TET-harjoittelijoita jälleen eduskunnassa! Reeta Vaahtera ja Totti Kannisto viikon työharjoittelussa Timo Heinosella

Uutiset, perjantaina 07.11.2014

Peruskoulun viimeisen työelämään tutustumisensa suorittivat eduskunnassa Reeta Vaahtera ja Totti Kannisto. Nuoret ottivat yhteyttä kansanedustaja Timo Heinoseen ja pääsivät Eduskuntaan työharjoitteluun.

Halusimme tet-paikan eduskunnasta, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Täällä on ollut todella hienoa työskennellä ja meidät on otettu hyvin vastaan.

Aluksi jännitti tulla tänne, kun tiesi täällä olevan paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä jännitti eniten, mutta loppua kohden tunnelmaan tottui. Meitä yllätti suuresti, kuinka rento eduskunnan ilmapiiri on. Pääsimme tutustumaan kaikkialle Eduskuntataloon ja Pikkuparlamenttiin. Saimme myös erilaisia työtehtäviä ja pääsimme katsomaan täysistuntoa. Työtehtäviimme kuului mediaseurantaa ja erilaisia toimistotöitä.

Työskentely eduskunnassa on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Suosittelemme tet-paikan hakua eduskunnasta kaikille niille, jotka haluavat erilaisen ja jännittävän työharjoittelujakson.

Kirjoittanut: Reeta Vaahtera ja Totti Kannisto

Kommentit