hieman hahmottelin ja jos sen vaikka tässä saisi vielä valmiiksi. Tapani kirjoittaa on sellainen hieman kaksi tai kolvi polvinenkin eli ensin hieman edeoin, sitten kirjoitan ja vielä lopuksi viimeistelen. No ei aina ihan näin pitkään ole aikaa hioa, mutta kun aikaa on niin silloin käytetään sitä.
Tänään sain tiedon, että Launosten Marjarinnettä edeltäneeltä asuinalueelta on nyt varattu myös se viimeinen vapaa tontti ja tonttikauppa kuulemma muutenkin vetää hyvin. Uusia hienoja tontteja on tarjolla runsaasti ja koko ajan kaavoitamme lisää. Tänään mm. keskustelimme kunnanjohtajan kanssa Vanhakosken alueen kaavoituksen etenemisestä ja myös Kormu-Launosten osayleiskaavan valitustilanne oli esillä. Yksi sellainen tontti mitä kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa on Kirkonkylän Haapakujalla. Kirkon takana on nimittäin vapaana vielä yksi tontti ja hinta on vain 5000 euroa. Tontti vaatii hieman enemmän maarakennustöitä, mutta tuolla hinnalla ja ennen muuta tuolla sijainnilla se on minusta yksi parhaimmista. Kaksi naapuritonttia on jo rakennettu ja paikasta tulee todella upea aivan kirkonkylämme keskustassa kaikkien palveluiden äärellä. Jos tontti kiinnostaa niin mielelläni lähden vaikka mukaan sitä näyttämäänkin.
Muutamat muutkin uudet asiat kunnanjohtajan kanssa tänään keskustelussa ja työstössä. Muutamasta palaammekin aivan näinä viikkoina vielä asiaan. Hyvä draivi meillä Lopella päällä ja ei sitä yhtään himmennä sekään, että olemme saaneet jälleen kuntamme väkiluvun kasvun erittäin myönteiselle uralle ja samaan aikaan työttömyyden painumaan kesäaikanakin 5,8% prosentiin. Hausjärvellä työttömyys on selkeästi korkeammalla ja Riihimäellä peräti 9,6:ssa. Lähimmäksi meitä pääsee toinen vahva maalaiskunta Hattula 6,6 prosentin työttömyydellä. Mutta olemme kummassakin tilastossa Lopella siis vahvasti koko Hämeen ykkösiä nyt. Tehty työ tuottaa siis tulosta. Tässä vielä tuo kesän työllisyyskatsaus.