Tänään sunnuntaina nautitaan jälleen perinteikkäästä Santamäen Kartanon joulusta. Pitkä perinne on päättymässä tai ainakin muuttamassa kun talon isäntä taiteilija Seppo Tamminen menehtyi tänä vuonna. Tänään vielä tytär Vilja järjestää tapahtuman ja luvassa siis joulun tunnelmaa, taidetta, myyjäisiä ja vaikka mitä klo 11-17 Santamäen Kartanossa, Satamäentie 88, Lopen Launosissa.
Aamusta kävin jo huomisen kunnanhallituksen esityslistan läpi. Asioita paljon, mutta tuttuja juttuja eli varsin selkeä kokonaisuus. Merkittävin asia on ehkä Lopen Terveysaseman lääkärivastaanoton varmistaminen tulevaisuudessakin. Terveyskeskuskuntayhtymä nimittäin yritti tarjouspyynnössään vähentään Lopen lääkärivastaanoton vain neljään arkipäivään viikossa. Yhtenä arkipäivänä viikonlopun lisäksi olisi siis palvelut pitänyt loppilaisten hakea muualta. Tarjouspyyntö ei kuitenkaan ollut aiemman Lopen kunnanhallituksen lausunnon mukainen missä totesimme, että jatkossakin lääkärinvastaanotto tulee turvata maalaiskunnissakin. Nyt valtuustokin asettui tämän tahdon tueksi yksimielisesti ja lääkärivastaanoton tarjouskilpailun päätyttyä asia tullaan oikaisemaan malliin, että lääkäriin pääsee Lopella kaikkina arkipäivinä jatkossakin. Tämä ei terveyskeskuskuntayhtymän taloutta enää yleisesti rasita sillä nykyisen suoriteperusteiden laskutuksen mukaan me kannamme loppilaisina vastuun ja maksamme laskun tästä palvelusta kokonaisuutena.
Tämän lisäksi esityslistalla kaava-asioita ja talousasioita yms. Taloutemme on kehittynyt erinomaisen hyvin. Saan siis kunnanhallituksen puheenjohtajana kyllä jättää seuraajalleni erinomaisen perinnön. Olemme kunnanhallituksen kanssa tehneet vahvaa yhteistyötä virkamiestemme ja henkilöstömme kanssa ja nyt kuntamme talous on vahvasti ylijäämäinen ja velkamäärämme vähenee myös tämän vuoden jälkeen. Kriisikunnan tieltä olemme siis jo pois ja konkurssikaan ei enää Loppea uhkaa. Tästä on hyvä jatkaa ja toivon, että asiat hoidetaan samalla vastuullisuudella jatkossakin. Velkamäärää tulee vähentää jatkossakin ja myös 2013 vuoden jälkeen tilinpäätös pitää pitää positiivisena. Velaksi ei kuntaa voi enää elättää.
Mutta itse nyt jatkan vielä tämän loppuvuoden ja hetken matkaa ensi vuottakin Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana. Sitten aika katsoa mitä seuraavaksi. Täytyy pohtia. Takana kuitenkin jo 16 vuotta Lopen kunnanvaltuustossa ja niistä 12 vuotta kunnanhallituksen pöydän ympärillä. Niistä neljä varapuheenjohtajana, kuusi vuotta valtuuston puheenjohtajana ja nyt kaksi viimeistä vuotta kunnanhallituksen puheenjohtajana. Hienoja vuosia.
…
Jouluinen päivä takana. Santamäen Kartanon joulu toi taas joulun askelta lähemmäksi ja vaikka talon vanhaa isäntää ei enää paikalla ollutkaan niin ihastuttava tunnelma oli ja paljon nähtävää ja koettavaakin. Iso kiitos uudelle emännälle Vilja Tammiselle ja toivomme todella, että tämä perinne voisi tavalla tai toisella jatkua. Launosten Santamäen Kartanon miljöö on sellainen, että sinne sopisi vaikka ulkoilmatapahtumakin ja markkinat näin joulun alla jos taloon emme enää kutsua saa.
Mutta nyt huomisen kunnanhallituksen papereiden pariin. Kotimatkalla kävin vielä katsomassa juuri valmistuneen Vuokrataloyhtiömme saneeraaman Mäkitie 2:sen. Eilen yhtiön hallituksen jäsen Kari Koukku urakkaa kertoili ja toivotti uudet asukkaat tervetulleiksi täysin remontoituun taloon ja täytyy sanoa, että erittäin hyvältä näyttikin. Talo sai nyt myös hissin ja muutenkin siitä rakennettiin esteetön. Ja uutena juttuna taloon tuli Karin kertoman mukaan yleistä yhteistäkin tilaa missä voidaan esimerkiksi ruokapalveluita tarjota jos talon uudet asukkaat sellaisia toivovat. Hyvä juttu ja erinomainen kokeilu Vuokrataloyhtiöltämme. Me kunnan puolesta hankkeeseen osoitimmekin nyt määrärahaa ja toivotaan, että idea toimii ja tuo taloon lisää sitä yhteisöllisyyttäkin. Mutta nyt talossa asunnot remontoitu, uudet ikkunat, uudet maalipinnat ja tuo hissi ja tulossa vielä jatkossa ainakin uusi katto ja sellaista. Upea kokonaisuus jota voi todellakin suositella kodiksi niin ikäihmisille kuin perheillekin. Se olisikin toiveemme, että talosta tulisi juuri tällainen asuminen viihtyisä paikka.
Mutta nyt papereiden pariin ja huomenna päiväksi vielä Helsinkiin ennen illan kh-urakkaa.