Tervakosken alakoulun oppilaskunnan aktiiveja vieraili eduskunnassa kansanedustaja Timo Heinosen vieraana torstaina. Joukko 4.-6.-luokkalaisia oppilaita tutustui eduskuntataloon kansanedustajan opastuksella ja oppilaat pääsivät myös kuuluisaan eduskunnan kuppilaan limuille vierailun päätteeksi.
– Mukavia, aktiivisia oppilaita ja vierailu katkaisi hyvin tiukan kokouspäivän. Hyvin oppilaat tiesivät, mitä eduskunnassa päätetään, ja he osasivat myös esittää hyviä kysymyksiä, kertoi Timo Heinonen.
Heinonen on isännöinyt useampia koululaisryhmiä kevään aikana, ja mm. Kormun koulu kävi koko koulun väen voimin tutustumassa oman kunnan kansanedustajan työpaikkaan. Alakoululaisten lisäksi taloon ovat tutustuneet kevään aikana peruskoulunsa päättävät 9-luokkalaiset ja joukko Hämeen Ammattikorkeakoulun opiskelijoita, ympäri Hämettä.
– Myös aikuisryhmiä on ollut mukavasti. Tämä kevät tuntuu olevan luokkaretkien kulta-aikaa, ja vierailut varataan lähes puoli vuotta ennen tapahtumaa. Talon oppaat ovatkin täystyöllistettyjä, kun eduskunnassa vierailee tuhansia koululaisia vielä toukokuun aikana.