Tagi: Feetu Hatakka

Helsingin Sanomien gallup julkaistiin tänään 28.12.2019. Noin viikon siis odotettua myöhemmin. Muutokset kuitenkin gallupissa minimaalisia ja oikeastaan se vain vauhdista politiikan isoa nykykuvaa. Perussuomalaiset porskuttavat ylivoimaisessa johdossa ja kannatus siis kasvaa koko ajan. Samaan aikaan me olemme vakiinnuttaneet aseman maamme toiseksi suurimpana puolueena ja vastaavasti pääministeripuolue SDP sekä keskusta, mutta myös vihreät menettävät koko ajan… [ Lue lisää ]

Rippikoulut ovat yhä suosittuja nuorten keskuudessa. Monessa paikassa joka neljä viidestä nuoresta käy riparin ja monissa kunnissa vieläkin suurempi osa. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan reilut 77% ikäluokasta osallistui viime vuonna rippikouluun, ja kirkkoon kuuluvien 15-vuotiaiden keskuudessa osallistumisprosentti oli yli 90. Mikä nuoret saat sitten osallistumaan rippikouluun? Perinne on varmasti yksi syy, mutta myös oma nuorten leiri.… [ Lue lisää ]