Tagi: Henri Saari

Tänään kiertuepäivä vei jälleen Päijät-Hämeeseen. Hollolassa ja Lahdessa ja sitten isompi tapahtuma Heinolassa. Jään ja Valon juhla keräsi rantaan hienosti väkeä ja alkoi jo hieman lähestyvät vaalitkin näkyä. Myös ehdokkaita liikkeellä enemmän meidän vakiokiertäjien lisäksi. Heinolan Kokoomus oli laittanut myös paikan kuntoon ja teltalla tänään kanssani Hämäläisen Kristiina ja heinolalainen Ada Seppälä. Jutunaiheina tänäänkin sote,… [ Lue lisää ]

Lokakuun ensimmäinen päivä ja samalla ensimmäinen maakuntapäivä oli varattu kalenterissani Päijät-Hämeeseen. Heinolan vierailupäivästä vastasi ystäväni Hemi Saari ja päivän ohjelma olikin mitä parhain ja laadukkain. Aikaisin aamulla jo Riihimäen, Hollolan ja Lahden kautta Heinolaan ja siellä viikko liikkeelle yritysvierailulla. Lokakuun ensimmäinen yritysvierailu oli VVR-Woodille. VVR-Wood on nopeasti kasvava ja jo myös kansainvälistyvä mm. puukerrostalojen suurelementtejä… [ Lue lisää ]

Toukokuun seutukuntakierrokseni tein tällä kertaa Itä-Hämeeseen. Heinolainen Henri ”Hemi” Saari oli valmistellut hienon ja pitkän ohjelman maakuntapäivälleni ja jo aamuvarhaisella lasten päiväkotireissulta lähdin Riihimäen ja Lahden kautta kohti Heinolaa. Ohjelmassa oli viisi eri kohdetta ja ensimmäisenä sain tutustua Koulutuskeskus Salpauksen Heinolan toimipisteeseen. Heinolassa on mm. aikuisille tai jo jonkun ammatin omaaville suunnattua media-assistenttikoulusta ja siellä… [ Lue lisää ]