Tagi: Kultaranta Keskustelut

Eilen ja tänään on käyty Tasavallan presidentti Sauli Niinistön johdolla jo kuudennen kerran Kultaranta-keskusteluja Naantalissa presidentin kesäasunnolla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvässä Kultaranta keskustelussa tänä vuonna pääpaino oli suurvaltapolitiikassa ja ennen muuta siinä kuuluuko EU:n ääni maailmassa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli itse huolissaan siitä, ettei EU saa ääntään kuuluviin, sillä päätöksenteon pöytä on varattu suurille ja… [ Lue lisää ]

Suomen turvallisuuspoliittista keskustelua on värittänyt pitkään ns. Ruotsi-kortin varaan pelaavat. Erityisesti keskustasta on pidetty esillä Ruotsia kaikkien haasteiden ratkaisijana ja onhan meillä esitetty jopa sotiasliittoakin Ruotsin kanssa. Itse olen hämmästellyt sitä, että samat tahot toisessa puheessa ovat alleviivanneet maamme sotilasliittoon kuulumattomuutta ja sitten toisessa nostaneet esille sotilasliiton Ruotsin kanssa. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven katkaisikin tällaiselta… [ Lue lisää ]