Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö maakuntavierailulla Hämeessä – Hämeenlinnan tori täyttyi ihmisistä

Blogi, sunnuntaina 01.10.2017

Tasavallan presidentin maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemä maakuntavierailujen sarja eteni tänään meille Hämeeseen. Aamupäivällä presidentti Sauli Niinistö vieraili Riihimäellä ja oli kunnia saada olla isännöimässä tätä vierailua Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtajana. Riihimäellä ei ollut varsinaista yleisötapahtumaa lainkaan, mutta jo aamuvarhaisella Lasimuseolla oli väkeä pihalla Suomenlippuineen odottamassa presidentin saapumista. On hienoa miten suurta ja laajaa arvostusta ja kunnioitusta, mutta myös kiinnostusta nykyinen Tasavallan presidenttimme nauttii. Iltapäivällä Hämeenlinnan tori oli väkeä täynnä kun ohjelmassa oli vierailupäivän kansalaistapaaminen ja presidentillä riitti aikaa kuville ja juttutuokioille. Erityisen arvostettavaa oli jälleen sekin, että aikaa ei riittänyt vain eturiviin päässeille vaan Sauli totesi, että ”Menen nyt vielä tervehtimään tuolla takarivissäkin olleita”. Meillä on Presidentti!

Riihimäen Lasimuseolla presidentti pääsi tutustumaan museon näyttelyihin, mutta pääohjelmana oli Vuoden Teatteriksi valitun Riihimäen Teatterin upea runoesitys ”Ehkä liioittelen vähän”. Riihimäen Teatterin ja Riihimäen kaupunginmuseon yhteistuotantona tekemä esitys koostuu Anja Erämajan runoista, joita on valittu mukaan teoksista Ehkä liioittelen vähän, Laulajan paperit ja Kuuluuko tämä teille. Taru Kivisen ohjaama ja Kata Peacockin ja Maija Siljanderin näyttelemä esitys kyllä piti tiukasti mukanaan. Upeaa kieltä ja tarinaa ja hienoa oivaltamista niin ohjaajalta, näyttelijöiltä kuin käsikirjoittajaltakin. Ei sitä kaikkea tule edes ajatelleeksi 🙂

Lasimuseolla yleisössä oli paljon maamme suurimman nuorisoteatterin Riihimäen Nuorisoteatterin väkeä ja uskon, että hetki presidentimme kanssa oli monelle ikimuistoinen ja varmasti presidentin sanat ja puhutteleva ja huomioon ottava ote jäi jokaisen nuorenkin mieleen. Aikaa oli ihan jokaiselle. Näytöksen jälkeen Lasimuseolla oli vielä kahvitilaisuus missä kävimme hieman läpi Hämeen ajankohtaisia asioita Riihimäen kaupungin ja meidän maakunnan johdon kanssa ja sitten päivä jatkui Hämeenlinnaan torille yleisötapahtumaan.

Iltapäivällä presidentti piti vielä toripuheen lisäksi juhlapuheen Verkatehtaalla alkavan Vanhusten Viikon pääjuhlassa. Upea päivä ja hienoja hetkiä ja kohtaamisia. Ja oli mukava itsekin saada tavata ja jutella monien kanssa niin Riihimäellä kuin Hämeenlinnassakin.

Huyomenna sitten arjen pariin ja aamusta vielä yksi päiväkotivierailu ja tällä kertaa tutustun varhaiskasvatukseen Hyvinkäällä. Sain kutsun Kenttäkadun Päiväkotiin ja sieltä alkaa uusi viikkoni. Nyt lapsen nimipäiväkahville.

Kommentit