Juhlapuheista tekoihin – Venäläisiltä takavarikoidut omistukset saatava myytyä ja varat käytettyä Ukrainan auttamiseksi ja jälleenrakentamiseen

Blogi, torstaina 09.11.2023
[cresta-social-share]

Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten 7.11.2023 STT tietoihin nojaten, että ”Venäjän ilmailuteollisuudessa toimiva Boris Aljoshin joutui kesäkuussa EU:n pakotelistalle. Hän omistaa kaksi kiinteistöä Kirkkonummella” ja nyt ”ulosottolaitos on takavarikoinut EU:n pakotelistaaman venäläis­liikemiehen Boris Aljoshinin lomakiinteistöt Kirkkonummella”.

Pakotelistatuilta, Ulosottolaitoksen mukaan joiltakin kymmeniltä, venäläisoligarkeilta ja yhteisöiltä oli syyskuuhun mennessä takavarikoitu omaisuutta yksin Suomessa jo 189 miljoonan euron edestä. Takavarikoidun omaisuuden määrä kasvoi kesän aikana merkittävästi – yli kaksinkertaistuen. Alkukesästä takavarikoidun omaisuuden arvoksi arvioitiin noin 80 miljoonaa euroa.

Kuvituskuva

Nyt tuorein STT:n tietojen mukaan Boris Aljoshin omaisuutta koskeva takavarikko tehtiin syyskuussa. Takavarikoidut arvoltaa yli 2,5 miljoonan euron arvoiset Skogshydda -kiinteistöt sijaitsevat lähellä Långvikiä noin 1,6 hehtariin merenrantakiinteistöllä. Aljoshin osti kyseiset kiinteistöt vuonna 2018 2,3 miljoonan euron kauppahintaan. Ja vielä vuonna 2020 edellisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana samaiselle venäläisoligarkille annettiin ostolupa puolustusministeriön puoltamana naapuritontin ostolle.

EU:n Venäjä-pakotelistalla olevan Aljoshinin yhtiöt linkittyvät Venäjän sotatarviketeollisuuteen mm. MiG- ja Suhoi-hävittäjiin ja miehittämättömiin Orion-sotilas­lennokkeihin. Pakotelistaus tarkoittaa käytännössä omaisuuden jäädyttämistä ja myös matkustuskieltoa EU:hun tai EU:n kautta.

STT kertoi, että Ulosottolaitoksen päätöksen mukaan takavarikoituja kiinteistöjä ei saa pantata tai hävittää ilman ulosotto­miehen lupaa. Ja nyt tähän tulisi saada muutos. Nämä ja jo aiemmin ja myös vielä myöhemmin takavarikoitavat venäläisomaisuudet tulee saada myytyä ja näin saatavat varat tulee ohjata Ukrainan auttamiseen nyt ensin puolustussodasta Venäjää vastaan ja myöhemmin maan jälleenrakentamiseksi.

Ja meiltä löytyy vanha Hartwall Areena, missä rapistuu myös syyttömien suomalaisten omaisuutta, Långvikin kiinteistöt ja monet muut takavarikoidut kiinteistöt ja omistukset. Ja samalla myös tällaiset strategisesti merkittävissä paikoissa olevat kiinteistöomistukset tulee välittömästi pakko-ottaa takaisin valtion omistukseen. Jotain yhteenvetoa näistä löytyy vaikkapa tästä IL: Venäläisten omistukset lähellä kriittisiä kohteita.

Miettikääpä, että vielä edellinen Marinin hallitus ohjasi yli 1,6 miljoonan euron tuet venäläisoligarkien Gennadi Timtšenko ja Roman Rotenbergin omistamalle Helsinki Halli Oy:lle.  Heidän läheiset yhteydet jo vuonna 2014 Krimin vallanneeseen ja Itä-Ukrainan sodan aloittaneeseen Vladimir Putiniin oli hyvin tiedossa. Ja nyt Gennadi Timtšenkon Suomen kansalaisuuttakaan ei saada pois vaikka mies käyttää julkisuudessa olleiden tietojen mukaan omaa palkka-armeijaansa sotarikoksiin Ukrainassa? Siis Suomen kansalainen (kaksoiskansalainen)!

Kaiken kaikkiaankin EU:ssa ja G7-maissa on takavarikoituna noin 300 miljardin euron edestä venäläisvaroja. Myös EU:ssa on etsitty keinoja, EU-alueella takavarikoitujen noin 200 miljardin euron, varojen hyödyntämiseksi Ukrainan tukemiseksi. Euroopan arvopaperikauppaa tekevällä Euroclearillä on takavarikossa mm. noin 180 miljoonaa euroa Venäjän keskuspankin varoja. Ratkaisua varojen käyttämiseksi ei kuitenkaan ole löytynyt eikä EU näytä uskaltavan toimia asiassa, vaikka ennakkotapauksiakin löytyy.

Esimerkiksi vuonna 1990, kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin, niin sen varoja jäädytettiin noin 50 miljardia euroa. Ne käytettiin korvaukseksi kuwaitilaisten  hyväksi. Siis aivan samalla tavalla mitä nyt olen esittänyt tehtäväksi Venäjän varojen suhteen. Ja toinen esimerkki löytyy Afganistanista. Syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen Afganistanin varoja jäädytettiin noin seitsemän miljardin euron edestä ja ne myös päätettiin käyttää New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornien ja neljän kaapatun ja tuhoutuneen matkustajakoneen omaisten hyväksi ja osaksi Afganistanin humanitääriseen apuun.

Ennakkotapauksia siis löytyy ja aiemminkin on haluttu, uskallettu ja pystytty tekemään ratkaisuja. Niin pitää EU:n ja G7-maiden tehdä nytkin ja käyttää Venäjältä takavarikoidut keskuspankki- yms. Venäjän valtionvarat Ukrainan auttamiseksi ja myös myydä kaikki venäläisiltä takavarikoitu omaisuus ja käyttää näistä saatu raha Ukrainan auttamiseksi puolustussodassa ja jälleen rakentamisessa.

Nyt vain juhlapuheista tekoihin.