Viime vaalikauteen upean politiikan uransa päättänyt ministeri Pertti Salolainen neuvoi aikanaan olemaan tavattavissa myös vaalien välissäkin. Hänen slogankin kuului: ”Tavattavissa vaalien välissäkin”. Otin silloin aikaan opiksi tämän ja näin olen toiminut ja toimin tänäänkin. Eduskuntavaaleista vasta vajaa kuukausi ja tänään oltiin Pertin opein liikkeellä eli tavattavissa vaalien välissäkin.
Hämeenljnnassa toukokuun kuukausimarkkinat ja kausi keväinen sää ja väkeä jo aamusta liikkeellä. Hämeenlinnalaisista aina mukana Raution Sari ja myös nuorista Pinomäen Mari ja muutamat muutkin ja niin tänäänkin. Hienoa järjestötyötä ja kun eduskuntavaalien pinssit oli otettu rinnoista pois niin nyt näkyvillä oli eurovaalien rintamerkit ja liput. Monta mukavaa keskustelua ja myös paljon onnitteluja vielä minulle eduskuntavaaleissakin ja näyttää vahvasti siltä, että saamme eurovaaleissa myös uudenkin kokoomuslaisen mepin. Uskon, että Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen tulevat uusimaan paikkansa isoilla äänimäärillä ja sitten kolmannesta ja toivottavasti neljännestä paikasta tullaan käymään tiukka kisa. Aura Salla tulee olemaan erittäin vahva ja myös Kimmo Sasi ja Petri Sarvamaakin ja myös Eija-Riitta Korhola ja Hans Adolf Ehrnrooth keräävät hyvät äänimäärät. Ja meidän nuori ehdokkaamme Tuomas Tikkala on myös erinomainen osaaja ja Tuhatkunnan Janika Takatalo. Ja listalla myös muita hyviä erilaisia ehdokkaita. Toivottavasti kaikki keräävät hienot potit ääniä ja pidämme suurimman EU-puolueen paikan meillä.
Hämeenlinnasta sitten Helsinkiin ja siellä ensin Eduskuntaryhmän kokous. Näyttää pitkältä tiemme edetä hallitusneuvotteluihin. Ja näyttää myös siltä, että Antti Rinne halunnee mieluummin maahan vihervasemmistolaisen keskustan tukeman hallituksen. Mutta katsotaan vielä. Meillä tiukat kynnyskysymykset ja meillä ei niistä varaa eikä mahdollisuutta yhtään tinkiä.
Salissa sitten erikoinen perussuomalaisten tuolileikki. He eivät hyväksyneetkään Euroopassa mm. EU:ssa ja myös Pohjoismaiden neuvostossa käytettävää istumajärjestystä vaan olisivat halunneet itselleen paremmat paikat TV-kameroita ajatellen. Kun julkisuus edellä mentiin niin valmiina oli aikamoinen tuolileikki. Ihmeellisiä puheenvuoroja ja uhkailua ja kiukuttelua. Tuli mieleen päiväkerhon tuolileikki, missä joku aina jäi ilman tuolia ja sitten suuttui. Meillä sentään jokaiselle on oma paikka salissa ja hyvä, että poliittisen linjan ja -kartan mukaisesti perusteltu eikä TV-näkyvyyden mukaan kinasteltu. Kun tästä Perussuomalaiset tekivät tällaisen näytelmän niin saa nähdä mitä sitten tulee kun oikeita asioita päästään päättämään. Hulluksi menee.
Illalla vielä Lopen Ampumaradalla Sakon ampumapäivässä. Ennätysmäärä väkeä oli ollut upean kevätpäivän aikana liikkeellä. Hieno tapahtuma ja tärkeää työtä ampumaharrastuksen eteen.
Huomenna pitäisi hallituspohjan olla selvillä ainakin neuvotteluiden ensimmäistä kierrosta varten. Pahaa pelkään, että helpolla ei hallitusta tulla kasaan saamaan.