Tagi: NB-Seinä

Koronatauon jälkeen pyöräytimme tänään käyntiin jälleen Riihimäen seudun kansanedustajien vierailu- ja tutustumiskäynnit. Isäntänämme nyt ensimmäistä kertaa myös Riihimäen uusi kaupunginjohtaja ja Jere Penttilä ja tutulla triolla matkassa. Ensimmäinen kohde pienen tauon jälkeen olikin sitten enemmän kuin ajankohtainen Riihimäen sairaala. Sote-aluehallinto tulee kovalla vauhdilla ja nyt on tärkeä hahmottaa mitä tällä sektorilla Hämeessäkin tulee tapahtumaan. Selvää… [ Lue lisää ]

Marraskuu jo kääntyy lopulleen ja jouluunkin enää kohta kuukausi. Se tarkoittaa sitä, että tänään oli perinteisten Riihimäen Saksalaisten Markkinoiden aika. Graniitilla on vuosien ajan kokoonnuttu joulun alla yhteen tapaamaan toisiamme, mutta myös hankkimaan yhtä sun toistakin joulua varten. Omaan kotiimme saksalaisilta on yleensä aina lähtenyt Hausjärven mehiläisvahakynttiöitä, joulukranssia ja myös aina hieman jotain herkkujakin –… [ Lue lisää ]

Tänään minulla oli kunnia saada avata Läyliäisten Koulun Oppilaskunnan puheenjohtajan kanssa koulun uusi leikkipiha! Tämä on juuri sellainen liikkumaan innostava ja kannustava piha mitä jo aikanaan opiskelukaverini Titta Helenius opetti ajattelemaan ja tekemään! Oppi on siis mennyt perille ja itsekin olen tätä viestiä yrittänyt aktiivisesti viedä eteenpäin. Olemme Lopella panostaneet viime vuosina merkittävästi lapsiin ja… [ Lue lisää ]