”Te aiheutitte tämän – katsokaa peiliin.”

Blogi, lauantaina 14.05.2022

”Te aiheutitte tämän – katsokaa peiliin.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käytti tätä kielikuvaa vastatessaan Venäjällen ja Vladimir Putinille. ”Katsokaa peiliin” -kielikuvalla on vahva signaali tässä tilanteessa myös siksi, että sen alkuperäinen käyttäjä oli 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla elänyt ukrainalainen kirjailija Nikolai Gogol. Gogol käytti kielikuvaa kirjassaan Reviisori. Gogol kirjoitti, että oman naaman vinoudesta ei pidä syyttää peiliä. Ja toihan Niinistön sanoihin lisää historiallisia vivahteita myös sekin, että Putin itsekin on siihen mieltynyt. Vuonna 2021 Yhdysvaltain Capitolin tapahtumia kommentoidessaan hän yritti kääntää katsetta USA:n omaan tilanteeseen syyttäen ihmisten pidätyksiä poliittisiksi. No, kaikki tiesivät, että kyse ei ollut siitä vaan heitä pidätettiin hallintorakennuksen valtauksen, rikkomisen, väkivallan yms. takia. Ei mielipiteiden.

Itse eduskunnan kyselytunnilla 12.5.2022 en käyttänyt tätä kielikuvaa, mutta nostin esille samaa aihetta. Totesin, että monet meistä ovat kannattaneet Natoa pitkään ja toivoneetkin sitä, että voisimme liittyä sinne. Mutta emme mekään toivoneet, että Nato-jäsenyytemme toteutuisi tällaisten tapahtumien ja syiden takia. Nyt meidän Nato-ratkaisu syntyi Ukrainan kokeman johdosta. Venäjästä on tullut diktaattori Vladimir Putinin johdolla täysin arvaamaton ja piittaamaton valtio, joka ei kunnioita kansainvälisiä sopimuksia eikä itsenäisten maiden koskemattomuutta. Enää ei myöskään ole mitään perusteita väittää, että Suomi voisi joutua Venäjän aggressioiden kohteeksi vain osana isompaa konfliktia tai sotaa, vaan Ukraina on näyttänyt, että myös yksittäinen rauhaa rakastava maa voi joutua Venäjän sotatoimien kohteeksi. Helmikuun 24. päivä pudotti vaatteet myös sen uskottelun päältä, minkä varaan ulkopolitiikkaamme on rakennettu. Pysyttely puolustusliiton ulkopuolella ei ole oikeasti ollutkaan mikään turvallisuuden tae vaan itseasiassa uhkarohkea ja jälkikäteen ajatellen hullunrohkea ratkaisu, minkä eskaloituminen onkin ollut yksin vain Venäjän heikkouden tai muun varassa. Nyt tällaiselle sinisilmäisyydelle ja suomettumiselle ei ole enää pienintäkään perustetta. Saatikka varaa.

Huomenna sunnuntaina valtiojohto kokoontuu Tasavallan presidentti Sauli Niinistön johdolla tekemään päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta. Se tapahtuu nyt Venäjän takia. Putinin löytää syyllisen tähän peilistä. Maanantaina sitten aamulla ulkoasiainvaliokunta koolla eduskunnassa ja meillä ylimääräinen täysistunto kello kymmenen alkaen. Harmaa aika päättyy siihen ja sen jälkeen olemme sinistyvällä tiellä kohti Natoa. Natossa olemme sitten osa yhteistä puolustusta ja artikla 5. turvatakuiden piirissä.

Tänään lauantaina Tallinnassa. Viron matka tähän väliin ja keväisen kauniilta Tallinna näyttääkin. Suurlähetystöön ja hieman kevätretkeäkin.

….

Antoisa päivä olikin. Varhainen aamu Natoon vasta pyrkivässä kotimaassa ja sitten päivää jo pitkään Nato-maana olleessa Virossa. Kävimme vierailulla mm. Suomen Suurlähetystössä ja saimme erinomaisen hyvän katsauksen siihen miten Virossa nähdään nykyinen Venäjä ja Putin sekä hänen sotansa Ukrainassa. Myös Suomen Nato-hakemus Virossa puhuttaa ja täällä Suomenlahden eteläpuolella oikeastaan odotetaan, että Suomi ja Ruotsi tulisivat yhteisen turvallisuuden sateenvarjon alle.

Viikonloppu nyt tällä ja tällä kertaa en mukaan Kaatuneitten muistopäivän seppeltenlaskuun pääse, mutta täälläkin hyvä heistä jokaista muistaa. Ja muistamme myös heitä virolaisiakin, jotka tulivat meitä Suomen-poikia eli soomepoisideja auttamaan.

Yhdessä. Ei koskaan enää yksin.

 

 

 

 

Kommentit