Tänään pikkupojan unelma. Mäkiautokisat Tähtitorninmäellä. Hanaa!

Blogi, sunnuntaina 26.08.2012

Red Bull Mäkiauto GP ajetaan siis tänään Helsingin Tähtitorninmäellä ja hienoa päästä mukaan. Kilpailussa jokainen joukkue suunnittelee ja rakentaa oman kekseliäisyyttä ja luovaa hulluutta vaativan mäkiautonsa ja sitten mennään kovaa. Kyseessä siis leikkimielinen ja vauhdikas kilpailu missä varmasti naurua ja hymyä taas riittää.

Itse siis suuntaan kisaan tuomariksi mm. Marcu Grönholmin kanssa. Suomen kolmas Redbullin mäkiautokisa siis edessä.

Saippuakupit kohta lentää! Kisa jossa kova vauhti on hyvä juttu, mutta mieletön meno vielä parempi.

….

Vapaapäivä ja lomapäivä ja hauskaa siis Tähtitorninmäellä. Sain siis seurata kilpailua tuomariston tornista yhdessä mm. Marcus Grönholmin ja Tomi Björckin kanssa ja aikalailla huikeita oli kilpailun pelit. Valtavasti oli eri tiimit nähneet vaivaa rakentaessaan mäkiautojaan ja vielä suunnitellessaan showtkin kisaa varten. Kaiken kaikkiaa mäestä tuli alas yli 60 autoa ja 270 metrin radalla jyvät erottuivat akanoista ja osasta autoja myös renkaat. Mutta voittaja saatiin selville ajanottokellon ja meidän arvovaltaisen tuomariston yhteispelillä ja voittoon laski Jyväskylän Team Grillaillaan. Siinä oli sellaista timojutilamaista grillausmeininkiä parhaimmillaan. Taisin heittää sille tiimille täyden kympin kuten muistaakseni teki muutkin tuomarimme.

Mutta kertakaikkisen hieno tapahtuma ja kiitos siitä RedBullille. Tällaisia leikkimielisiäkin mäkiautokisoja ja hauskoja päiviä tähän maahan mahtuu ja väkeä oli paikalla toistakymmentätuhatta seuraamassa kilpailua. Toivottavasti tälle hauskalle seuraa myös taas jatkoa. Ja lupaan että katsomassa olen silloinkin jos en tuomaritorniin enää pääse 🙂

Mutta nyt jo ilta kotona. Pyöräretkeä ja mukava koti-ilta. Ja hauska Junior MasterCfef. Itseasiassa ohjelman juontajan, mestarikokki, Tomi Björckin kanssa sain tänään istua hienon päivän vierekkäin mäkiautokisan tuomaritornissa ja miehen kokin taidot jo tiesinkin, mutta oli myös muutenkin hauska kaveri. Ja tuossa lasten kokkiohjelmassa osoittautunut myös mainioksi lapsi- ja nuorisotyönkin tekijäksi. Arvostan kovasti, että eri alojen asiantuntijat ja parhaat ammattilaiset tekevät myös tuollaista työtä. 

Mutta nyt vapaailta ja huomenna sitten kotikuntapäivää. Kunnanvaltuustoa illalla ja ohjelmaa muutenkin koko päiväksi.

 

Kommentit