”Ahtisaaren toive Suomen Nato-jäsenyydestä toteutui tämän elinaikana.”
Ahtisaari ”määritteli tavoitteen (Natosta) aikana, jolloin harva Suomessa tai Natossa uskoi sen olevan mahdollista”.
Mm. näin Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg muisteli eilen Ylellä entistä isänsä Thorvald Stoltenbergin aikaista perheystäväänsä ja myöhemmin työystäväänsä presidentti Martti Ahtisaarta hienoin ja kauniin 
sanoin. Stoltenberg iloitsi siitä, että ”Ahtisaaren toive Suomen Nato-jäsenyydestä toteutui tämän elinaikana”.
Stoltenberg kertoi miten lapsena oli kuunnellut Ahtisaaren tarinoita heidän kotinsa keittiönpöydässä. Ahtisaari oli kertonut diplomaattiaikojensa lisäksi myös sota-ajasta. Stoltenberg totesi, että ”Hänen kokemuksensa tekivät talvisodasta todellisemman minulle. Hän tiesi millaista on elää Suomen tai Norjan kaltaisessa maassa Venäjän tapaisen ison maan naapurina”.
Stoltenberg pohti myös Ahtisaaren perintöä. Se oli selvä.
”Tarvitsemme enemmän Martti Ahtisaari -henkeä rauhanomaisten ratkaisujen löytämiseksi.”
Tänään kävellessäni läpi surevan Helsingin katselin lippuja puolitangoissa. Ne tänään kunnioittamassa presidenttimme poismenoa. Mutta jotenkin Ahtisaaren kohdalla tuntui, että ne liput kunnioittivat myös menneiden ja käynnissäkin olevien sotien ja konfliktien uhreja. Heistä jokaista joiden rauhan eteen Ahtisaari oli ja vielä eläessään olisi ollut valmis tekemään kaikkensa.
Taivaskin itki tänään.
Stoltenbergin eiliset sanat olivat mielessä, kun sateessa astelin hiljentyneitä Helsingin katuja: ”Tarvitsemme enemmän Martti Ahtisaari -henkeä rauhanomaisten ratkaisujen löytämiseksi. Tämä viesti on pidettävä kirkkaana myös hänen poismenonsa jälkeen.”
Tänään hiljennyimme Helsingin Tuomiokirkossa saattamaan presidentti Martti Ahtisaaren hänen viimeiselle matkalleen. Suuri – kaunis kirkkomme – oli täynnä saattajia. Kiitollisuus oli päällimmäisenä läsnä.
Piispa Eero Huovinen suoritti hautaan siunaamisen ja piti todellakin lämminhenkisen puheen ja koko tilaisuuden. Ja ei pelkkää surua vaan myös hieman iloa ja eloakin – ehkä se oli sitä Namibian perintöä? Ja olihan se upeaa, että osa Raamatun teksteistä luettiin Namibian kansalliskielellä. Ja olihan tunnelma koskettava, kun Tuomiokirkossa soi Finlandia ja saattomusiikkina Narvan Marssi, mutta erityinen se oli hetkellä, kun entiselle opettajalle kuorolapset lauloivat virren 501. Minulle se on tästä lähtien Martin Virsi.
”Kuule Isä Taivaan pyyntö tää
Auta ettei kukaan yksin jää
Katso Isä lasta kärsivää
Siunaa koko maailmaa
Siunaa koko maailmaa
Näet Isä Taivaan lapsen sen
Joka kääntyy puolees’ rukoillen
Anna leipä jokapäiväinen
Siunaa koko maailmaa
Siunaa koko maailmaa
Ethän Isä Taivaan unohda
Lapsiasi sodan jaloissa
Rauha anna viha sammuta
Siunaa koko maailmaa
Siunaa koko maailmaa
Varjele ja siunaa Afrikkaa
Amerikan maita Eurooppaa
Australiaa suurta Aasiaa
Siunaa koko maailmaa
Siunaa koko maailmaa