Takaisin normaaliin arkeen.

Blogi, keskiviikkona 03.04.2013

Pitkäaikasta eduskunnassa voisi sanoa, että on sellainen normipäivä. Valiokuntien kokoukset asioiden parissa työllistävät ja saadaan tehdä normaalia työtä. Hyvä niin.

Ympäristövaliokunnassa aloitimme tänään käsittelemään suurta lainsäädäntökokonaisuutta jolla halutaan mm. vahvistaa sähkönjakelun varmuutta koko maassa. Aihehan nousi vahvasti esille Tapani- ja Hannu-myrskyjen aikaan ja silloin mm. Lopella myrskytuhovierailullaan silloinen elinkeinoministeri Jyri Häkämies lupasi toimia jakeluvarmuuden parantamiseksi. Nyt paketti on valmis ja tavoite niin, että homma saataisiin täällä eduskunnassa valmiiksi vielä tämän kevään aikana.

Uudistuksessa asemakaava-alue ei sähkökatko saisi olla jatkossa enää 6 tuntia pidempi ja haja-asutusalueella häiriön ylärajaksi tulee 36 tuntia. Parannus on siis merkittävä ja tähän sähköyhtiöitä patistetaan korottamalla mm. merkittävästi korvaussummia sähkökatkotilanteissa. Korvauksiin tulee kaksi uutta ”kynnystä”. Jatkossa siis sähkökatkoista maksettavat korvaukset kohoavat 8 ja 12 päivän jälkeen. Yli 12 vuorokauden katkosta summa olisi jo 200 prosenttia vakiokorvauksesta. Vakiokorvauksen yläraja nousee portaittain 2000 euroon. Nykyinen enimmäismäärä on 700 euroa. Itse nostin vielä esille sen, että korvausumman tulisi olla yrityksille ja myös erityisesti eläintiloille tätäkin korkeampi. Sillä taattaisiin se, että esimerkiksi lypsykarjatilat ja niiden sähkökatkot hoidettaisiin kiireellisinä.

Tavoite on, että yhä kasvava määrä ilmakaapeleista siirrettäisiin varmemmiksi maakaapeleiksi. Tätä ei meillä tehdä velvoitteeksi vaan varmuuden takaaminen jätetään teknisesti sähköverkkoyhtiöiden ratkaistavaksi. Tämä osittain siksi, että meillä paljon kallioisia alueita, mutta myös pitkiä matkoja joissa ratkaisu voidaan tehdä myös muulla tavalla. Samalla myös teiden pientareet otetaan aktiiviseen maakaapelointikäyttöön. Varmuusehdot siis velvoittavat yhtiöitä merkittäviin toimiin lähi vuosina ja aina vuoteen 2024 asti. Uusi laki siis vaatii sähköyhtiöitä tekemään ja uudistamaan jakeluverkkoaan niin, että jatkossa ei enää myrskyt eikä myöskään tykkylumet aiheuta pitkiä katkoja. Vuosi 2024 on takaraja ja tämä siksi, että osa toimenpiteistä on järkevää tehdä normaalin verkonuusimisen yhteydessä. Mutta tästäkin huolimatta varmuusvaatimus tulee nostamaan jonkin verran sähkönhintaakin. Investointien kokonaistarpeeksi on arvioitu 3,5 miljardia euroa.

Mutta kun jokainen palaa parin vuoden takaiseen vuodenvaihteeseen ja sen sähköttömyyteen niin olen varma, että ajatukset tukevat näitä toimenpiteitä.

Mutta itse siis nostan esille vielä eläintilat ja myös yksittäiset talot jotka voivat helpolla jäädä jatkossakin heittopusseiksi kun korvauspelote ei ole riittävän suuri sähkökatkon aikana.

Nyt takana siis jo puolustusvaliokuntakin ja sen perään vielä asiantuntijakuuleminen mm. huoltovarmuudesta  ulkoasiainvaliokunnassa. Nyt hetki aikaa ja lounaalle ryhmämme puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa. Juna kulkee.

Kevään maakuntakierros tänään Padasjoelle.

Kello 22.22 ja juuri Päijät-Hämeestä takaisin kotiin. Ilta siis tänään Lahdessa ja Padasjoella. Maakuntakierrosta olen tässä kevään aikana jälleen jatkanut ja kiertänyt aikalailla ahkerasti ympäri koko laajan vaalipiirimme. Tilaisuuksia ja tapahtumia on riittänyt ja kutsuja vieläkin enemmän. Aivan kaikkiin en ole ehtinyt, mutta aikalailla moneen kyllä. Tänään olin siis vieraana Padasjoen Kokoomuksen kevätkokouksessa. Mukava ja hieman tiukempikin keskustelu paikallisten kokoomuslaisten kanssa niin kehysriihen asioista kuin valtakunnan politiikasta muutenkin. Sanoisin, että erittäin hyvä ja antoisa ilta minullekin. On hyvä saada suoraa palautetta ja ideoitakin kentältä ja tällä matkalla niitä kumpiakin sain.

Omassa puheenvuorossani kävin aikalailla tarkkaan ja laajastikin läpi kehysriihen ratkaisut niin julkisuudessa eniten olleen osinko- ja yritysverotuksen osalta mutta myös tavallisen arjen osalta. Sitten hieman ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja hieman ympäristöpuolenkin ajankohtaisia asioita. Ja eihän keskustelua ilman sote- ja kuntarakenneosiotakaan voi tänä päivänä käydä eikä pidäkään käydä. Kuntien lähipalvelut ja peruspalvelut on kuitenkin tämän kaiken työn perusta ja tärkein osa. Ja siihen tai niihin nivoutuu oikeastaan kaikki niin taloudesta tai ennen muuta taloudesta lähtien.

Kotimatkalle sain Padasjoen väeltä evääksi 100% suomalaisesta rukiista tehdyn Padasjoen Leipomon jättileivän ja sitten Lahden kautta takaisin junalla kotiin.

Huomenna jatkamme. Pitkä päivä takana ja nyt ajattelin hetken ihan vetäistä henkeä.

Kommentit