Tagi: Liikennevalvonta

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolestunut suuntauksesta, missä uusi Antti Rinteen (sd) hallitus on lisäämässä vuoteen 2023 mennessä yhteensä 500 uudenteknologian peltipoliisia teiden varsille, mutta leikkaamassa samaan aikaan rajusti poliisien koulutusmääriä. Nykyistä peltipoliisien käyttöä Heinonen pitää myös liikenneturvallisuuden kannalta vähämerkityksellisenä. -Monessa paikassa tuntuu tärkeintä olevan se, että valtion kassaan saadaan rahaa. Tänä vuonna peltipoliiseilla tavoitellaan… [ Lue lisää ]

Kesän aikana on esitelty innolla miten teiden varsille saadaan uusia peltipoliiseja. Osa poliiseista tuntuu olevan uusista peltisistä kavereistaan niin innoissaan, että uutisoinnitkin ovat menneet minusta täysin sivuraiteille. Todellinen ongelma mihin pitäisi puuttua on jäänyt näin pienten ylinopeuksien ja passikuvantarkkojen kameratolppakuvien pimentoon. Nykyisen hallituksen tavoitteena onkin pystyttää kautensa aikana vuoteen 2023 mennessä Suomeen yhteensä 500 uudenteknologian… [ Lue lisää ]