Tagi: Riihimäen Agility

Tänään Valtion Liikuntaneuvosto teki muutosesityksestäni päätöksen, että Agility nostettaisiin ns. urheilulajien joukkoon ja myös valtiontukien saajaksi. Asiaa esitin jo viime vuonna vastaavassa asiakohdassa, mutta silloin en saanut enemmistöä tuekseni. Vuosi ja työ tuotti tulosta ja tänään uusin esitykseni ja sain sille ensin tuen Kike Elomaalta ja Tapio Korjukselta ja lopulta koko neuvosto antoi esitykselleni yksimielisen… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 28.01.16

Tänään sain kovat haukut.

Tämä tammikuun päivä oli varattu Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtajuudelle ja sitä kautta tutustumiselle Agilityyn. Agility on pyrkinyt valtion tukemien lajien joukkoon ja kerta toisensa jälkeen lajin hakemus on tyrmätty sillä, että agility ei ole urheilua. Samaan aikaan käytännössä samoista rahoista on kuitenkin jo tuettu maahamme ainakin kuuden agility-hallin rakentamista. Eli siis toisessa kokouksessa toinen esittelevä virkamies… [ Lue lisää ]