Teot ovat kuitenkin lopulta sitä kauneinta puhetta – Siksi niitä vaadimme myös Rinteen hallitukselta

Blogi, lauantaina 02.11.2019

Tällä viikolla Ilta-Sanomat julkaisi jälleen tilastot eduskunnan täysistuntojen puheenvuoroista. Itse jälleen sain olla listan kärkiryhmässä. Se oli aikalailla odotettua, kun nyt vastuullani on Kokoomuksen talous- ja veropolitiikka valtiovarainvaliokunnan vastaavana ja nämä asiat paljon myös salissa esillä. Toki täytyy myöntää sekin, että tykkään myös parlamentaarisesta keskustelusta. Viime päivinä lehdissä on myös kirjoitettu siitä, että eduskunnassa keskusteluiden taso tai oikeastaan sellainen yleinen älämölö olisi jotenkin lisääntynyt. Se ehkä osittain totta, mutta itse olen kyllä erimieltä varapuhemies Tuula Haataisen (sd) kanssa syistä. Hän aiheen nosti esille ja erityisesti tuossa jutussa paheksuttiin salissa noussutta ääntä, kun Antti Lindtman (sd) puhui vanhustenhoidosta tai oikeastaan siitä luvatusta 0,7 hoitajamitoituksesta. En tuota hetkeä erityisen äänekkäänä itse muistan, mutta sen sijaan useat muut joissa ministerit eivät ole suostuneet vastaamaan aitiostaan heille esitettyihin kysymyksiin tai ovat suoranaisesti puhuneet istunnossa sitä kuuluisa luikuria. Ja sitten kun näissä ei puhemiehet ole antaneet enää kysyjälle uutta mahdollisuutta toistaa kysymystä niin tuo suoranainen muunnellun totuuden puhuminen on monen mielestä ollut tarpeen oikaista välihuudoin ja tietyllä tavalla mieltä osoittaen. Puhemiehen kuitenkin pitäisi nimenomaan huolehtia siitä, että ministerit vastaavat heille esitettyihin kysymyksiin eivät puhua aivan muuta ja puuta heinää ja käytä vastaustaan kaiken maailmaan pyörittelyyn ”kuinka hyvän ja tärkeän ja sitä sun tätä asian se ja se edustaja nyt esille nosti” ja ”kuinka itsekin olen tätä monet kerrat pohtinut ja ajatellut ja sitä sun tätä”. Tämä on se syy miksi eduskunnan keskustelun tasot aika-ajoin ovat heikkoja. Ministereiltä ei enää vaadita emmekä mekään pysty vaatimaan totuutta ja suoria vastauksia. Siksi esimerkiksi itse jouduin jo yhden kerran tekemään kesken täysistunnon peruspalveluministeri Krista Kiurulle kirjallisen kysymyksen, kun hän ei totuutta halunnut täysistunnossa sanoa. Nyt se on sanottava virkavastuulla sitten puhemiehelle jätettyyn kirjalliseen kysymykseen. Jos siinä vielä luikuria lasketellaan niin sitten tilanne on taas aivan uudella vakavuuden asteella.

Mutta eduskunnan tuoreet puhujatilastot nyt siis Ilta-Sanomissa tällä viikolla. Ohessa pari kuvakaappausta siitä. Ja loppupelissä kuitenkin puheita tärkeämpää on ne teot ja niitä me nimenomaan joudumme nyt näillä puheenvuoroillakin Rinteen hallitukselta vaatimaan ja patistelemaan. Surkea tilanne sinänsä.

Meidän oma johdollani nyt valmisteltu Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti julkaistaan parin viikon päästä. Siinä pystymme osoittamaan, että nyt tehdylle velkapolitiikalle ja näivettymisen tielle on myös vaihtoehto. Ja vaihtoehto tulee olemaan myös taloudellisesti vastuullinen ja myös inhimillisesti kestävämpi. Palaan siihen kun kokonaisuuden julkaisemme.

Mukavaa pyhäinmiesten päivää kaikille.

….

Kello 19.14 ja ilta jo pimenee. Kynttilät viety rakkaiden läheisten haudoille ja myös sytytetty kauemmaksi haudattujen muistolle. Kauniit muistot lämpimänä mielessä ja kiitollisena saa katsoa huomiseen. Samaa sukua ja samaa maata.

Muutenkin kaunis syyspäivä takana. Hieman ulkona, ystävien ja lasten juhlia. Huomenna sitten taas töiden parissa ja ohjelmassa mm. Raksa Riksu -messut Cocks Areenalla.

Kommentit